João N'Tyamba

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
João N'Tyamba olympiamaratonilla vuonna 2000.

João N'Tyamba (s. 20. maaliskuuta 1968 Zimbambi) on angolalainen entinen[1] yleisurheilija, joka kilpaili keski- ja pitkien matkojen juoksussa.[2]

N'Tyamba osallistui peräti kuusiin olympialaisiin.[2] Hän oli mukana kisoissa ensimmäistä kertaa Soulissa 1988, jossa hän juoksi 800 metrillä, mutta putosi jo ensimmäisellä kierroksella.[2] Hän pääsi samassa lajissa välieriin Tokion MM-kisoissa 1991.[1] N'Tyamba kilpaili 800 metrin lisäksi myös 1 500 metrillä Barcelonan kisoissa 1992, muttei päässyt jatkoon kummassakaan lajissa.[2] Hän osallistui vain 1 500 metrille Atlantan olympialaisissa 1996 ja sijoittui alkuerässään yhdeksänneksi.[2]

N'Tyamba vaihtoi pitemmälle matkalle ja osallistui 10 000 metrin kilpailuun vuoden 1997 MM-kisoissa, mutta alkueriin.[1] Hän oli samassa lajissa kolmastoista Sevillan MM-kisoissa 1999[1] ja sijoittui seitsemänneksitoista maratonilla Sydneyn olympialaisissa seuraavana vuonna[1]. N'Tyamba oli kahdeskymmenes kymmenen kilometrin matkalla MM-kisoissa 2001[1], mutta kilpaili maratonilla vuosien 2004 ja 2008 olympialaisissa[2]. Hän oli maansa lipunkantaja Pekingin kisojen avajaisissa 2008.[3]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Iaaf.org - Athletes IAAF. Viitattu 22.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i João N'Tyamba Biography and Olympic Results - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Arkistoitu 21.11.2009. Viitattu 22.4.2011. (englanniksi)
  3. Angola - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 22.4.2011. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.