Esiintymisjännitys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Esiintymisjännitys (Usein myös Ramppikuume) on autonomisen hermoston reagoimista vaativaan tilanteeseen, jolloin myös adrenaliinin eritys lisääntyy. Esiintymisjännitys on myös hyvin yleistä. Esiintymispelko eroaa jännityksestä siten, että esiintymispelkoinen ihminen kokee jännityksen niin vahvasti, että se häiritsee esiintymistä.

Syitä esiintymisjännitykseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksilö voi jännittää esiintymistä monista eri syistä: esiintyjän taustan ja persoonallisuuden lisäksi jännittämiseen vaikuttaa erilaiset tilannetekijät, kuten yleisön koko. Esiintyjä saattaa asettaa itselleen myös liian korkeita kriteereitä onnistumisestaan, mikä tekee esiintymistilanteesta vielä jännittävämmän. Esiintymisjännitykseen vaikuttaa myös aiemmat esiintymiskokemukset ja se, ovatko ne olleet myönteisiä tai kielteisiä. Myönteistä palautetta ja kokemusta kerännyt henkilö on itsevarmempi seuraavassa esiintymistilanteessa, kun taas kielteisiä kokemuksia saanut henkilö voi muodostaa valmiiksi kielteisiä mielikuvia esityksestään, ajatellen jo edeltä esimerkiksi, että ”yleisö ei pidä minusta” tai ”teen varmasti paljon virheitä”.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimpiä oireita ovat sykkeen kiihtyminen sekä erilaiset fyysiset muutokset, kuten hikoilu, huimaus sekä vapina. Esiintymisjännitykseen liitetään usein tuntemus ”perhosista vatsassa”. Esiintyjä voi tuntea itsensä hermostuneeksi ja levottomaksi. Muita oireita voivat olla hengitysrytmin muutokset, äänen väriseminen, kuumat aallot kehossa sekä kasvojen kuumotus.

Myös esiintyjän mielessä saattaa tapahtua muutoksia. Jännittäjän kriittisyys esiintymisensä kiinnostavuutta ja omia kykyjään kohtaan saattaa kasvaa.

Lievittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintymisjännityksestä voi koettaa päästä eroon luonnonmenetelmällä eli totuttelemalla yleisön edessä esiintymiseen esimerkiksi karaoke-harrastuksen avulla.

Esiintymisjännitystä voi vähentää myös keskushermoston toimintaa vaimentavilla beetasalpaajiin kuuluvalla propranololila tai bentsodiatsepiineihin kuuluvalla Diapamilla[1]. Taiteellisten esitysten kohdalla kannattaa pitää mielessä, että keskushermoston toimintaa vaimentavat aineet saattavat muun muassa latistaa tulkintaa.

Muiden menetelmien tehokkuudesta on saatu toistaiseksi vain ristiriitaista tietoa. Lisäksi monien tutkimusmenetelmien takia saatuja tuloksia on vaikea vertailla keskenään.

Esiintymisjännitys on kuitenkin opittu tapa reagoidalähde? ja täten se voidaan myös poisoppia. Yleensä esiintymiseen on assosioitunut negatiivisia tuntemuksia ja neutraali tilanne muuttuu vähitellen pelottavaksi. Esiintymisjännityksen lieventämisessä myös kuuntelijalla on suuri vastuu; jos kuuntelija ei näytä lainkaan kiinnostuneelta, esiintyjän on vaikea esiintyä itsevarmasti ja hyvillä mielin. Yleisön reaktiot tulkitaan helpommin kielteiseksi palautteeksi, mikä taas vaikuttaa esiintymisjännitykseen seuraavalla kerralla.

Muusikoiden jännittäjätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tyyppi A: esiintyminen on positiivinen mahdollisuus, ja esiintymistilanteet koetaan pääosin positiivisina. Epävarmuutta tuottavat usein käsiin liittyvät oireet sekä varmuuden puute tiettyjen teknisten seikkojen kohdalla.
  • Tyyppi B: esiintymiskokemukset ovat pääosin myönteisiä. Musiikki on tyyppi B:n kohdalla välineellisessä asemassa, koska huomion kohteena on hän itse (kilpaileminen, oman aseman vahvistaminen musiikilla).
  • Tyyppi C: esiintymiskokemukset ovat kielteisiä, vaikka halua esiintyä olisikin. Itsetunto-ongelmat ovat hyvin yleisiä tässä ryhmässä.
  • Tyyppi D: esiintymiskokemukset ovat ensisijaisesti kielteisiä. C- ja D-tyypit ovat lähes samanlaisia sillä erotuksella, että D-tyyppi on suorituskeskeinen ja kokee valtavia suorituspaineita.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]