Irakin hyökkäys Iraniin vuonna 1980

 

Irakin hyökkäys Iraniin vuonna 1980 oli Irakin presidentti Saddam Husseinin määräämä sotilaallinen tunkeutuminen Irakin naapurimaahan Iraniin syyskuussa vuonna 1980. Hyökkäys aloitti kahdeksanvuotisen Irakin–Iranin sodan. Päätöksen taustalla oli maiden kariutuneet suhteet Iranin 1979 islamilaisen vallankumouksen myötä. Irak oli sopinut muutamien Eufratin ja Tigritin saaren ja jokien suiston, Shatt al-Arabin rajalinjan tarkistuksista šaahi Mohammed Reza Pahlavin kanssa 1975. Irak pyrki hyökkäyksellä valtaamaan Shatt al-Arabin vesiväylän ja Khūzestānin öljykenttiä. Irakin tarkoitus oli kaapata nämä alueet itselleen ja sitten solmia rauha Teheranin kanssa.

Irakin suunnitelma

Irakin–Iranin sodan suurimmat aluevaltaukset. Irakin punaisella viivalla, Iranin keltaisella.

Irakin tarkoitus oli vallata Khūzestān nopealla hyökkäyksellä. Irakin tavoite oli vallata etelässä Khorramshahr ja Abadan sekä Ahvāz ja Dezful. Suunnitelma rajoittui Khūzestānin valtaamiseen, sillä Irak ei pitänyt hyökkkäystä Teheraniin järkevänä, sillä se oli pitkän matkan päässä vuorten ja kolmen divisioonan suojaamana. Iranilla oli ylivoima suhteessa 5:1 Khūzestānin alueella.

Irakin armeijassa oli 200 000 sotilasta, jotka oli järjestetty 12 divisioonaan ja lisäksi pienempiin erillisiin yksiköihin. Irakilla oli lisäksi 2650 panssaria ja 332 lentokonetta. Irak ei kuitenkaan voinut käyttää koko sotilaallista voimaansa hyökkäykseen, sillä sen joukkoja tarvittiin myös toisaallakin. Joukkoja sitoi muun muassa pääkaupungin puolustaminen mahdollista vallankaappausta vastaan. Yksiköitä oli oltava puolustamassa öljykenttiä vihollismaa Syyrian mahdollista hyökkäystä ja kurdien sissitoimintaa vastaan. Kaikkiaan tämän arvioidaan sitoneen viisi divisioonaa.

Khūzestānin hyökkäyksessä pystyttiin käyttämään vain viiden panssaroidun divisioonan verran joukkoja. Jälkikäteen Irakia on arvosteltu pienen joukkomäärän käytöstä, mutta vuoden 1980 tieverkosto mahdollisti vain 5–6 divisioonan siirron.

Irakin hyökkäys Iraniin 1980

Pääartikkeli: Irakin–Iranin sota

Irak hyökkäsi Iraniin 22. syyskuuta 1980. Virallisesti Irak tavoitteli vain kymmenen kilometrin levyistä vyöhykettä, mutta oikea tavoite oli kauempana. Sodan alkuvaiheessa Irakin joukot etenivät nopeasti leveällä rintamalla, mutta he eivät lopulta edenneet merkittävän pitkälle Iraniin. Irakin joukkojen salamasota onnistui, koska Iranin edellisenä vuonna perustetun vallankumouskaartin (Pasdaran) joukot olivat heikosti aseistettuja ja hajanaisia. Sodan kolmena ensimmäisenä päivänä Irakin ilmavoimat hyökkäsivät moniin Iranin lentotukikohtiin, tutka-asemiin ja armeijan varastoihin. Tavoitteena oli lamauttaa Iranin ilmavoimat, mutta he eivät kuitenkaan onnistuneet tuhoamaan lentokoneita, vaikka hyökkäykset aiheuttivat lentokentille vähäisiä vaurioita. Epäonnistumisen taustalla olivat ilmavoimien koneiden miehistöjen tekemät virheet. Ilmavoimat pommittivat myös Tabrizin öljykaupunkia ja Shatt al-Arabin varrella olevia öljykenttiä syttyi tuleen. Irak onnistui valtaamaan sodan ensimmäisten päivien aikana Mehranin, Qhasr-e-Šhirin ja Kermānšāhin.

Eteläisen hyökkäyksen eteneminen

Hyökkäyksen pääpainopiste oli etelässä, jossa Irakin joukot etenivät aluksi 80 kilometriä muutamana ensimmäisenä sotapäivänä. Hyökkäys oli jakautunut kahteen kärkeen, joista toinen lähti Al Amarahista ja toinen Basrasta. Al Amarahin divisioona eteni Dezfulin suuntaan ja Basran divisioona Khorramshahrin ja Abadanin suuntaan. Iranin laivasto tulitti 24. syyskuuta 1980 Basraa, jolloin kaksi suurta öljyterminaalia tuhoutui, joka vaikeutti huomattavasti maalle tärkeää vientiä.

Irakin joukot etenivät kolmessa viikossa nopeasti, ja Irakin tykistö murskasi vastarinnan voimalla. Lokakuun alussa Irakin joukot aloittivat toimet, joiden tavoitteena oli vallata Dezful, Ahvāz ja Khorramshahr. Kaupunkeihin hyökättiin muun muassa tulittamalla niitä tykistöllä ja ilmasta pommittaen. 11. lokakuuta irakilaiset eristivät Khorramshahrin Ahvāzista. Irakin eteneminen alkoi hidastua, eivätkä maan joukot eivät onnistuneet valtaamaan Dezfulia tai Ahvāzia. Kesken Irakin yrityksen vallata Dezful, sai Iran maan ilmavoimat tehokkaammin käyttöönsä. Irak eteni Dezfulin porteille saakka, vaikka he eivät päässeet kaupungin sisälle. Samoihin aikoihin esille tuli tapauksia, joissa Irakin armeijan šiiat olivat tulittaneet omia joukkojaan.

3. marraskuuta 1980 Irakin joukot saavuttivat Abadanin, mutta he eivät päässeet itse kaupunkiin, sillä pieni vallankumouskaartin yksikkö taisteli menestyksekkäästi vastaan. Vaikka Irakin joukot lopulta saartoivat Abadanin kolmelta puolelta ja olivat onnistuneet vallanneet osan kaupunkia, ei kaupunki antautunut. Kaupunginosiin, jotka olivat yhä Iranin hallussa kuljetettiin tarvikkeita ja joukkoja öisin veneillä ja helikoptereilla. Irak piiritti kaupunkia kuukausien ajan, muttei ikinä saanut valloitettua Abadania. Irakin joukkojen komentajat ilmoittivat seuraavana päivänä, että he olivat vallanneet kaupunkiin vievän päätien. Joukot saivat kuitenkin vallattua sillan Abadaniin täysin vasta myöhemmin marraskuussa.

22. syyskuuta alkanut Khorrashahrin taistelu (1980) päättyi, kun Irakin joukot onnistuivat 10. marraskuuta yli 7000 miehen tappioin valtaamaan Khorramshahrin satamakaupungin talo talolta. Taistelussa kuoli vähintään saman verran Iranin kansalaisia. 22. syyskuuta alkanut ensimmäinen yritys vallata kaupunki epäonnistui, jolloin Irak koulutti 60 kommandoa johtamaan uutta hyökkäystä kaupunkiin aamulla 10. marraskuuta 1980.

Kun Khorramshahr oli vallattu, sen alueella olevat joukot siirrettiin kohti Abadania. Irakin joukot eivät kuitenkaan valloittaneet Al Amrahin ja Ahvāzin välissä olevaa Susangerdin kaupunkia, vaikka se oli puolustamaton. Tämän katsotaan johtuneen tietämättömyydestä ja pelosta. Irak oli vallannut Khorramshahrin, mutta ei Dezfulia, Abadania tai Ahvāzia. Irak piti tällöin hallussaan 45 kilometriä leveää kaistaletta Iranista. Länsimaat povasivat Irakille voittoa muutamassa viikossa.

Irak ei ollut kuitenkaan onnistunut valloittamaan etelässä Shatt al-Arabin molempia puoliskoja, kuten tavoitteena oli. Tämän seurauksena ei Irak voinut kuljettaa öljyä sen kautta sodan aikana. Alettiin huomata, miten Iranin vastarinta oli hellittämätön, vaikka heidän joukkonsa oltiin lyöty hajalle.

Taistelujen juuttuminen paikoilleen

Khorramshahrin valloituksen jälkeen irakilaiset menettivät aloitteen ja kaivautuivat maahan. Irakilaisten tukemat paikalliset eivät onnistuneet nostamaan kansaa kapinaan Irania vastaan miehitetyillä alueilla, jotta Irakin valloitus olisi varmistettu.

Irakin hyökkäys johon liittyi siviiliuhreja ja ihmisoikeusrikkomuksia Irakin puolelta nostatti Iranissa isänmaallisuuden aallon. Se yhdisti Iranin kansan, joka oli jakautunut kahtia islamilaisessa vallankumouksessa Khomeinin puolustajiin ja vastustajiin. Niinpä siviilien paetessa sota-alueilta sinne saapui vapaaehtoisia taistelijoita.

Lokakuussa 1980 alkoi Khūzestāniin saapua Iranin vakinaisen armeijan joukkoja. Irakilaiset yrittivät vallata Ahvāzin toistamiseen lähtien Hamidista, mutta iranilaiset avasivat tulvaportit ja aiheuttivat vesiaallon, joka poisti pelistä 150 Irakin ajoneuvoa pysäyttäen hyökkäyksen lyhyeen.

Iran vastasi Irakin uhkaan lähettämällä Pasdaran-joukot rintamalle ja rekrytoimalla 100 000 Basij-sotilasta (Kansan armeija, ”20 miljoonan armeija”); Palvelukseen kutsuttiin myös entiset šaahin armeijan upseerit, jotka eivät olleet paenneet maasta tai joita ei oltu teloitettu. Vankeusrangaistuksiin tuomitut vanhaa valtaa edustaneet lentäjät saivat mahdollisuuden puolustaa maataan. Iranin islamilaisen tasavallan ilmavoimat toimivat sodan alun vastaiskuissa menestyksekkäästi. Vaikka iranilaisilla oli vain vähän lentokykyisiä koneita, iranilaiset lentäjät olivat hyvin taitavia ja muun muassa osasivat väistellä hyvin Irakin tutkia sekä ilmatorjuntaa. Iranilaiset kostivat Irakin iskun Abadaniin pommittamalla suurella määrällä lentokoneita Kirkukia, Mosulia, Basraa ja Zubairia.

Rintamalle keskitettiin joulukuuhun 1980 mennessä 200 000 miestä. Iranilaiset tekivät 7. marraskuuta kommandohyökkäyksiä Mina al Bakrin ja Al Fawin terminaaleja vastaan. Iranilaiset hyökkäsivät Irakin pohjoista öljyputkea vastaan pakottaen Syyrian lopettamaan sen käytön. Nämä hyökkäykset vähensivät Iranin öljynviennin noin neljäsosaan.

Iranin vastarinta oli odottamattoman voimakasta muttei järjestynyttä ja kaikkialla yhtä menestyksekästä.

Pohjoinen ja keskirintama

Pohjoisella ja keskisellä rintamalla irakilaiset etenivät helposti ja nopeasti lyöden maahan hajanaisen Pasdaranin vastarinnan. Keskirintamalla irakilaiset valtasivat Qasr-i-Shrinin ja ajoivat sieltä panssariprikaatin saaden bagdas-teheren-valtatiellä olevan vuorenharjanteen. Etelässä Irakin joukot valtasivat Mehranin ja Vahidyehin lentokentän. Pohjoisessa irakilaiset valtasivat Panjwinin iranilaisen kurdialueen estäen näin hyökkäykset Sanandajista Suleimanijaan.

Sodan jatkuminen

Saddam koetti avata 30. syyskuuta 1980 neuvottelut Irakin ehdoilla sodan lopettamiseksi. Irakilaiset väittivät hallitsevansa nyt koko Shatt al-Arabia. Iranilaisten vastaus oli, että heidän laivastonsa saartoi sen Persianlahdelta niin ettei vesiväylää voitu käyttää. Iran päätti jatkaa sotaa, koska iranilaiset ajattelivat Irakin päämääränä olevan iranilaisen islamilaisen valtion tuhoamisen.^lähde?

Lähteet

• Bob Johnson: The Iran-Iraq war. Palgrave Macmillan, 2011. ISBN 978-0-230-57774-9.