Ketonukki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ketonukki
Androsace septentrionalis2 eF.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Esikkokasvit Primulaceae
Suku: Nukit Androsace
Laji: septentrionalis
Kaksiosainen nimi
Androsace septentrionalis
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ketonukki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ketonukki Commonsissa

Ketonukki (Androsace septentrionalis) on pohjoisella pallonpuoliskolla laajalle levinnyt, kuivien ja avointen kasvupaikkojen esikkokasvi. Suomessa se on harvinainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonukki on syysyksivuotinen vanakasvi. Sen lehdet kasvavat ruusukkeena maata vasten. Muutaman sentin pituiset lehdet ovat ruodittomia tai hyvin lyhytruotisia, kapeatyvisiä, kapean vastapuikeita ja karvaisia. Lehtiruusukkeen keskeltä nousee 3–20 cm, joskus jopa 40 cm korkeita, harvakarvaisia vanoja. Vanat ovat pystyjä tai loivasti kaarevia. Vanan päässä on melko tiivis kukinto. Kukan tukilehdet ovat 2–4 mm pitkät. Karvaiset kukkaperät ovat ainakin kolme kertaa tukilehtensä pituisia. Valkoinen teriö on noin puolen sentin mittainen. Ketonukki kukkii touko-kesäkuussa. Kasvi tuottaa runsaasti siemeniä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonukkia tavataan laajalla alueella Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa tundralta ja lauhkealta vyöhykkeeltä. Etelässä levinneisyysalue ulottuu kauemmas vuoristoissa. Euroopassa levinneisyys rajoittuu lännessä ja etelässä Saksaan, Alpeille ja Karpaateille, ja idässä levinneisyys ulottuu Baltiasta Venäjän kaukoitään ja Siperiaan. Pohjoismaissa lajia tavataan Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.[3] Suomessa ketonukkia on tavattu yli 60 paikalta, lähinnä Ahvenanmaalta ja Manner-Suomen etelä- ja keskiosista. Ketonukki lienee saapunut Suomeen ihmisen mukana eri aikoina ja useista eri suunnista. Tämän vuoksi lajista tunnetaan satunnaisesiintymiä eri puolelta Suomea.[4] Esimerkiksi Oulun Toppilan satama-alueella laji oli 1900-luvun alkupuoliskolla erittäin yleinen laivojen painolastin mukana saapunut tulokaslaji.[5]

Ketonukki on Heinolan kaupungin nimikkokasvi, koska kaupungin alueella sijaitsevat Suomen laajimmat ketonukkikasvustot.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonukki viihtyy lämpimillä, kuivilla ja avoimilla paikoilla. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi harjujen ja mäkien etelärinteiden kedot sekä tien- ja radanvarret.[4][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ryttäri, Terhi: Ketonukki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 57.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 14.8.2008.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 217.
  3. Anderberg, Arne: Androsace septentrionalis (levinneisyyskartta) Den virtuella floran: Grusviva. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.8.2008. (ruotsiksi)
  4. a b Ryttäri 1997, s. 57.
  5. Oulun kasvit 2005, s. 446.
  6. Heinola
  7. Uusitalo 2007, s. 33.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]