Islannin asutushistoria

Skandinaaveja saapuu Islantiin, Oscar Wergeland (1877).

Islannin asutuksen (isl. landnámsöld) uskotaan yleisesti alkaneen 800-luvun toisella puoliskolla, kun pohjoisgermaaniset uudisasukkaat matkasivat Pohjois-Atlantin halki. Muuton syyt ovat epäselvät: myöhäiskeskiajalla islantilaiset itse kertoivat syyksi Norjan kuninkaan Harald I:n kunnianhimosta syntyneet levottomuudet, mutta nykyhistorioitsijat keskittyvät muihin syihin, kuten Skandinavian viljelyskelpoisen maan puutteeseen. Toisin kuin Britannia tai Irlanti, Islanti oli asumaton maa, jonne pystyi muuttamaan ilman konflikteja alkuperäisten asukkaiden kanssa.

1100- ja 1200-luvuilta peräisin olevien, Islannin asutusta laajalti kuvailevien Islantilaisten kirjan ja Landnámabókin perusteella vuosia 870 ja 874 on perinteisesti pidetty asutuksen alkuvuosina. Nämä eivät kuitenkaan ole kovin luotettavia lähteitä, ja nykytutkimuksessa keskitytäänkin enemmän arkeologiseen ja geneettiseen aineistoon.

Perinteisesti Islannin asutusajan on ajateltu kestäneen vuodesta 874 vuoteen 930, jolloin suurin osa saaresta oli vallattu ja Islannin kansainyhteisön lainsäätöelin Allting perustettu Þingvellirissä.

Asutuksen historia

Ennen pohjoisgermaaneja

Skírnir-lehdessä julkaistun, kiistellyn radiohiiliajoituksen mukaan Islanti olisi asutettu jo 600-luvun loppupuolella.

Ari Viisaan Islantilaisten kirjan mukaan skandinaavit kohtasivat lähetystyötä tekeviä gaelimunkkeja saapuessaan Islantiin. Etelä-Islannissa Seljalandin maatilalla Kverkarhellirin luolassa on joitain arkeologisia todisteita irlantilaisesta luostariasutuksesta. Sedimenttikerrostumien perusteella siellä asuttiin noin vuoden 800 paikkeilla, ja läheisen luolan seinään oli kaiverrettu lähetystyöajankohdalle tyypillisiä ristejä. Vanhin "Islannin" mainitseva lähde on 1000-luvulta peräisin oleva riimukaiverrus Gotlannissa, ja vanhimmat asutuksesta kertovat arkeologiset löydöt sijoittuvat 800-luvulle.

Hafnirissa sijaitseva mökki hylättiin vuosien 770 ja 880 välillä osoittaen, että se rakennettiin ennen perinteistä asutusajankohtaa vuonna 874. Siellä on ajateltu asutun vain osan aikaa vuodesta, muttei tiedetä, rakensivatko sen skandinaavit, irlantilaiset vai skotlantilaiset.

Skandinaaviasutus

Kirjallisten lähteiden mukaan Islannin asutus alkoi vuonna 874 Ingólfur Arnasonista, sillä hän oli ensimmäinen, joka purjehti Islantiin asuttamistarkoituksella. Arkeologiset löydöt todistavat laajamittaisen ihmisasutuksen alkaneen saarella näihin aikoihin, ja että koko maa asutettiin muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana 800-luvun loppuun mennessä. Asutuksen aikana maahan muuttaneiden ihmisten määrä on arviolta 4300 ja 24000 välillä, joista ensiasukkaita oli arviolta 311-436.

Kirjallisissa lähteissä norjalaista muuttoliikettä painotetaan, mutta geneettisen todistusaineiston perusteella Islannin kantaväestön muodostivat irlantilaiset, skotit ja skandinaavit: mitokondriaalisen DNA:n ja Y-kromosomien tutkimukset näyttävät, että 62 % islantilaisesta äitilinjasta tuli Skotlannista ja Irlannista (ja suurin osa lopuista Skandinaviasta), kun taas 75 % isälinjasta oli peräisin Skandinaviasta (ja suurin osa lopuista Irlannista ja Brittein saarilta). Arkeologisten todisteiden perusteella Islannin ensiasukkaisiin kuului isompi osa uudisasukkaita Irlannista ja Brittein saarilta: erään tutkimuksen mukaan Islannin asuttajilla oli 56 % skandinaavista alkuperää, kun Islannin nykyväestöllä se on 70 %. On ajateltu olevan todennäköistä, että useimmat irlantilais- ja skottiasuttajat tulivat orjina ja lisääntyivät täten vähemmän kuin korkeampiluokkaiset skandinaavit, minkä vuoksi heitä on vähemmän nykyajan islantilaisväestön esivanhempina.

Islannin asuttamiselle on esitetty useita syitä:

• Käytettävä maa olisi ollut houkuttelevaa viikinkiajan skandinaaveille, etenkin Islannin silloisen verrattaen lämpimän ilmaston vuoksi.
• Arvokkaat luonnonvarat, kuten mursunluu, tekivät Islannista houkuttelevan niille, jotka havittelivat kaupankäynnillä tienaamista.
• Suuri viikinkien maahantunkeutumisen vastustus Brittein saarilla ja Manner-Euroopassa 800-luvun lopulla ajoi viikingit etsimään rauhanomaisia maita.
• Keskiaikaiset lähteet painottavat sitä, kuinka Harald Kaunotukan Norjan keskittäminen ja maanviljelijöille määrätyt raskaat verot kannustivat maanviljelijöitä muuttamaan Islantiin.

Akateeminen kirjallisuus ei tue ajatusta siitä, että väestönpaine olisi ajanut muuttoa Islantiin.

Kirjallisten lähteiden mukaan jotkut asuttajat ottivat maata vapaasti, toiset ostivat sitä aiemmilta asuttajilta, joillekin aiemmat asuttajat lahjoittivat maata, ja jotkut ottivat maat muilta väkivallalla tai sillä uhkaamalla. Maita tuskin vuokrattiin asutusajalla. Keskiajan tutkija Hans Kuhnin mukaan maat annettiin tai otettiin vapaasti, sillä aiemmat asuttajat eivät tarvinneet niin laajoja maa-alueita. Historioitsija Gunnar Karlsson huomauttaa, että aiempien asuttajien oli järkevää kannustaa uusia asettumaan lähialueille helpottaakseen karjan ja orjien hoitoa ja taatakseen avunsaannin hätätilanteessa.

Asutusaika loppuu

Sivu Landnámabókista Árni Magnússon -instituutissa Reykjavíkissa.

Ari Viisas väittää Islantilaisten kirjassa, että maa oli "täysin asutettu" vuoteen 930 mennessä. Landnámabók vastaavasti kertoo kaiken käytettävän maan olleen viety noin kuudessakymmenessä vuodessa; siinä mainitaan 1500 maatilaa ja paikannimeä, ja yli 3500 ihmistä, geografisesti järjesteltynä.

Täten Islannin historian jaksotuksessa vuotta 930 pidetään asutusajan loppuna. Alltingin perustamisen myötä alkaa Islannin kansainyhteisön aika.

Arkeologisten todisteiden mukaan maahanmuuttajia tuli maahan kuitenkin lisää koko 900-luvun ajan. Erään tutkimuksen kirjoittajat spekuloivat, että "jatkuvaa maahanmuuttoa saatettiin tarvita väestön ylläpitoon".