James Patterson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
James Patterson

James B. Patterson (s. 22. maaliskuuta 1947) on yhdysvaltalainen jännityskirjailija, joka tunnetaan laajalti afrikkalais-amerikkalaisesta psykologista Alex Crossista kertovasta kirjasarjastaan. Patterson kirjoitti myös kirjat When The Wind Blows (Kun tuuli puhaltaa) ja sen jatko-osan The Lake House (Talo järvellä).

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Patterson on entinen puheenjohtaja mainosfirmassa J. Walter Thompson. 1990-luvun alussa Patterson keksi sloganin "Toys R Us Kid (Lelut ovat meidän poika)."[1] Pian Along Came A Spiderin menestyksen jälkeen, hän jätti firman ja omisti aikansa kirjoittamiselle. Romaanit, joissa hänen kehittelemä hahmo Alex Cross, entinen psykiatri Washington D.C. Police Departmentissa ja Federal Bureau of Investigation (FBI:ssa), joka nyt työskentelee yksityispsykologina ja valtion konsulttina, kuuluvat hänen lukijoidensa keskuudessa suosituimpiin kirjoihin ja ovat amerikassa parhaiten myyviä etsivä kirja-sarjoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Patterson on 33 vuotisen kirjailijan uransa aikana kirjoittanut 52 romaania.[2]

Vuonna 2007, joka viidestoista myyty kovakantinen romaani oli James Pattersonin kirjoittama, johtaen arvioituun 16 miljoonaan myytyyn kirjaan pelkästään Pohjois-Amerikassa.[3] Forbes lehden mukaan, Patterson ansaitsi 50 miljoonaa dollaria kesäkuun 2007 - kesäkuun 2008 välisenä aikana, laittaen hänet toiseksi listalla parhaiten ansaitsevista kirjailijoista.[4] Kokonaisuudessaan, Pattersonin kirjat ova myyneet maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonaa kappaletta.[3] Hän on voittanut palkintoja, mm. Edgar Awardin, BCA Mystery Guild’s Thriller of the Year palkinnon ja International Thriller of the Year award palkinnon. Pattersonia kutsuttiin Time -lehdessä "mieheksi, joka ei voi ampua ohi". Hän on ensimmäinen kirjailija, jolla on kaksi kirjaa samaan aikaan sijoittuneina ensimmäisiksi The New York Timesin aikuisten ja lasten bestselleri listoilla, ja ensimmäinen, jolla on kaksi kirjaa NovelTrackerin top kymmenen listalla yhtäaikaa. Hänellä on eniten New York Times bestseller listalle päässeitä kirjoja, yhteensä 45 kirjaa New York Timesin bestseller listalla.[3] Hän on myös vieraillut Simpsonit tv-ohjelmassa (jaksossa "Yokel Chords"), jossa hän esitti itseään. Lisäksi Patterson vieraili cameoroolissa (esitti itseään) rikossarjan Castle avausjaksossa. Castle kertoo jännityskirjailijasta, joka auttaa poliisia.

Patterson tunnetaan myös siitä, että hän kirjoittaa kirjojaan yhteistyössä muiden kirjailijoiden kanssa, kuten Maxine Paetro, Andrew Gross ja Peter DeJonge[5] ja on usein sanonut, että muiden kirjailijoiden kanssa työskentely tuo uusia ja mielenkiintoisia ideoita hänen kirjoihinsa. Hän työstää tällä hetkellä ruotsalaisen mysteerikirjailijan Liza Marklundin kanssa kirjaa The Postcard Killers (Postikortti Tappajat), joka julkaistaan 2010. Kaikki mitä tarinasta tiedetään, on se, että se sijoittuu Tukholmaan.[6] [7] [8] Syyskuussa 2009, Patterson kirjoitti kirjasopimuksen, jonka mukaan hän kirjoittaa tai kirjoittaa yhteistyönä 11 kirjaa aikuisille ja 6 kirjaa nuorille aikuisille vuoden 2012. Forbes raportoi sopimuksen olevan vähintään 150 miljoonan dollarin arvoinen, mutta Patterson sanoi, että arvio "Ei ole lähellä".[9]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauhukirjailija Stephen King on tuominnut Pattersonin kirjoittamat kirjat ja kuvannut niitä "halvoiksi trillereiksi" ja yhdessä haastattelussa kutsui tätä "hirveäksi kirjailijaksi"[10]. Patterson vastasi tylyn yksinkertaisesti: "minä haluan vain olla jännittävin jännityskirjailija."

Henkilökohtainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patterson asuu Floridan Palm Beachissa vaimonsa Susanin ja poikansa Jackin kanssa.

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alex Cross[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Along Came A Spider.. (1992, ISBN 0-446-36419-3)..Hämähäkin aika (1996)
  2. Kiss the Girls (1995, ISBN 0-446-60124-1)..Kuoleman syleily (1997)
  3. Jack & Jill (1996, ISBN 0-446-60480-1)..Jack ja Jill (1998)
  4. Cat and Mouse (1997, ISBN 0-446-60618-9)..Pimeyden ruhtinas (1999)
  5. Pop Goes the Weasel (1999, ISBN 0-375-40854-1)..Pelon ratsumiehet (2001)
  6. Roses are Red (2000, ISBN 0-446-60548-4)..Paha kulkee edellä (2002)
  7. Violets are Blue (2001, ISBN 0-446-61121-2)..Pahan kidassa (2006)
  8. Four Blind Mice (2002, ISBN 0-446-61326-6)..Neljä sokeaa hiirtä (2007)
  9. The Big Bad Wolf (2003, ISBN 0-446-61326-6)..Iso paha susi (2008)
  10. London Bridges (2004, ISBN 0-446-61335-5)..Lontoon sillat (2009)
  11. Mary, Mary (2005, ISBN 0-316-15976-X)..Paha Mary (2011)
  12. Cross (2006, ISBN 0-316-15979-4 )
  13. Double Cross (2007, ISBN 0-316-01505-9)
  14. Cross Country (2008, ISBN 0-316-018724)
  15. Alex Cross' Trial (2009)
  16. I, Alex Cross (2009)

Women's Murder Club[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä sanfranciscolaista ystävää - etsivä, yleinen syyttäjä, kuolinsyytutkija ja rikosreportteri yhdistävät voimansa ratkaistaaksensa mysteereitä

  1. 1st to Die (2001, ISBN 0-446-61003-8)..Kuka kuolee ensin (2003)
  2. 2nd Chance (2002, ISBN 0-446-61279-0, with Andrew Gross)..Ei toista tilaisuutta (2004)
  3. 3rd Degree (2004, ISBN 0-316-60357-0, with Andrew Gross)..Kolmas aste (2007)
  4. 4th of July (2005, ISBN 0-316-71060-1, with Maxine Paetro)..Heinäkuun neljäs (2008)
  5. The 5th Horseman (2006, ISBN 0-316-15977-8, with Maxine Paetro)..Viides ratsumies (2009)
  6. The 6th Target (2007, ISBN 0-316-01479-6, with Maxine Paetro)..Kuudes kohde (2011)
  7. 7th Heaven (2008, ISBN 0-316-01770-1, with Maxine Paetro)
  8. 8th Confession (2009, ISBN 978-1846052583, with Maxine Paetro)
  9. 9th Judgement (2010, ISBN 0-316-03627-7, with Maxine Paetro)
  10. 10th Anniversary (2011, ISBN 0-316-03626-9, with Maxine Paetro)
  11. 11th Hour (2012, ISBN 0-316-09749-7, with Maxine Paetro) Kirjan nimi ja julkaisuajankohta saattavat muuttua.

Maximum Ride[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maximum Ride: The Angel Experiment (2005 | ISBN 031615556X)
  2. Maximum Ride: School's Out Forever (2006 | ISBN 0316155594)
  3. Maximum Ride: Saving the World and Other Extreme Sports (2007 | ISBN 0316155608)
  4. Maximum Ride: The Final Warning (2008 | ISBN 0316002860)
  5. MAX: A Maximum Ride Novel (2009 | ISBN 0316002895)
  6. Fang: A Maximum Ride Novel (USA: March 15, 2010 | ISBN 0316036196) (Kirjan nimi ja julkaisuajankohta saattavat muuttua)

Michael Bennett[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Step on a Crack (2007) (with Michael Ledwidge)
  2. Run for Your Life (2009) (with Michael Ledwidge)
  3. Worst Case (February 1, 2010) (with Michael Ledwidge) Title & release date are subject to change

Daniel X[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Dangerous Days of Daniel X (2008) (with Michael Ledwidge)
  2. Watch the Skies (2009) (with Ned Rust)
  3. Demons & Druids (2010) Julkaisuajankohta tuntematon

Witch & Wizard[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graafiset novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäiset romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]