Edward Bulwer-Lytton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lordi Lytton

Edward George Earl Bulwer-Lytton, paroni Lytton (25. toukokuuta 180318. tammikuuta 1873) oli viktoriaanisen ajan brittiläinen kirjailija ja poliitikko, siirtomaiden ministeri 1858–1859.

Hänen teoksistaan Pompejin viimeisistä päivistä kertova Pompeijin viimeiset päivät (The Last Days of Pompeii) on filmattu kolmasti 1935, 1959 ja 1984. Lordi Lyttonin kynästä ovat peräisin myös useat tunnetut sanonnat, kuten ”kynä on miekkaa mahtavampi” (1839). Bulwer-Lyttonin kirjalliseen tuotantoon kuului historiallisia romaaneja, jännitystä, romantiikkaa ja science fictionia.

Bulwerin isä kuoli jo hänen ollessaan nelivuotias, ja perhe muutti Lontooseen. Poika laitettiin sisäoppilaitokseen. Hän julkaisi jo viisitoistavuotiaana ensimmäisen runokirjansa Ishmael and other Poems. Vuonna 1822 hän meni Cambridgen Trinity Collegeen, mutta vaihtoi pian Trinity Halliin ja voitti 1825 kanslerin mitalin englantilaisessa kirjallisuudessa. Hän valmistui seuraavana vuonna ja julkaisi toisen runokokoelmansa Weeds and Wild Flowers. Hänelle ostettiin virka armeijasta, jonka hän kuitenkin myi ja meni naimisiin äitinsä tahdon vastaisesti Rosina Doyle Wheelerin kanssa. Hän menetti tämän vuoksi äitinsä antaman avustuksen ja joutui työskentelemään itse. Avioliitto kuitenkin kariutui ja pariskunnan välit olivat erittäin huonot.

Bulwer valittiin 1831 parlamenttiin, jossa hän oli Jeremy Benthamin kannattajia. Hän puhui vaaliuudistuksen puolesta, ja kun whigien hallitus 1834 kaatui, hän julkaisin pamfletin A Letter to a Late Cabinet Minister on the Crisis. Lordi Melbourne tarjosi hänelle ministerin paikka amiraliteetista, mistä Bulwel kieltäytyi omistautuessaan kirjailijanuralleen.

Vuonna 1828 hän sai huomiota teoksellaan Pelham dandyismistä, josta juoruilijat tunnistivat ajan julkisuuden henkilöitä. Romaani Paul Clifford alkaa sanoilla ”oli synkkä ja myrskyinen yö”. Vuonna 1833 hän saavutti mainetta Godolphinilla jota seurasivat The Pilgrims of the Rhine (1834), The Last Days of Pompeii (1834), Rienzi (1835) ja Harold: Last of the Saxon Kings (1848). Pelhamia inspiroi osin Benjamin Disraelin ensimmäinen romaani Vivian Grey, ja Bulwer-Lytton ihaili hänen isäänsä Isaac D’Israelia, joka oli itsekin merkittävä kirjallisuushahmo. Teos Vril: Tuleva rotu (The Power of the Coming Race, 1870) oli hänen okkultismikiinnostuksensa inspiroima ja vaikutti osaltaan science fiction -kirjallisuudenlajin syntyyn. Tämä tarina maanalaisesta rodusta, joka odotti pinnan valtaamista, oli yksi ensimmäisiä tieteiskirjallisuuden edustajia.

Bulwer-Lyttonin keskiaikaisesta italialaisesta kansanjohtajasta Cola di Rienzosta kertonut romaani Rienzi: Rooman viimeinen tribuuni (1835) toimi pohjana samana vuonna valmistuneelle Richard Wagnerin oopperalle Rienzi.

Vuonna 1838 hänestä tuli baronetti, ja perittyään Knebworthin 1843 hän lisäsi äitinsä luvalla sukunimeensä ”Lytton”. Hän jätti parlamentin 1845 ja matkusteli muutamia vuosia mannermaalla ennen paluuta parlamenttiin 1852. Nyt hän oli eri mieltä Lordi John Russelin kanssa viljatulleista ja oli konservatiivien edustajana. Vuonna 1866 Bulwer-Lytton aateloitiin ja hän nousi ylähuoneeseen paroni Lyttonina. Hän oli lordi Derbyn hallituksessa siirtomaiden ministerinä 1858–1859.

Hänen poikansa Robert Bulwer-Lytton, jaarli Lytton, oli Intian varakuningas 1876–1880.

Bulwerin myöhemmin kuuluisaksi tulleen romaaninaloituksen ”oli synkkä ja myrskyinen yö” (engl. It was a dark and stormy night) vuoksi vuodesta 1982 alkaen San Josen valtionyliopisto on järjestänyt vuosittaisen huonon kirjoittamisen Bulwer-Lytton Fiction Contestin.

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pompeijin viimeiset päivät (1834)
  • Rienzi: Rooman viimeinen tribuuni (1835)
  • Zanoni: Yli-ihmisen elämäntarina (1842)
  • Kauhujen talo (1859)
  • Vril: Tuleva rotu. (The coming race, 1870.) Suomennos: Heikki Eskelinen. Biokustannus, 1996. ISBN 951-9413-96-0.
  • Kenelm Chillingly, hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä (1883)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: