Eddie Rickenbacker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kapteeni Eddie Rickenbacker (n. 1919)

Edward (Eddie) Vernon Rickenbacker (8. lokakuuta 189027. heinäkuuta 1973) oli ensimmäinen kuuluisa yhdysvaltalainen hävittäjä-ässä ensimmäisessä maailmansodassa. Hän pudotti sodassa 22 vihollislentokonetta ja neljä ilmaa kevyempää alusta, mikä tekee hänestä sodan kyvykkäimmän yhdysvaltalaisen hävittäjä-ässän. Sodan jälkeen hän toimi Eastern Air Lines -lentoyhtiön johtajana.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rickenbacker syntyi Columbusin kaupungissa Ohiossa 8. lokakuuta 1890. Hänen vanhempansa olivat sveitsiläisiä maahanmuuttajia.[1] Perhe oli köyhä, ja Rickenbacker joutui jo lapsena keräämään romua ja jakamaan sanomalehtiä ansaitakseen rahaa. Myöhemmin hänen isänsä kuoli henkirikoksen uhrina, jolloin hän lopetti koulunkäyntinsä tukeakseen äitiään rahallisesti.[2]

Nuoruudessaan Rickenbacker harrasti autourheilua.[1] Kimmoke tähän tuli, kun hän pääsi Ford Model C -auton kyytiin ja myöhemmin työskenteli autoteollisuuden parissa myyntipäällikkönä.[2] Hänen ensimmäinen merkittävä voittonsa autourheilijana tuli Sioux Cityssä vuonna 1914 järjestetyssä 300 mailin autokilpailussa.[3]

Maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eddie Rickenbackerin mitaleita

Yhdysvaltain liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917 Rickenbacker pääsi kenraali John J. Pershingin henkilökohtaiseksi autonkuljettajaksi.[1]

Rickenbackerin tekninen lahjakkuus teki vaikutuksen hänen ylempiinsä, kuten ilmajoukkojen päällikkö Billy Mitchelliin, ja Rickenbacker siirrettiin ilmajoukkoihin. Hän saavutti yhteensä 26 ilmavoittoa länsirintamalla lentäessään ja nousi lopulta 94. lentolaivueen komentajaksi.[3]

Maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä hävittäjä-ässä Rickenbacker palasi vuonna 1919 Yhdysvaltoihin kansallissankarina.[3] Hän julkaisi omaelämäkerrallisen teoksen Fighting the Flying Circus samana vuonna.[1] Alkuun hän harkitsi lentokoneteollisuuden parissa työskentelyä, mutta lentokoneista oli sodan jälkeen ylitarjontaa, joten hän palasi autoteollisuuden pariin. Hän sai detroitilaiselta miljonääriltä Barney Everittiltä rahoitusta ja alkoi valmistaa Rickenbacker-merkkistä autoa, joka kuitenkin osoittautui kannattamattomaksi.[3]

Toimittuaan autoteollisuuden parissa Rickenbacker palasi ilmailun pariin ja perusti vuonna 1926 Florida Airways -yhtiön, joka kuljetti lentopostia Miamin ja Atlantan välillä.[3] Vuonna 1938 hänestä tuli Eastern Air Lines -yhtiön johtaja, ja hän nosti vaikeuksiin ajaneen yhtiön jälleen menestyksekkääksi. Häntä ärsytti syvästi Civil Aeronautics Board -virasto, jota hän piti vapaan liiketoiminnan vastustajana.[2]

Toisen maailmansodan aikana lokakuussa 1942 sotaministeri Henry Stimson pyysi Rickenbackeria välittämään salaisen viestin kenraali Douglas MacArthurille Uuteen-Guineaan.[4] Häntä kuljettanut B-17 Flying Fortress teki navigointivirheen vuoksi kuitenkin pakkolaskun mereen, jolloin hänt ja kuusi muuta matkustajaa viettivät pelastuslautoilla 24 päivää ilman ruokaa ja vettä.[1]

Sodan jälkeen Rickenbacker palasi Eastern Air Linesin johtotehtäviin, ja 1940-luvun lopulla se teki enemmän voittoa kuin kaikki muut yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt yhteensä. Hänen päätöksensä johtajana kuitenkaan eivät olleet parhaita mahdollisia[4] – hän muun muassa päätti yhtiölle hankittavan Lockheed Electra -potkurikoneita, kun kilpaileva Delta Air Lines oli jo siirtymässä Douglas DC-8- ja Convair 880 -suihkukoneisiin.[5]

Rickenbacker vetäytyi eläkkeelle vuonna 1963 ja kuoli Zürichissa Sveitsissä 87-vuotiaana 27. heinäkuuta 1973. Hänet on haudattu Greenlawnin hautausmaalle Columbusiin Ohioon.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lewis, W. David: A Man Born Out of Season: Eddie Rickenbacker, Eastern Airlines, and the Civil Aeronautics Board. Business and Economic History, 1996, 25. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Edward V. Rickenbacker Ohio History Central. Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  2. a b c Lewis 1996, s. 154–155
  3. a b c d e Lewis 1996, s. 156
  4. a b Lewis 1996, s. 157
  5. Lewis 1996, s. 162