Ingmar Bengtsson

Ingmar Bengtsson (2. maaliskuuta 1920 Tukholma – 3. joulukuuta 1989) oli ruotsalainen musiikkitieteilijä ja pianisti.

Bengtsson opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa pianonsoittoa vuosina 1937–1940 ja sai vielä vuoteen 1943 asti opetusta Gottfrid Boonilta. Bengtsson piti ensikonserttinsa vuonna 1942 ja jatkoi aktiivista esiintymistä pianistina vuoteen 1953. Hän muun muassa säesti yksinlaulajia. Bengtsson oli vuonna 1947 Baselissa, jossa opiskeli sekä Schola Cantorum Basiliensisissa että Jacques Handschinin johdolla. Musiikkitieteelliset opintonsa hän suoritti Uppsalan yliopistossa, jossa häntä opettivat Carl-Allan Moberg ja Sven E. Svensson. Bengtsson sai filosofian lisensiaatin arvon vuonna 1945 ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1955. Väitöskirja käsitteli Johan Helmich Romania ja tämän soitinmusiikkia. Väitöskirjassaan Bengtsson tutki teosten autenttisuutta käsikirjoitus- ja muotoanalyysien avulla. Vuonna 1961 hänestä tuli Uppsalan yliopiston musiikintutkimuksen, vuonna 1969 musiikkitieteen professori.

Bengtsson työskenteli musiikkikriitikkona Svenska Dagbladetissa vuosina 1943–1959. Kirjoissaan hän tarkasteli usein musiikkipedagogisia kysymyksiä, esityskäytäntöjä ja uutta musiikkia. Bengtssonin julkaisujen joukossa ovat Från visa till symfoni (1947) ja musiikkitieteen kattava yleisteos Musikvetenskap (1973). Bengtsson toimi vuosina 1948–1950 Fylkingenin puheenjohtajana. Hänelle myönnettiin Medaljen för tonkonstens främjande vuonna 1974 ja Tegnérpriset vuonna 1983. Vuonna 1992 Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia alkoi jakaa Bengtssonin mukaan nimettyä palkintoa.