Intiaanihauta
| Intiaanihauta | |
|---|---|
| The Horror from the Mound | |
 Weird Talesissa julkaistun novellin ensimmäinen sivu. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Robert E. Howard |
| Kuvittaja | T. Wyatt Nelson |
| Kieli | englanti |
| Genre | kauhu, weird west[1] |
| Julkaistu | Weird Tales, toukokuu 1932 |
| Ulkoasu | pulp-lehti |
| Sivumäärä | 12 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Ulla Selkälä, Ilkka Äärelä ja Hannu Tervaharju |
| Kustantaja | Jalava ja Egmont |
| Julkaistu | antologiassa Outoja tarinoita 5, (Jalava 1993) , nimellä Haudan hirmu antologiassa Vampyyrit ja hahmonvaihtajat (Egmont 2012) sekä nimellä Kummun kauhu antologiassa Kyyhkyt helvetistä (Jalava 2023). |
| Sivumäärä | 19 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Intiaanihauta (myös Kummun kauhu ja Haudan hirmu) on texasilaisen pulp-kirjailija Robert E. Howardin yliluonnollinen western-novelli. Howard kirjoitti sen todennäköisesti kesällä 1931, ja se julkaistiin Weird Tales -lehdessä seuraavan vuoden toukokuussa. Novelli kertoo texasilaisesta maanviljelijästä, joka kaivaa vanhan maillaan sijaitsevan hautakummun auki ja vapauttaa sinne vangitun hirviön.
Howard aloitti 1930-luvun taitteessa kirjeenvaihdon H. P. Lovecraftin kanssa. Lovecraft kannusti texasilaista Howardia hyödyntämään paikallistuntemustaan ja kotiseutunsa kansanperinnettä, ja seuraavina vuosina Howard kirjoittikin useita Etelä-Yhdysvaltoihin sijoittuvia tarinoita, jotka yhdistelivät lännenkirjallisuutta ja yliluonnollista kauhua. ”Intiaanihauta” oli niistä ensimmäinen, joka julkaistiin.
Novellissa Howard tulkitsee perinteisen goottilaisen kauhun teemoja ja aiheita uudelleen. Aikalaiset pitivät tätä hämmentävänä, ja novellin vastaanotto Weird Talesin lukijoiden parissa oli ristiriitainen. Nykyään ”Intiaanihautaa” pidetään kuitenkin yhtenä Howardin merkittävimmistä kauhutarinoista ja weird west -lajityypin varhaisena edustajana.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
»Karmiva tarina hätkähdyttävästä kauhusta, joka vapautettiin vankilastaan oltuaan haudattuna yli kolme vuosisataa»
(Weird Talesissa julkaistun novellin johdate[2])
Steve Brill on texasilainen maanviljelijä ja entinen cowboy. Vanha meksikolainen työmies Juan Lopez kulkee joka päivä Brillin maiden poikki matkallaan töihin ja takaisin kotiin. Brill panee merkille, että Lopez varoo menemästä lähelle hänen maillaan sijaitsevaa intiaanien hautakumpua.
Eräänä iltana Brill kysyy Lopezilta, miksi tämä pelkää hautakumpua. Lopez kertoo, ettei kumpu ole tavallinen hauta, muttei suostu paljastamaan enempää. Lopezin esi-isät saapuivat Amerikkaan jo satoja vuosia sitten konkistadorien mukana, ja hautakummun tarina on kulkenut suvussa sukupolvelta toiselle. Lopez on vannonut, ettei kerro totuutta kuin omalle esikoiselleen, ja koska hän on lapseton, perimätieto tulee kuolemaan hänen mukanaan.
Brill suostuttelee Lopezin kirjoittamaan tarinan paperille, sillä valassaan tämä oli ainoastaan vannonut, ettei puhuisi hautakummun salaisuudesta kenellekään. Lopezin poistuttua Brill ei pysty vastustamaan kiusausta ja päättää avata haudan uumoillen löytävänsä aarteen. Hän panee merkille, että hauta on jossain vaiheessa avattu ja lapioitu uudelleen umpeen. Viimein hän löytää kivisen paaden, jonka alta kuuluu rapistelua. Brill arvelee äänen johtuvan käärmeistä ja lähtee taloonsa hakemaan lyhtyä, sillä yö on jo pitkällä.
Kummulle palatessaan Brill huomaa haudan auenneen ja näkee tumman hahmon, joka kulkee kohti Lopezin taloa. Brill arvelee Lopezin ryövänneen aarteen hänen nenänsä edestä ja lähtee perään, mutta kuulee sitten kauhistuneen kirkaisun. Talosta hän löytää kuolleen Lopezin ja papereita, joihin vanhus on kirjoittanut hautakummun tarinan. Kaulassaan Lopezilla on kaksi pistohaavaa.
Papereissa kerrotaan, kuinka konkistadorit löysivät Amerikkaan purjehtineen laivan, jossa oli vain yksi eloonjäänyt. Tämä oli espanjalainen kreivi, joka väitti miehistön ja muiden matkustajien kuolleen ruttoon. Kreivi kulki konkistadorien matkassa aina Texasiin saakka ja tappoi seurueen jäsenet yksi kerrallaan. Eräänä päivänä kreivi nukkui ateriansa päätteeksi pitkään ja paljastui vampyyriksi. Konkistadorit eivät uskaltaneet tappaa hirviötä ja hautasivat sen siksi vanhaan intiaanien hautakumpuun.
Brill lopettaa lukemisen ja tajuaa vampyyrin tuijottavan häntä ikkunasta. Se hyökkää hänen kimppuunsa ja miltei surmaa hänet. Brillin lyhty särkyy kamppailun aikana ja sytyttää Lopezin hökkelin tuleen. Brill onnistuu seivästämään vampyyrin sydämen rikkinäisellä tuolinjalalla ja pakenee. Tuli tuhoaa vampyyrin ruumiin.
Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Robert E. Howard asui koko elämänsä Texasissa ja kirjoitti lännentarinoita koko aktiivisen kirjailijanuransa ajan.[3] Howardilla oli 1930-luvun alussa vaikeuksia saada perinteisiä westernejään myydyksi, mutta kummitusjutuille hänellä oli luotettava ostaja, pulp-lehti Weird Tales.[4]
Howard aloitti kirjeenvaihdon H. P. Lovecraftin kanssa 1930-luvun taitteessa.[5] Kirjeissään hän kuvaili usein Texasia ja sen kansanperinnettä. Lovecraft oli kotiseuturakas luonne ja sijoitti monet novelleistaan Uuteen-Englantiin, jossa itse asui. Lovecraftin kannustamana Howard alkoi kirjoittaa tarinoita, jotka sijoittuivat Lounais-Yhdysvaltoihin tai Piney Woodsiin Texasin ja Arkansasin rajaseuduille.[6]
”Intiaanihauta” valmistui todennäköisesti kesällä 1931, sillä heinäkuun 9. päivä Howard tarjosi sitä lukuisia western-aiheisia pulp-lehtiä julkaisseelle William Claytonille. Claytonin kustantamo ei kelpuuttanut novellia, mutta Weird Tales hyväksyi sen saman vuoden elokuussa. ”Intiaanihauta” ilmestyi toukokuun 1932 numerossa, ja Howard sai siitä 65 dollaria[7] (vuoden 2023 rahassa runsaat 1400 dollaria[8]). Se oli Howardin yliluonnollisista westerneistä ensimmäinen, joka julkaistiin.[6]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Intiaanihauta” sai Weird Talesin lukijoilta ristiriitaista palautetta. August Derleth kehui novellia ensiluokkaiseksi vaikkakin totesi, ettei pitänyt Brillin ja vampyyrin välisestä taistelusta. Howardin kerronta sai Derlethin kuitenkin ”nielaisemaan jutun ja pitämään siitä”.[9] Massachusettsilainen Harold Dunbar sen sijaan piti ”Intiaanihautaa” toukokuun 1932 Weird Talesin ainoana huonona novellina, ”sillä siinä oli peräti neljä räikeää poikkeamaa yleisesti hyväksytystä vampyyriperinteestä. Onko meidän uskottava, että vampyyrit voivat nykyään selviytyä elossa vuosikausia vailla jokaöistä ihmisveriateriaansa, vain siksi että hra. Howard niin väittää? Että pelkkä kivenmurikka riittää pidättelemään vampyyrit haudassaan? Tai että ne tätä nykyä pitävät tarpeellisena osallistua riehakkaisiin painiotteluihin potentiaalisten uhriensa kanssa? Parannuksille on aina kysyntää, mutta hra. Howardin uudenlainen vampyyri ei todellakaan ole parannus.”[10]
E. F. Bleiler (1983) kuvailee ”Intiaanihautaa” yhdistelmäksi villin lännen miljöötä ja klassista vampyyritarinaa ja kiittää väkivallan kuvausta sekä paikallisväriä.[11] Howardin koottujen teosten toimittaja Rusty Burke (2008) kirjoittaa ”Intiaanihaudan” olleen novelli, jossa Howard ensimmäistä kertaa onnistuneesti yhdisti kolme kirjallisuudenlajia joista eniten piti: westernin, seikkailun ja weird fictionin. Lopputuloksena oli uusi lajityyppi, ”weird western”.[6] Elämäkerturi Mark Finn (2013) pitää ”Intiaanihautaa” eräänä Howardin muistettavimmista lännentarinoista, jossa perinteiset hirviöt, goottilainen tunnelma ja omaleimainen miljöö yhdistyvät leikkisällä ja kauhukirjallisuutta uudistavalla tavalla. Finnin mukaan ”Intiaanihauta” on ”suoraviivainen, aavemainen, toiminnantäyteinen ilottelu, joka enteili splatterpunkia ja Stephen Kingiä viidelläkymmenellä vuodella”.[4] Markku Sadelehdon (1993) mukaan Howardin ”väkevä tyyli lisäsi kauhuun elämänläheisyyttä ja koskettavuutta silloin kun ne eivät vielä kuuluneet siihen itsestäänselvästi”. ”Intiaanihautaa” Sadelehto pitää ”poikkeuksellisen hyvin kirjoitettuna Howardina”.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Weird Tales, May 1936, XIX. vsk, nro 5. Indianapolis, Indiana: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
- Weird Tales, July 1936, 20. vsk, nro 1. Indianapolis, Indiana: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
- Bleiler, Everett F.: The Guide to Supernatural Fiction. Kent, Ohio: The Kent State University Press, 1983. ISBN 087338-228-9. Internet Archive (viitattu 16.8.2023). (englanniksi)
- Burke, Rusty (toim.): The Horror Stories of Robert E. Howard. New York: Ballantine Books, 2008. ISBN 978-0-345-49020-9. Google-kirjat (viitattu 8.3.2023). (englanniksi)
- Finn, Mark: Blood & Thunder. The Life and Art of Robert E. Howard. Introduction by Joe R. Lansdale. The Robert E. Howard Foundation Press, 2013. ISBN 978-1-304-03152-5. Google-kirjat (viitattu 8.3.2023). (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Burke 2008, s. xxiii; Finn 2013, s. 270.
- ↑ Weird Tales May 1932, s. 655: ”A grisly tale of screaming fear let loose from bondage after having been buried for more than three hundred years”.
- ↑ Finn 2013, s. 267.
- ↑ a b Finn 2013, s. 270.
- ↑ Finn 2013, s. 179–202.
- ↑ a b c Burke 2008, s. xxiii.
- ↑ Burke, Rusty: Robert E. Howard Fiction and Verse Timeline (16.6.2009 arkistoitu versio) The Robert E. Howard United Press Association. Arkistoitu 16.6.2009. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
- ↑ $65 in 1932 is worth $1,427.34 today CPI Inflation Calculator. Viitattu 27.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Weird Tales July 1932, s. 6.
- ↑ Weird Tales July 1932, s. 6: ”The Horror from the Mound was the single poor effort in the issue, containing as it did no less than four flagrant beaches of accepted vampire tradition. Are we to believe, simply because Mr. Howard so informs us, that vampires can now remain alive for years, underground, without their customary nightly feast of human blood? Or that they can be confined to their graves by a mere slab of rock? Or that they now find it necessary to engage in rough-house wrestling bouts with their prospective victims? Improvements are always in order, but Mr. Howard’s new type of vampire is certainly no improvement!”
- ↑ Bleiler 1983, s. 258.
- ↑ Sadelehto, Markku (toim.): Outoja tarinoita 5, s. 8. Suomentaneet Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Helsinki: Jalava, 1993. ISBN 951-887-008-X.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alkukielinen novelli Project Gutenberg -sivustolla. (englanniksi)