Jääkausiteorian vastustus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jääkausiteorian vastustus liittyy ainakin kolmeen historialliseen yhteyteen. Näitä ovat geologian tieteenalan historia 1840–1860 -luvuilla, yksittäiset näennäistiedettä edustavat marginaali-ilmiöt tämän jälkeen sekä viime aikoina nykyaikainen kreationismi uskonnollisena ja ideologisena liikkeenä.

Geologian oppihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen historiallinen yhteys jääkausiteorian vastustukselle oli geologian tieteenalan piirissä käyty keskustelu 1800-luvulla, kun 1840-luvulla esitetty teoria jääkaudesta oli uusi, ja vallalla oli vielä muunlaisia, esim. vedenpaisumukseen liittyviä teorioita nykyään jääkauteen yhdistettyjen geologisten muodostumien synnystä. Geologisen tutkimuksen edetessä ja todistusaineiston kertyessä uuden teorian tueksi geologian tiedeyhteisö kuitenkin hyväksyi jääkausiteorian 1860-luvulle mennessä.[1] Tämä asiayhteys on tieteenhistoriallinen.

Marginaalinen yksityisajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen yhteys on tiedeyhteisön ulkopuolilla toimivien, usein näennäistiedettä edustaviksi tulkittavissa olevien yksittäisten harrastajaluonnontieteilijöiden toiminta 1860-luvun jälkeen. Suomessa tunnettu tähän perinteeseen liittyvä harrastajatutkija on turkulainen Keijo Parkkunen[2][3], joka on 1980-luvulta lähtien suorittanut muun muassa omia kaivauksiaan hiidenkirnuilla [4], pirunpelloilla[5] ja muilla geologisilla muodostumilla[6] eri puolilla Suomea saaden mukaan hankkeisiinsa muun muassa viihdetaiteilija Spede Pasasen.

Merkillepantavaa tätä perinnettä edustavien harrastajatutkijoiden töissä on se, että ne usein olennaisesti tukeutuvat tieteen piirissä aiemmin esillä olleisiin, mutta tieteen kehityksen myötä hylättyihin[1] teorioihin, kuten tulvageologiaan.

Kreationismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas asiayhteys jääkausiteorian vastustukselle on yleensä kristillisperäisten uskonnollisten liikkeiden ideologiana esiintyvä kreationismi. Kreationistit ovat kehittäneet useita eri tapoja selittää jääkausi Raamatun kertomusten pohjalta. Useimmin se kytketään vedenpaisumukseen.[7][8]. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on esittänyt kirjassaan Unohdettu Genesis teorian jääkausien nopeasta synnystä[9].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rainio, Heikki: Uskomattoman suurenmoisia ajatuksia Suomen maaperän synnystä., s. 19–31. Teoksessa: Koivisto, Marjatta (toim.): Jääkaudet. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  2. Parkkunen, Keijo: Sadan vuoden harha-askel. Kansialanimeke: Jätkän väitöskirja jääkauden olemattomuudesta. Tekstin muokkaus: Jouni Kallioniemi. Piirrokset: Martti Jokinen. Turku: Eita, 1984. ISBN 951-95781-7-X.
  3. Keijo Parkkunen - mies joka selätti jääkauden (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Toivonen, Hanna: Intohimo hiidenkirnuihin vei 81-vuotiaan Keijo Parkkusen käräjille graffiteista Turun sanomat. 21.2.2008. Viitattu 13.8.2008. [vanhentunut linkki]
  5. Ihatsu, Katja: Kivikkoinen pirunpelto syntyi tuhansia vuosia sitten Turun sanomat. 19.7.2006. Viitattu 13.8.2008. [vanhentunut linkki]
  6. Hihnala, Sakari: Hiidenkirnu-Pirunpesän syntytavasta kiistellään Turun sanomat. 9.8.2006. Viitattu 13.8.2008.
  7. Ice age creationism.org. Viitattu 24.3.2013.
  8. Myytti apinaihmistä, Marvin L. Lubenow, Datakirjat 2005, Suom. toim Matti Leisola, ISBN 951-98558-3-1, s. 226–119
  9. Unohdettu Genesis, Pekka Reinikainen, Kustannus OY Uusi Tie 1991, ISBN 951-619-239-4, esimerkiksi s. 221–223 "Aiheuttiko vedenpaisumus jääkauden"