Esikkokasvit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esikkokasvit
Vesisulka (Hottonia palustris)
Vesisulka (Hottonia palustris)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Esikkokasvit Primulaceae
Vent.
Synonyymit
  • Aegicerataceae Blume
  • Anagallidaceae Borkhausen
  • Ardisiaceae Jussieu
  • Coridaceae J. Agardh
  • Embeliaceae J. Agardh
  • Hottoniaceae Döll
  • Lysimachiaceae Jussieu
  • Maesaceae Anderberg, B. Ståhl & Kallersjö
  • Myrsinaceae R. Brown, nom. cons.
  • Samolaceae Rafinesque
  • Theophrastaceae G. Don, nom. cons-
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Esikkokasvit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Esikkokasvit Commonsissa

Esikkokasvit (Primulaceae) on Ericales-lahkoon kuuluva putkilokasviheimo. Siihen kuuluu 58 sukua neljässä alaheimossa ja noin 2590 lajia.[1] Useita heimoon aiemmin kuuluneita sukuja siirrettiin muualle DNA-tutkimusten jälkeen 2000-luvulla, mutta 2010-luvun alussa esikkokasveihin yhdistettiin heimot Maesaceae, Myrsinaceae ja Theophrastaceae.[1]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikkokasvit ovat puu- tai ruohovartisia koppisiemenisiä, joiden lehtiasento on on tavallisesti kierteinen; lapa on toisinaan tummatäpläinen. Kukinto on terttumainen, ja kukat ovat yhdisteräisiä. Terä- ja hedelehdet kehittyvät yhteisistä aiheista, ja molempia on viisi. Kukassa on myös joutoheteitä. Viidestä emilehdestä muodostuneen yhdislehtisen sikiäimen päällä on mettä erittävää solukkoa. Siemenaiheet, joita on useita tai paljon, kiinnittyvät vapaaseen keski-istukkaan. Vartalo on lyhyt ja ontto, luotti enemmän tai vähemmän pallomainen. Siemenet ovat kulmikkaita, ja niissä on runsas ravintovarasto eli endospermi.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heimo on yleismaailmallinen. Suomessa sitä edustavat seuraavat 19 lajia joko alkuperäisinä tai satunnaistulokkaina:[3]

  • etelänkevätesikko (Primula elatior): kotoisin Euroopasta.
  • kevätesikko (Primula veris): alkuperäinen lounaassa.
  • jauhoesikko (Primula farinosa): alkuperäinen Ahvenanmaalla.
  • lapinesikko (Primula stricta): alkuperäinen Itä-Lapissa.
  • ruijanesikko (Primula nutans var. jokelae): alkuperäinen Pohjois-Pohjanmaalla.
  • ketonukki (Androsace septentrionalis): alkuperäinen Ahvenanmaalla ja joillakin paikoilla Etelä-suomessa.
  • idännukki (Androsace filiformis): kotoisin Itä-Euroopasta.
  • peltonukki (Androsace elongata): kotoisin Euroopasta.
  • metsäalppikello (Soldanella montana): kotoisin Keski-Euroopasta.
  • ranta-alpi (Lysimachia vulgaris): alkuperäinen lähes koko maassa.
  • tarha-alpi (Lysimachia punctata): kotoisin Euroopasta.
  • ripsialpi (Lysimachia ciliata): kotoisin Pohjois-Amerikasta.
  • suikeroalpi (Lysimachia nummularia): kotoisin Euroopasta.
  • terttualpi (Lysimachia thyrsiflora): alkuperäinen koko maassa.
  • metsätähti (Trientalis europaea): alkuperäinen koko maassa.
  • merirannikki (Glaux maritima): alkuperäinen rannikoilla.
  • pikkupunka (Anagallis minima): alkuperäinen lounaassa ja kaakossa.
  • peltopuna-alpi (Anagallis arvensis): kotoisin Euroopasta.
  • suolapunka (Samolus valerandi): alkuperäinen etelärannikolla.

Luokittelu ja suvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikkokasvien heimossa on neljä alaheimoa:[4]

1. Maesoideae de Candolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimossa on vain Maesasuku, jossa on 150 lajia Vanhan maailman tropiikissa pohjoisessa Japaniin asti.[5] Kasvit ovat liaaneja, pensaita tai puita, joissa on kauttaaltaan rauhasia ja eritekanavia. Korvakkeettomat lehdet sijaitsevat kierteisesti tai kahdessa rivissä, lavat ovat hammas- tai ehytlaitaisia. Kukinto on usein haarainen, ja siinä on pieniä kukkia. Teriö on ruukkumainen, hetiö tyveltä yhdislehtinen ja kiinnittynyt teriötorven keskivaiheille. Sikiäin koostuu kolmesta tai neljästä yhteen kasvaneesta emilehdestä ja on puoleksi kehänalainen. Luotti on tylppä tai pallomainen ja liuskainen. Hedelmä on monisiemeninen luumarja, jota verhiö ympäröi.[6]

2. Theophrastoideae A. de Candolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimossa on kuudesta yhdeksään sukua ja 105 lajia, jotka jaetaan kahteen tribukseen. Levinneisyys käsittää enimmäkseen trooppisen Amerikan, joitakin lajeja on myös lauhkeassa vyöhykkeessä ja Vanhassa maailmassa. Kasvien kukissa on enemmän tai vähemmän terämäisiä joutoheteitä.[7]

Tribuksessa Samoleae on vain 15-lajinen suolapunkien suku (Samolus), joka on levinnyt laajalle enimmäkseen lauhkeille seuduille pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Muut alaheimon suvut ja lajit kuuluvat tribukseen Theophrasteae, jonka kasvit ovat puuvartisia, usein paksurunkoisia. Lehdet ovat piikkihampaisia tai ehytlaitaisia ja teräväkärkisiä. Kukat ovat kaksi- tai kaksikotisesti yksineuvoisia ja keskikokoisia, yhdisteräisiä. Niissä voi olla mettä erittäviä karvoja, ja joutoheteet ovat terälehtimäisiä. Hetiö muodostaa kartion kukan keskelle sen avautuessa; myöhemmin ne erkaantuvat toisistaan. Emiö on pitkävartaloinen. Hedelmä on marja, joskin toisinaan melko kuiva. Pyöreitä siemeniä siinä on yksi tai muutama. Tribuksen runsaslajisimmat suvut ovat Clavija (50 lajia) ja Jacquinia (35 lajia). [8]

3. Primuloideae Kostelesky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvit ovat usein lehtiruusukkeisia ruohoja, joilla on vanallinen kukinto. Siinä on keskikokoisia kukkia yhdislehtisine verhiöineen ja leveän maljamaisine teriöineen. Heteet sijaitsevat kohdakkain teriön liuskojen kanssa. Siemenaiheet kiinnittyvät vapaaseen keski-istukkaan. Hedelmä on kotamainen, ja siinä on paljon kulmikkaita siemeniä. Lehdet ovat ehyt-, hammas- tai sahalaitaiset. Kasvien aineenvaihduntatuotteina esiintyy kukurbitasiineja, jotka ovat kitkeränmakuisia triterpenoideja.[9]

Alaheimossa on yhdeksän sukua ja 900 lajia, joista viitisen tai kuutisen sataa kuuluu esikoiden sukuun (Primula). Nukkien suvussa (Androsace) on 160 lajia. Alaheimo kasvaa pohjoisella pallonpuoliskolla ja hajanaisesti eteläisellä (kartta).[10]

4. Myrsinoideae Burnett[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaheimon kasvit ovat puita, pensaita, liaaneja tai ruohoja, joissa on usein keltaisen värisiä bentsokinoni-yhdisteitä. Kasvien kaikissa osissa voi olla rauhasia ja eritekanavia. Lehdet ovat tavallisesti ehytlaitaisia. Joskus kasvit ovat kaksikotisia. Kukat ovat usein ryhminä tai viuhkomaisissa kukinnoissa ja ovat tavallisesti 4-5-lukuisia, pieniä tai keskikokoisia. Teriö on usein kontortti (kierteinen), ja siinä sekä sikiäimessä on toisinaan mettä tai öljyä erittäviä karvoja. Heteenponnet ovat nuolimaisia. Vartalo saattaa puuttua. Hedelmä on eri tavoin avautuva kota, marja tai luumarja. Mehevissä istukoissa sijaitsevia pyöreitä tai kulmikkaita siemeniä on yksi, muutama tai paljon.[12]

Alaheimoon kuuluu 41 sukua ja 1435 lajia, jotka kasvavat tropiikissa ja pohjoisessa lauhkeassa vyöhykkeessä, myös Suomessa (kartta). Eniten lajeja on suvuissa Ardisia (450 lajia), Myrsine (myrsikit, 155 lajia), Lysimachia (alvet, 150 lajia), Discocalyx (115 lajia), Oncostemum (110 lajia), Embelia (100 lajia), Parathesis (85 lajia) ja Stylogyne (60 lajia).[13]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila P. (toim.) 1998: Retkeilykasvio. 4. täysin uudistettu painos. - Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. ISBN 951-45-8166-0
  • Stevens, P. F. (2001 onwards). Angiosperm Phylogeny Website. Version 12, July 2012 [and more or less continuously updated since]. http://www.mobot.org/MOBOT/research/APweb/.
  1. a b Stevens, P. F. (2001-2010): Angiosperm Phylogeny Website Viitattu 8.8.2012. (englanniksi)
  2. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  3. Hämet-Ahti ja muut 1998: 215 ss.
  4. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  5. http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/maesaceaemap.gif
  6. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  7. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  8. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  9. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  10. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  11. a b c d Räty, E. & Alanko, P.: Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9.
  12. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014
  13. Stevens 2001 - , viittaus 26.12.2014