Hugh O’Neill

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hugh Ó Neill, 2nd Earl of Tyrone.jpg

Hugh O’Neill, Tyronen toinen jaarli (iiriksi Aodh Ó Néill; n. 154020. heinäkuuta 1616 Rooma) oli irlantilainen sotapäällikkö, joka johti vuosina 1595–1603 irlantilaisten suurta kapinaa Englannin ylivaltaa vastaan.[1]

Nousu O’Neillien päämieheksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hugh O’Neill kuului vanhaan O’Neillin ylimyssukuun, joka oli vaikuttanut varsinkin Ulsterin alueella vuosisatojen ajan. Suvun sanotaan periytyvän vuonna 405 kuolleesta kuningas Niallista ja 1200-luvulta alkaen suvulle on kuulunut Tyronen ruhtinaan arvo. Hugh O’Neillin isä oli Matthew O’Neill, jonka väitettiin olevan Tyronen ensimmäisen jaarlin Conn O’Neillin avioton poika. Conn O’Neillin vanhin poika, tunnettu kapinajohtaja Shane O’Neill surmautti Matthew’n vuonna 1558 ja suvun seuraava mahtimies Turlough Luineach O’Neill puolestaan murhasi Matthew’n vanhimman pojan Brianin vuonna 1562. Nuori Hugh O’Neill peri veljeltään Brianilta Dungannonin paronin arvon.[2] Hugh O’Neill varttui Lontoossa, mutta Shane O’Neillin kuoltua vuonna 1567 hän palasi Irlantiin käskynhaltija Sir Henry Sidneyn suojeluksessa. O’Neill teki yhteistyötä Englannin kuningatar Elisabet I:n hallinnon kanssa, ja otti itselleen isoisänsä käyttämän Tyronen jaarlin arvon. Vuonna 1593 hän pakotti englantilaisten tukemana Turloughin luovuttamaan O’Neillin suvun päämiehen arvon (The O’Neill) itselleen.[1][2] Turlough kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin O’Neill alkoi lähentyä kilpailevan O’Donnellin ylimyssuvun päämiestä, Tyrconnelin jaarli Hugh Roe O’Donnellia.[2]

Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irlannissa oli 1500-luvun jälkipuoliskolla ollut jo useita englantilaisvastaisia kapinoita, joiden syynä oli Irlannin katolisten pelko Englannin uskonpuhdistuksen levittämisestä Irlantiin. Ensin oli 1560-luvulla Shane O’Neillin johtama kapina Ulsterissa ja vuosina 1579–1580 niin sanottu Desmondin kapina Munsterissa.[3] O’Neill oli aiempien kapinoiden aikana ollut Englannin lojaali liittolainen ja kuningatar Elisabet oli jopa lupautunut maksamaan hänelle yksityisen armeijan ylläpidon, koska hänen oletettiin suojelevan Englannin intressejä mahdollisten uusien kapinoiden puhjetessa. O’Neill valmistautui kuitenkin käyttämään joukkojaan juuri päinvastaiseen tarkoitukseen, ja vahvisti armeijaansa, kunnes se vuonna 1593 käsitti 15 000 hyvin koulutettua miestä.[4]

Vuonna 1594 väkivaltaisuudet puhkesivat jälleen Ulsterissa, jolloin O’Donnell ryhtyi karkottamaan englantilaisia. O’Neill liittyi hänen tuekseen, ja yhdessä he löivät englantilaiset Ulsterissa ja Connaughtissa.[3] Tämän vuonna 1595 saavutetun varhaisen voiton jälkeen seuraavat kolme vuotta kuluivat tuloksettomien rauhanneuvottelujen merkeissä.[1] O’Neill ja O’Donnell ottivat 1596 yhteyttä Espanjan kuningas Filip II:een saadakseen tältä tukea Englantia vastaan.[2] O’Neill käynnisti sotatoimet uudestaan vuonna 1598 ja löi englantilaiset 14. elokuuta Yellow Fordin taistelussa, minkä seurauksena kapinointi levisi kaikkialle Irlantiin.[1] Elisabet lähetti 1599 Essexin jaarli Robert Devereuxin kukistamaan O’Neillia, mutta tämä palasi pikaisesti takaisin Englantiin keskusteltuaan henkilökohtaisesti kapinajohtajan kanssa. Seuraavana vuonna Elisabet nimitti hänen tilalleen Mountjoyn paroni Charles Blountin, joka osoittautui pätevämmäksi.[3]

Sillä välin Filip II sekä paavi Klemens VIII olivat ryhtyneet tukemaan O’Neillia lähettämällä rahaa ja aseita. Syykuussa 1601 Munsterin Kinsalessa nousi maihin kenraali Juan del Águilan komentama 4 000 miestä käsittänyt espanjalainen armeija, joka oli lähetetty O’Neillin tueksi.[1][5] Mountjoy oli jo ehtinyt lyödä Ulsterin kapinallisten pääjoukon ja saartoi nopeasti myös maihin nousseet espanjalaiset. O’Neill ja O’Donnell lähtivät murtamaan piiritystä, mutta he kärsivät tappion Mountjoylle 24. joulukuuta 1601 käydyssä taistelussa, jolloin espanjalaiset antautuivat ja palasivat kotimaahansa. O’Donnell lähti heidän mukanaan, mutta O’Neill jatkoi vastarintaa Ulsterissa vielä yli vuoden ajan. Hän antautui 30. maaliskuuta 1603, kuusi päivää kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen.[3][1][5] Uudeksi kuninkaaksi tullut Jaakko I armahti hänet ja hän sai pitää pääosan maaomistuksistaan. Hän piti kuitenkin uutta asemaansa alentavana ja turvattomana, joten syyskuussa 1607 hän lähti Irlannista yhdessä O’Donnellien uuden päämiehen Rory O’Donnellin ja noin sadan muun päällikön kanssa.[1][5] Pakolaisten päämääränä oli Espanja, mutta heitä kuljettanut laiva ajautuikin Ranskan rannikolle Normandiaan.[2] Sieltä joukkio taivalsi Roomaan, johon O’Neill asettui asumaan paavi Paavali V:n suojelukseen. ”Jaarlien pakona” tunnettu tapahtuma avasi tien Ulsterin uudisasuttamiselle englantilaisilla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Hugh O’Neill, 2nd earl of Tyrone (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.4.2014.
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1914), s. 722 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 14.4.2014.
  3. a b c d Ireland: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 14.4.2014.
  4. Mike Cronin: A History of Ireland, s. 57–62. Palgrave 2001.
  5. a b c Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 2, s. 176. Tammi. Helsinki 2001.