Intian ja Pakistanin suhteet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Intian ja Pakistanin välit ovat olleet pitkään vihamielisiä.

Kahden Etelä-Aasian suurimman maan, Intian ja Pakistanin, suhteet ovat jännittyneet. Tämä johtuu muun muassa siitä, että maat kiistelevät edelleen Kashmirin alueesta, jota kumpikin osapuoli on vaatinut kokonaan itselleen. Intiassa on enemmistö uskonnoltaan hinduja, Pakistanissa muslimeja. Intia miehittää muslimienemmistöistä Jammu ja Kashmiria, joka on vain osa laajempaa Kashmirin aluetta. Kashmirin alue kuuluu intialaisten mielestä Intiaan, Pakistanin mielestä Pakistaniin ja monet Kashmirissa haluavat alueen itsenäistyvän.

Laajemmin Intian ja Pakistanin huonot välit johtuvat siitä, että nämä kaksi uskontoa ovat muslimien noin 1000 jaa. tapahtuneesta Etelä-Aasiaan ilmestymisestä alkaen aiheuttaneet Etelä-Aasiassa pahoja väkivaltaisuuksia. Kun Intia itsenäistyi, oli etukäteen tiedossa että alue jakautuu muslimivaltio Pakistaniin ja hinduenemmistöiseen Intiaan. Vuosina 1947 käytiin Ensimmäinen Intian–Pakistanin sota, joka alkoi Kashmirin kiistasta. Intia miehitti Jammu ja Kashmirin, ja maiden välile solmittiin tulitauko 1949. Toinen sota puhkesi maiden välillä vuonna 1965. Vuonna 1971 käytiin kolmas sota, joka johti Itä-Pakistanin itsenäistymiseen Bangladeshiksi.

Vuosina 1999-2001 Intian ilmaiskut Karbiliin Kashmirin alueella ja sitä seuranneet terroristi-iskut kiristivät suhteita äärimmilleen. 2004 alkoivat rauhanneuvottelut, ja 2005 maanjäristyksen uhreja autettiin melko sopuisasti. Intian ja Pakistanin välit kylmenivät taas vuoden 2006 ja vuoden 2008 Mumbain terrori-iskujen takia.[1]

Sisällysluettelo

Ydinasevarustelu [muokkaa]

Intiassa oli alettu vaatia ydinaseita jo 1960-luvulla, kun pitkäaikainen pääministeri Jawaharlal Nehru kuoli ja Intian kanssa sotaakin välillä käynyt Kiina räjäytti vuonna 1964 oman ydinpomminsa. Molemmat maat aloittivat ydinaseohjalmansa vuonna 1972. Intia räjäyttikin jo 1974 plutoniumpohjaisen ydinlatauksen Tharin autiomaan pinnan alla Pokhranin alueella. Se oli Hymyilevä Buddha, jota Intia kutsui ”rauhanomaiseksi ydinräjäytykseksi”. Intia ei tämän jälkeen kehitellyt ydinarsenaaliaan täydellä teholla. Pakistan edistyi ydinohjelmassaan hitaammin, mutta joutui jo 1970-luvun puolivälin jälkeen ydinenergiamaiden boikottiin. Sekä Intia että Pakistan omistivat ydinaseita jo 1980-luvun lopulla, mutta tekivät koeräjäytyksensä vuonna 1998, Intian räjäytyssarja oli Operaatio Shakti, Pakistanin Chagai-I. Molemat maat joko kehittelivät itse tai hankkivat ydinaseiden kantolaitteiksi sopivia ohjuksia 1990- ja 2000-luvuilla. Intia kehitteli avaruustekniikkaa ja Agni-ohjuksia, Pakistan hankki Ghauri- ja Shaheen-ohjuksia.

Kashmir [muokkaa]

Pääartikkeli: Kashmirin konflikti

Kashmirista syntyi kiistaa, kun Pakistanin ja Intian itsenäistyessä muslimienemmistöisen Kashmirin maharaja, joka oli itse hindu, päätti liittyä Intiaan.[1] Kashmirin takia on käyty sotia 1948, 1965, 1971 ja 1989.[2]

Kashmirin takia toimivat islamilaisterroristit ajoivat Intian ja Pakistanin ydinsodan parteelle 1999 ja varsinkin vuonna 2002. Sen jälkeen maiden välit lämpenivät huomattavasti, ja alotettiin toki katkeilevat rauhanneuvottelut. Monesti Intian ja Pakistanin väleissä tulee esille seuraava kuvio: Jos Intia tekee jotain, Pakistan seuraa perässä. Kun Intia liitti Kashmirin itseensä, Pakistan vastasi julistamalla oman kaistansa ”vapaaksi Kashmiriksi” joka oli olevinaan itsenäinen. Kun Intia pääti aloittaa ydinaseohjelman, Pakistan teki samoin. Kun Intia päätti lähettää joukkoja Siachenin jäätikölle, Pakistan teki myös niin, vaikka hävisikin taistelun jäätikön omistuksesta. Nykyään eniten ongelmia näyttävät Intian ja Pakistanin väleihin aiheutuvat Pakistanin alueelta lähtevät muslimiterroristit, jotka tekevät terrori-iskuja Intian suurkaupunkeihin. Intia on syyttänyt terrori-iskuista Pakistania väittäen monesti Pakistanin tukevan terroristeja tai ainakin, ettei se tee tarpeeksi estääkseen terroristien toimintaa. Pakistan taas väittää taistelevansa kaikin keinoin muslimiterroristeja vastaan.

Intian ja Pakistanin välisessä välienselvittelyssä on myös sisäpoliittisia ulottuvuuksia. ”Kashmirin kortti” on hyvä vaalivaltti, sillä Intiassa ja Pakistanissa poliitikko, joka kannattaa kovia otteita Kashmirissa, voittaa todennäköisemmin vaalit kuin se joka kannattaa sovittelua.kenen mukaan?

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. a b Archived Background Notes: India US Department of State. Viitattu 15.1.2013.
  2. Kashmirin konfliktin kronologia Global Finland. Viitattu 15.1.2013.