Claus Theo Gärtner
| Claus Theo Gärtner | |
|---|---|
| Syntymäaika | 19. huhtikuuta 1943 (ikä 70) |
| Syntymäpaikka | Berliini, Saksa |
| Merkittävät roolit | Kahden keikka - Josef Matula |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| Palkinnot | |
Claus Theo Gärtner (s. 19. huhtikuuta 1943 Berliini, Saksa) on saksalainen näyttelijä, joka tunnetaan erityisesti television rikossarjan Kahden keikka (Ein Fall für zwei) päähenkilön Josef Matulan esittäjänä. Sarjan viimeinen jakso esitetään Saksassa 29. maaliskuuta 2013. Suomessa jaksoja on varastossa vielä pitkään. Sarjan tekeminen päättyy, kun Gärtner jää eläkkeelle. Hän ei ole Kahden keikan ohella esiintynyt muissa rooleissa.[1]
Sisällysluettelo |
Elämä [muokkaa]
Nuoruusvuotensa Gärtner vietti Itävallassa, Yhdysvalloissa ja Kaakkois-Aasiassa. Hän on opiskellut musiikkia Braunschweigissa ja Hannoverissa. Teatterissa hän debytoi ollessaan Göttingenissä. Nuoruudessaan Gärtner oli aktiivisesti mukana Saksan sosialistisen opiskelijaliiton toiminnassa. Gärtner meni naimisiin itseään 36 vuotta nuoremman elokuva-alan opiskelija Sarah Würglerin kanssa 26. syyskuuta 2008. He ehtivät seurustella ennen avioliittoa kuusi vuotta. Avioliitto on Gärtnerin kolmas.
Ura [muokkaa]
Parhaiten Gärtner tunnetaan Kahden keikka -televisiosarjan kovaotteisena yksityisetsivänä Josef Matulana. Vuodesta 1981 hän on esiintynyt sarjassa 300 jaksossa[1]. Gärtner on voittanut roolistaan Hessischer Fernsehpreis -palkinnon vuonna 2004. Hän on myös itse ollut ohjaajana neljässä sarjan jaksoista. Gärtner tunnetaan myös innokkaana automiehenä, ja hän toteuttaa itse sarjassa autoilla tehtävät stuntkohtaukset.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Marcus Zieman:Josef Matulalle käy huonosti 32 vuoden jälkeen, Yle.fi uutiset 26.3.2013, viitattu 26.3.2013
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Viralliset kotisivut (saksaksi)
- Claus Theo Gärtner Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu