David Nykl

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Nykl
David Nykl
David Nykl
Syntymäaika 7. helmikuuta 1967 (ikä 47)
Syntymäpaikka Tšekin lippu Praha, Tšekkoslovakia
Merkittävät roolit Radek Zelenka (Stargate Atlantis)

David Nykl (s. 7. helmikuuta 1967, Praha, Tšekkoslovakia) on tšekkiläis-kanadalainen näyttelijä. Nykl syntyi Prahassa, mutta jo vuonna 1968 neuvostoliittolaisten sotilaiden marssittua Tšekkoslovakiaan Prahan keväänä Nyklin perhe muutti Kanadaan ja asettui asumaan Victorian kaupunkiin Brittiläiseen Kolumbiaan. Nykl opiskeli myöhemmin Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vapaita taiteita

Nykl on esiintynyt etenkin Vancouverissa ja Prahassa lukuisissa teatteri-, elokuva- ja televisioproduktioissa. Hän on toiminut myös teatteri- ja elokuvatuottajana, ja vuonna 1994 hän perusti yhdessä kahden ystävänsä kanssa teatteriryhmän nimeltä Prague's Misery Loves Company Theatre.

Vuodesta 2004 lähtien Nykl on esittänyt tšekkiläistä Radek Zelenkaa scifi-sarjassa Stargate Atlantis. Hän haki koekuvauksissa sarjaan venäläisen hahmon rooliin, mutta sai myöhemmin kuulla ettei ollut pelkästään saanut roolia vaan että hänen hahmostaan oli vieläpä tehty tšekkiläinen hänen omia sukujuuriaan kunnioittaen. Zelenkan hahmo puhuu toisinaan sarjassa äidinkieltään tšekkiä, ja nämä kohtaukset ovat suosittuja sarjan tšekkiläisten katsojien keskuudessa.

Nykl puhuu sujuvasti englantia, tšekkiä, ranskaa ja espanjaa. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]