Fleminginpuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näkymä Tonttumäeltä.

Fleminginpuisto sijaitsee kaupunginosassa V Turussa, Stålarminkadun ja Kupittaankadun välissä. Turkulaisten suussa puiston ympäristöä kutsutaan tuttavallisesti Tonttumäeksi. Fleminginpuisto nimenä on peräisin vuodelta 1916, kun nimistötoimikunnan tarkoituksena oli nimetä kaikki alueelle silloin kaavoitetut kadut Klaus Flemingin suvun mukaan. Tonttumäelle nouseva Nokiankatu on rakennettu Tonttulinnan kerrostalojen rakentamisen yhteydessä ja nimetty nuijasodan aikaisen Nokian taistelun (1596) muistoksi.[1]

Wärtsilä Oy toimi Fleminginpuiston rakentamisen tukena, asukkaista monet olivat tuolloin Wärtsilän työntekijöitä. Kukkula oli alun perin kivistä kalliota, puulajeina mäntyä ja katajaa. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1950 muokkaamalla maisemaa ja laittamalla istutuksia. Puulajistoa on tullut lisää muun muassa puistolehmus ja vaahtera.[2]

Nokiankadun yläpäässä on koirapuisto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Merestä kohonnut kukkula (pdf) (s. 20) Martinranta 3/10 (lehti). Martintantaseura. Viitattu 2.5.2018.
  2. Fleminginpuisto Turun kaupunki. Viitattu 2.5.2018.