Huuto (runo)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee runoa. Muista merkityksistä katso täsmennyssivua Huuto.

Huuto (engl. Howl) on Allen Ginsbergin runo, joka ilmestyi 1956 kokoelmassa Howl and Other Poems. Kokoelman julkaisi Lawrence Ferlinghettin kustantamo City Lights.[1]

I saw the best minds of my generation destroyed by madness, starving hysterical naked...
Minä näin, Oli tärvellyt maailman vaino, hulluus ja nälkä sukupolveni parhaat mielet, syössyt ne alastomuuteen ja hysteriaan...

– suom. Anselm Hollo.

Runo sai maailmanlaajuista mainetta, kun sen julkaisijaa vastaan nostettiin epäsivellisyyssyyte, joka ei kuitenkaan johtanut tuomioon.[1]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runo julkaistiin hiukan sensuroituna suomeksi Anselm Hollon ja Matti Rossin käännöksenä Parnassossa vuonna 1961, sitten kokoelmassa Huuto ja muita runoja (Tajo, 1963) ja uudelleen kokoelmassa Huuto ja muita runoja 1947–1971 (Sammakko, 2000)[2]. Runo on julkaistu myös antologioissa Maailman runosydän (WSOY, 1998) ja Runon suku: valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa (Otava, 1991)[3][4].

Esitys Yleisradiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa runon esittäminen radiossa nosti eduskunnassa pienen myrskyn. Runon esitys Porin Jazzeilla 1969 nauhoitettiin, ja se esitettiin Yleisradiossa 30. syyskuuta 1969 kello 22.30 myöhäisuutisten alla sekä yleis- että rinnakkaisohjelmassa. 83 kansanedustajaa teki Arne Bernerin aloitteesta kyselyn siitä, oliko runon esitys Yleisradion toimilupaehtojen mukaista. Kulkulaitosministeri Paavo Aitio vastasi, ettei runoa olisi sopinut esittää radiossa,[5] ja Yleisradion johtokunta rankaisi vastaavaa ohjelmatoimittajaa Pekka Lounelaa muistutuksella.[6] Yleisradion tuolloinen pääjohtaja Eino S. Repo oli yrittänyt saada Yleisradion johtokunnassa läpi lievempää tulkintaa, jonka mukaan runon esittäminen radiossa oli ollut ”puutteellisesti harkittua” ja ristiriidassa Yleisradiossa noudatetun käytännön, mutta ei toimiluvan ehtojen kanssa. Radion ohjelmapolitiikan vastustajat puolestaan liittivät Huudon niin sanotun Reporadion syntilistaan[7]. Yleisradion tuolloinen ohjelmatoiminnan koordinaattori Pertti Hemánus raportoi presidentti Urho Kekkosen todenneen tapauksen johdosta Tamminiemeen ”Sananvapauden iltaan” kokoontuneille radion edustajille: ”Te olette ottaneet kaksi askelta siinä missä yksi olisi riittänyt, ja nyt saatte kestää seuraukset.”[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pekka Lounela ja Jyrki Mäntylä: Huuto ja meteli. Hämeenlinna: Karisto, 1970.
  • Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 1949–1996, Helsinki: Yleisradio, 1996.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Citylights.com, viitattu 7.6.2012
  2. Kysy, Kirjastot.fi, viitattu 7.6.2012
  3. Runotietokanta, Lahden kaupunginkirjasto, viitattu 7.6.2012
  4. Jarkko Laine (koonnut): Runon suku: Valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11447-6.
  5. Jukka Petäjä: Huuto aloitti beatkirjallisuuden suomennokset... Helsingin Sanomat, 18.7.2010 sivu B 2.
  6. Lounela ja Mäntylä 1970, s. 5.
  7. Salokangas 1996, s. 229
  8. Salokangas 1996, s. 230.