Hannu Ansas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hannu Juhani Ansas (24. marraskuuta 1945 Marttila22. syyskuuta 2012 Turku)[1][2] oli suomalainen jääkiekkovaikuttaja.

Ansas toimi TPS:n taustajoukoissa vuodesta 1975 lähtien. Hän oli ollut ensin TPS ry:n hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä ja yhtiöittämisen jälkeen HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi Ansas toimi Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallituksen jäsenenä ja jääkiekon MM-kisojen järjestelytoimikunnassa.

Ansas oli merkittävässä asemassa Turkuhallin saamisessa Turkuun. Hän vaikutti suuresti kunnallispoliitikkona Turussa halliprojektin aloittamisessa, mitä vaikeutti osaltaan myös aivan hankkeen loppuvaiheessa Suomeen iskenyt kova lama.

Ansas aateloitiin vuonna 2005 Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 170.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jääkiekkovaikuttaja ja kunnallispoliitikko Hannu Ansas on kuollut. Turun Sanomat, 27.9.2012. TS-Yhtymä. Artikkelin verkkoversio.
  2. Hannu Ansas. (Kuolinilmoitus) Helsingin Sanomat, 14.10.2012, s. C10. Sanoma News.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.