Erätalonpojan Keinot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erätalonpojan keinot on vuonna 2007 avattu matkailupolku Posiolla. Reitti koostuu 35 tienvarsiopasteesta, jotka sijaitsevat eri puolilla Posiota. Opastetaulut kertovat kuvin ja tekstein 1900-luvun alkupuolen talonpoikaiskulttuurissa eläneiden Posion asukkaiden taidoista, elinehdoista ja ajatuksista. Taulujen aiheita ovat muiden muassa kansanlääkintä, poronhoito, tarinaperinne ja erätaidot.

Erätalonpojan Keinot on kunnianosoitus esivanhemmille, jotka hoitivat lehmiä, pitivät poroja, metsästivät, kalastivat, opettelivat myymään puuta sekä uittivat sitä. Luonnonläheistä talonpoikaiselämää rytmittivät vuoden- ja vuorokaudenaika, sää ja keli. Sulan maan aikana tehtiin eniten töitä, kun luonto antoi mahdollisuudet maanviljelyyn, kalastukseen ja metsästykseen. Talvisin askaroitiin käsitöitä sekä valmistettiin ja korjattiin tarve-esineitä.

Matkailupolun opastetauluja on Posiolla jokaisessa kylässä. Kukin taulu kertoo alueelle tyypillisistä elinkeinoista sekä lähiseutuun liittyvistä tarinoista. Opastetaulut on varustettu kuvien ja tekstien lisäksi kartalla, joka kertoo paikan sijainnin. Kartasta löytyy tietoa myös lähialueen yrittäjien tarjoamista palveluista, kuten majoituksesta, ohjelmapalveluista, työsuorituksista ja myytävistä luonnontuotteista. Samalla saa halutessaan yhteyden paikallisiin asukkaisiin ja niiden jälkeläisiin, joiden elämästä opastetauluissa kerrotaan.

Erätalonpojan Keinot on syntynyt vuosina 2005-2007 olleen hankkeen puitteissa. Hanketta ideoi ja hallinnoi Posion metsänhoitoyhdistys, jonka jäsenet ovat erätalonpoikien jälkeläisiä. Yhteistyökumppaneina olivat Posion kunta, Tiehallinnon Lapin piiri, Lapin ympäristökeskus, Lapin TE-keskus, Itä-Lapin työvoimatoimisto, Posion matkailuyhdistys ja Posion kotiseutuseura. Tärkeimmät rahoittajat olivat Euroopan unioni ja Suomen valtio. Mukana Erätalonpojan Keinoja luomassa oli myös posiolaisia yrittäjiä ja asukkaita.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.