Ernst Lindroth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ernst Edvard Lindroth (vuodesta 1906 Linko, 24. marraskuuta 1864 Pohja26. toukokuuta 1928 Tampere) oli suomalainen kuoronjohtaja. [1]

Kymmenvuotiaana orvoksi jäänyt Lindroth vietti lapsuutensa Helsingissä ja Porissa kunnes muutti Tampereelle 1870. Hän työskenteli aluksi pari vuotta Tampellan pellavatehtaalla ja siirtyi sitten 12-vuotiaana Finlaysonin puuvillatehtaalle, jossa hän oli työssä 24 vuoden ajan aluksi varastossa ja sitten valmistusosastolla. Tämän jälkeen Lindroth oli Tampereen Verkatehtaan palveluksessa 27 vuoden ajan ensin konttorissa ja sitten varastonhoitajana. Hänen musiikinopettajanaan toimi niin ikään Tampellalla työskennellyt Fredrik Lundelin, joka opetti Lindrothille musiikin teoriaa, kornetinsoittoa sekä orkesterin- ja kuoronjohtamista. Vuosina 1894–1896 hän suoritti musiikkiopintoja myös Helsingin musiikkiopistossa Tampereen kaupungin myöntämän apurahan turvin. Lindroth seurasi Lundelinia Tampereen VPK:n orkesterin- ja kuoronjohtajana sekä Työväen Laulu- ja Soittoseuran orkesterinjohtajana. Lisäksi hän johti Tampellan puuvillatehtaan, Tampereen suojeluskunnan sekä Tampereen Nuorisoseuran kuoroja.[2][1]

Lindrothin puoliso oli Fredrik Lundelinin tytär Maria Elisabeth.[2] Pariskunnan lapsista Ernst Linko tunnetaan säveltäjänä ja Erkki Linko kapellimestarina.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppänen, Anne: Populaarikulttuuri sosiaalistamisväylänä – Tampereen työväestön julkiset huvit 1860-luvulta vuoteen 1917. Tampere: Tampereen yliopistopaino, 2000. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ernst Linko vanhempi kuollut, Aamulehti 27.05.1928 nro 144, s. 6, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
  2. a b Seppänen, s. 79–80. Lindroth ohjasi Tampereella myös oopperoita ja muita musiikkiesityksiä muun muassa 1912 Joseph Haydnin Luominen-oratorion esityksen. Hän teki myös kuorosävellyksiä joista laulujuhlilla palkittiin vuonna 1900 Severi Nuormaan sanoihin sävelletty Itätuulessa ja 1905 kuorolle sävelletty 'Manan matkassa.
  3. Aikalaiskirja / 1934 Projekt Runeberg. Viitattu 3.2.2016.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.