George Ryan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
George Ryan

George Homer Ryan (s. 24. helmikuuta 1934) on yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko, joka toimi Illinoisin 39. kuvernöörinä vuosina 19992003. Hän tuli tunnetuksi kuolemanrangaistuksen kyseenalaistajana. Vuonna 2003 hän kumosi kaikki 167 Illinoisissa voimassa ollutta kuolemantuomiota.

Kuvernöörikautensa jälkeen Ryan sai tuomion laajamittaisesta korruptiosta. Hänelle langetettiin ehdotonta vankeutta[1], jonka istumisen hän aloitti vuonna 2007.[2] Dick Durbin kuitenkin esitti George W. Bushille vuonna 2008 Ryanin saaman kuuden ja puolen vuoden rangaistuksen muuttamista. Hän vetosi muun muassa siihen, että Ryan oli jo saanut maksaa rikoksistaan huomattavan hinnan. Hän mainitsi myös entisen kuvernöörin vaimon heikon terveyden.[3] Tuomio kuitenkin pysyi, joten Ryan vapautunee vasta vuonna 2013.

Samassa jutussa Ryanin kanssa tuomittiin Lawrence Warner.

Vankeutensa alkaessa Ryan ilmoitti omantuntonsa olevan puhdas.[4]

Varhainen elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowan Maquoketassa syntynyt Ryan kasvoi Kankakeen piirikunnassa Illinoisissa. Hän palveli Korean sodassa ja työskenteli farmaseuttina sekä liikemiehenä. Hän on naimisissa Lura Lynn Ryanin kanssa, ja parilla on kuusi lasta.

Ryan aloitti poliittisen uransa Kankakeen piirikunnassa ja eteni Illinoisin edustajainhuoneeseen. Hän istui siellä vuosina 19731983 edeten vähemmistöjohtajaksi ja puhemieheksi asti. Vuosina 1983–1991 hän toimi Illinoisin varakuvernöörinä ja sen jälkeen vuoteen 1999 Secretary of Staten asemassa. Kuvernöörin vaaleissa hän voitti demokraattisen vastustajansa Glenn Poshardin.

Vuonna 1999 Ryan tapasi Fidel Castron.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Schaper, David: Former Illinois Gov. George Ryan Heading to Prison Npr. 6.11.2007. Viitattu 27.9.2009. (englanniksi)
  2. Blagojevich: Bush Should Pardon Former Governor Ryan The Huffington Post. 28.11.2008. Viitattu 27.9.2009. (englanniksi)
  3. Durbin Releases Letter on Commutation for Governor Ryan 1.12.2008. Dick Durbin. Viitattu 27.9.2009. (englanniksi)
  4. Robinson, Mike: Ryan says he has a 'clear conscience' before reporting to prison Chicago Sun-Times. 6.11.2007. Viitattu 27.9.2009. (englanniksi)
  5. US governor on Cuba mission BBC News. 24.10.1999. Viitattu 27.9.2009. (englanniksi)