Kahden keikka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kahden keikka (Ein Fall für zwei) on saksalainen television rikossarja, jota Suomessa esittää YLE TV2. Sarjaa on tuotettu vuodesta 1981 lähtien.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat Frankfurtiin, jossa rikoksia, usein murhia, selvittelevät yksityisetsivä Josef Matula (Claus Theo Gärtner) parinaan vuodesta 2000 lähtien toiminut asianajaja tohtori Markus Lessing (Paul Frielinghaus).

Ennen Lessingiä yhteistyökumppanina toimi jaksoissa 1–60 Dieter Renz (Günther Strack), joka vetäytyi eläkkelle 60. jaksossa. Jaksoissa 61–149 asianajajana oli Rainer Franck (Rainer Hunold), joka siirtyi opettajaksi viimeisessä jaksossaan. Jaksoissa 149–182 apurina toimi Johannes Voss (Mathias Hermann), joka menehtyi vankikarkurin ampumana. Sarjassa on alusta asti ollut mukana myös asianajajatoimiston sihteeri Helga Sommer (Renate Kohn). Matulan tapa ratkaista asiat on usein suoraviivainen, eikä hän kaihda koviakaan ratkaisuja.

Sarjan tunnusmusiikin on säveltänyt Klaus Doldinger.

[muokkaa] Muuta

Perttu Lepän ohjaamassa elokuvassa Helmiä ja sikoja oli kohtauksia, joissa Hirvoset katsovat televisiosta Kahden keikka -televisiosarjaa. Heillä oli tapana veikata, kuinka monta kertaa päähenkilö Matula "saa turpaan".


[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä