Eliseo Martín

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Eliseo Martin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Eliseo Martín ylittämässä vesiestettä
Eliseo Martín ylittämässä vesiestettä
Maa:  Espanja
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Pariisi 2003 3 000 m ej

Eliseo Martín (s. 5. marraskuuta 1973 Monzón) on espanjalainen estejuoksija.

Martín sijoittui 1992 Bostonin maastojuoksun MM-kisoissa nuorten sarjan viidenneksikymmenenneksiyhdeksänneksi. Samana vuonna Soulin nuorten MM-kisoissa hän juoksi 10 000 metrin juoksussa seitsemänneksi ajalla 29.38,13. Budapestin EM-kisoissa 1998 hän oli 3 000 metrin esteissä seitsemäs. Seuraavana vuonna hän sijoittui Sevillan MM-kisoissa esteissä kuudenneksi ajalla 8.16,09. Vuonna 2000 hän juoksi Vilamouran maastojuoksun MM-kisoissa lyhyellä matkalla kahdeksanneksikymmenenneksitoiseksi ja Sydneyn olympialaisissa esteissä kuudenneksi. Edmontonin MM-kisoissa 2001 hän oli esteissä kahdestoista ja Münchenin EM-kisoissa 2002 viides.

Martín juoksi Lausannen maastojuoksun MM-kisoissa 2003 pitkällä matkalla kolmanneksikymmenenneksiyhdeksänneksi. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Espanjan mestaruuden estejuoksussa ja MM-pronssia Pariisin MM-kisoissa ajalla 8.09,09. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli kuudes. Vuoden päätteeksi hänet valittiin Espanjan vuoden urheilijaksi. Seuraavana vuonna hän sijoittui Brysselin maastojuoksun MM-kisoissa pitkällä matkalla kolmanneksikymmenenneksiyhdeksänneksi ja Ateenan olympialaisissa esteissä yhdeksänneksi. Maastojuoksun MM-kisoissa 2005 hän keskeytti pitkällä matkalla. Vuonna 2007 Martín sijoittui Mombasan maastojuoksun MM-kisoissa seitsemänneksikymmenenneksiseitsemänneksi ja Osakan MM-kisoissa esteiden seitsemänneksi. Hän karsiutui alkuerissä Pekingin olympialaisissa 2008 ja sijoittui yhdeksänneksi Berliinin MM-kisoissa 2009. Barcelonan EM-kisoissa 2010 hän oli kuudes.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barcelonan EM-kilpailuiden 2010 tulokset European Athletics. (englanniksi)