Helge Lund

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helge Lund

Helge Lund (16. lokakuuta 1962 Asker, Norja) on norjalaisen öljy-yhtiö Statoilin toimitusjohtaja vuodesta 2004.[1][2]

Tausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lund on kotoisin Askerista. Hän oli nuorempana lahjakas jalkapallon pelaaja. Hän on opiskellut ekonomiksi Norjan kauppakorkeakoulusta, Bergenistä sekä suorittanut MBA-tutkinnon INSEADissa, Ranskassa. Opintojensa jälkeen hän toimi Konservatiivipuolueen eduskuntaryhmän neuvonantajana 19881990.[3][2]

Lundin vaimo Else-Cathrine työskentelee Norjan poliisin talousrikososastolla asianajajana. Pariskunnalla on tytär ja poika ja he asuvat Bærumissa.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lund on valmistunut kauppakorkeakoulusta ja työskenteli vähän aikaa finanssialalla, kunnes hänet pyydettiin Høyre-puolueen eduskuntaryhmän neuvonantajaksi. Hän siirtyi tehtävästä jatkamaan opintoja Ranskaan Insead-oppilaitokseen ja suoritti liikkeenjohdon MBA-tutkinnon. Hän toimi kaksi vuotta konsulttina McKinseyssa, minkä jälkeen hän siirtyi Hafslund Nycomed -yhtiöön 1993. Hän toimi sittemmin johtotehtävissä Nycomed Pharma AS -yhtiössä 19971998 sekä Aker RGI Holding ASA:ssa 1999. Vuonna 2002 hänestä tuli Aker Kværnerin toimitusjohtaja, minkä jälkeen hän siirtyi Statoilin toimitusjohtajaksi 15. elokuuta 2004.[2]

Lund aloitti toimitusjohtajana, kun Statoil osti 2006 Norsk Hydron kaasu- ja öljyliiketoiminnan ja ne yhdistämällä perustettiin 1. lokakuuta 2007 StatoilHydro ASA.[2][4]

Forbesin mukaan hänen palkkansa oli 2006 5 128 647 NOK[5]. Bonuksineen hänen ennakoitiin ansaitsevan StatoilHydro-fuusion jälkeen kolmessa vuodessa noin 33 miljoonaa kruunua.[6]

Lund nimitettiin 3. toukokuuta 2011 alkaen Nokian hallitukseen, ja tehtävä on hänen ainoa ulkopuolinen hallituspaikkansa.[4] Hän ilmoitti huhtikuussa 2014 jättävänsä hallituksen kesän yhtiökokouksessa.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helge Lund, Chief Executive Officer Statoil.com. Arkistoitu 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Helge Lund, Konsernsjef, curriculum vitae www.statoilhydro.com. StatoilHydro ASA. Arkistoitu 6.10.2008. Viitattu 12.3.2008. (norjaksi)
  3. a b Aud Dalsegg, Leiv Gunnar Lie, Tone Vassbø: Full fart for Helge Lund dagbladet.no. 9. maaliskuuta 2004. Oslo: Dagbladet. Viitattu 12. maaliskuuta 2008. (norjaksi)
  4. a b Sajari, Petri: Nokia on Lundille poikkeus. Helsingin Sanomat, 9.5.2011.
  5. Helge Lund www.forbes.com. 2008. Forbes.com LLC™. Viitattu 12.3.2008. (englanniksi)
  6. Maria Sivertsen: Bonusfest for Statoil-toppene arkiv.na24.no. 25.9.2007. Viitattu 12.3.2008. (norjaksi)[vanhentunut linkki]
  7. Kaksi eroaa Nokian hallituksesta HS.fi. 29.4.2014. Viitattu 29.4.2014.