Dan Fogelberg
Daniel Grayling ”Dan” Fogelberg (13. elokuuta 1951 Peoria, Illinois – 16. joulukuuta 2007 Deer Isle, Maine) oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti, jonka tuotanto sai vaikutteita folkista, popista, rockista, klassisesta, jazzista ja bluegrassista. Fogelberg tunnetaan parhaiten kappaleista ”Longer” (1980) ja ”Leader of the Band” (1981).
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fogelbergilla oli kaksi vanhempaa veljeä, ja hänen vanhempansa olivat klassisen koulutuksen saanut pianisti Margaret (omaa sukua Irvine) ja high schoolin orkesterinjohtaja Lawrence Peter Fogelberg, joka työskenteli pääosan urastaan Peorian Woodruff High Schoolissa ja Pekin High Schoolissa. Danin äiti oli skotlantilainen emigrantti, ja isällä oli ruotsalaiset sukujuuret. Hänen isänsä inspiroi kappaleen ”Leader of the Band”. Dan opiskeli itse Mel Bayn oppikirjasta soittamaan havaijinkitaraa.[1] Hän opetteli myös pianonsoittoa. 14-vuotiaana hän liittyi The Beatles -coveryhtyeeseen The Clan. Hänen seuraava yhtyeensä oli cover-yhtye The Coachmen, joka vuonna 1967 julkaisi Ledger Recordsin kautta kaksi Fogelbergin kirjoittamaa singleä: "Maybe Time Will Let Me Forget" ja "Don't Want To Lose Her".
Valmistuttuaan Woodruff High Schoolista vuonna 1969 Fogelberg opiskeli teatteria ja maalausta Illinois'n yliopistossa Urbana-Champaignissa. Samaan aikaan hän soitti folkrock-yhtye The Shipissä. Hän alkoi myös esiintyä akustisesti soolona paikallisissa kahviloissa. Eräs näistä oli Red Herring, jossa hän folkfestivaalien aikana levytti ensimmäiset sooloesityksensä vuonna 1971. Hänet löysi Irving Azoff, joka oli auttanut paikallista yhtyettä REO Speedwagonia saamaan levytyssopimuksen[1]. Azoff lähetti Fogelbergin Nashvilleen Tennesseehen hiomaan taitojaan. Siellä Fogelberg toimi sessiomuusikkona ja äänitti ensimmäisen albuminsa Norbert Putnamin tuottamana. Vuonna 1972 Fogelberg julkaisi ensimmäisen, laimean vastaanoton saaneen albuminsa Home Free[1] sekä esiintyi Van Morrisonin lämmittelijänä.
Suosion vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fogelbergin kakkosalbumi menestyi paremmin. Vuonna 1974 ilmestyneen Souvenirsin tuottajana toimi The James Gangin Joe Walsh[1]. Albumin laulusta ”Part of the Plan” tuli Fogelbergin ensimmäinen hitti. Souvenirsia seurasivat kultaa ja platinaa myyneitä albumeja kuten Captured Angel (1975) ja Nether Lands (1977) ja hittejä kuten ”The Power of Gold”. Vuoden 1978 Twin Sons of Different Mothers oli ensimmäinen kahdesta yhteistyölevystä jazzhuilisti Tim Weisbergin kanssa. Vuoden 1979 Phoenix saavutti Yhdysvalloissa Top10:n ja ”Longer” nousi singlelistan kakkoseksi vuonna 1980. Britanniassa ”Longer” saavutti sijan 59 ja albumi sijan 42 - molemmat olivat Fogelbergin ainoita listasijoituksia Britanniassa. "Longeria" seurasi Yhdysvalloissa toinen Top20-hitti ”Heart Hotels”.
Lokakuussa 1981 julkaistu The Innocent Age oli Fogelbergin uran kaupallinen ja taiteellinen huippu. Tämä tupla-albumi sisälsi hänen uransa neljä suurta hittiä: ”Leader of the Band”, ”Hard to Say”, ”Run for the Roses” ja ”Same Old Lang Syne”. Albumi sai inspiraationsa Thomas Wolfen romaanista Of Time and the River. Vuoden 1982 kokoelmalevy sisälsi kaksi uutta, singleinä julkaistua laulua: ”Missing You” ja ”Make Love Stay”. Vuonna 1985 ilmestyi Windows and Walls, jolta julkaistiin singlet ”The Language of Love” ja ”Believe in Me”.
Nashvillessä äänitetty albumi High Country Snows julkaistiin 1985. Fogelbergin ohella mukana oli bluegrass-soittajien parhaimmistoa: Vince Gill, Ricky Skaggs, Doc Watson, Jerry Douglas, David Grisman, Chris Hillman ja Herb Pedersen. Loppuvuodesta 1985 Fogelberg vaihtoi suuntaa ja lähti kiertämään pieniä coloradolaisia klubeja yhtyenimellä Frankie and the Aliens yhdessä Joe Vitalen ja Rick Rosasin kanssa soittaen muun muassa Creamin ja Muddy Watersin kappaleita. Vuonna 1987 oli rockalbumin vuoro. Exiles sisälsi vanhasta Stax Recordsin soundista muistuttavan kappaleen ”What You're Doing”. Vuonna 1990 ilmestyi teema-albumi The Wild Places, jota seurasi kiertue. Livealbumi Greetings From the West julkaistiin vuonna 1991.
Vuonna 1993 julkaistu River of Souls oli Fogelbergin viimeinen studioalbumi Sony Recordsille. Vuonna 1997 ilmestyi neljän CD:n kokoelma Portrait, jonka levyt oli nimetty Fogelbergin musiikin mukaan: "Ballads", "Rock and Roll", "Tales and Travels" ja "Hits". Vuonna 1999 Fogelberg julkaisi joulualbumin The First Christmas Morning ja vuoden 2003 Full Circle oli paluu folkvaikutteisen 1970-luvun soft rockin pariin.
Toukokuussa 2004 Fogelbergillä todettiin eturauhassyöpä. Hän parani sairaudesta osittain mutta kuoli siihen 56-vuotiaana joulukuussa 2007.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
