Howard James Hubbard

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Howard James Hubbard (s. 31. lokakuuta 1938) on yhdysvaltalainen katolisen kirkon pappi, joka on toiminut Albanyn piispana vuodesta 1977.[1]

Hubbard syntyi Troyssa, New Yorkissa. Hän alkoi opiskella pappisseminaarissa vuonna 1956 ja on suorittanut tutkinnot filosofiassa ja teologiassa. Papiksi hänet vihittiin Roomassa 18. joulukuuta 1963 ja toimi pappina Schenectadyssä ja Albanyssa, ennen kuin tuli nimitetyksi Albanyn piispaksi.[2] Piispaksi hänet vihittiin 27. maaliskuuta 1977.[1] Hän on yksi Yhdysvaltojen pitkäaikaisimmista katolisista piispoísta ja häntä pidetään myös yhtenä liberaaleimmista.[3]

Hubbardin toimia lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäneiden pappien suhteen on kritisoitu. Lisäksi vuonna 2004 kaksi miestä kertoi, että heillä olisi ollut Hubbardin kanssa homoseksuaalisia suhteita 1970-luvulla.[4] Myöhempi tutkinta ei kuitenkaan vahvistanut väitteitä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bishop Howard James Hubbard Catholic-hierarchy.org. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
  2. Who is Howard J. Hubbard? The Evangelist. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
  3. a b Wakin, Daniel J.: Report Clears Albany Bishop In Sexual Misconduct Inquiry The New York Times. 25.6.2004. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
  4. Wakin, Daniel J.: Ex-Prosecutor Puts Focus on Sex Claims Against a Bishop The New York Times. 20.2.2004. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.