Chris Hani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Chris Hani (alkujaan Martin Thembisile Hani, s. 28. kesäkuuta 1942 – k. 10. huhtikuuta 1993) oli Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen johtaja (1991–1993), joka johti myös ANCn aseellista siipeä Umkhonto we Sizweä.

Hani liittyi ANCin nuoriso-osastoon 15-vuotiaana. Hän sai sotilaskoulutusta Neuvostoliitossa, ja osallistui sotatoimiin silloisen Rhodesian maaperällä. Hän oli maanpaossa Lusakassa, Sambiasa kunnes ANC laillistettiin 1990.

Pääsiäissunnuntaina 10. huhtikuuta 1993 äärioikeistoon kuulunut puolalaissyntyinen Janusz Waluś ampui Hanin tämän kotitalon portaille. Murhan vuoksi pidätettiin myös konservatiivipuolueen johtaviin jäseniin kuulunut Clive Derby-Lewis ja hänen vaimonsa Gaye. Lokakuussa Waluś ja Clive Derby-Lewis tuomittiin kuolemaan Hanin murhasta. Gaye Derby-Lewis vapautettiin, koska hänen osallisuudestaan salaliittoon ei ollut tarpeeksi näyttöä.[1]

Tuomiot muutettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi vuonna 1995. Vuonna 1996 Waluś ja Derby-Lewis hakivat armahdusta Totuuskomissiolta ja tunnustivat murhan. Totuuskomissio ei kuitenkaan myöntänyt armahdusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Allister SparksTomorrow Is Another Country, s. 188–189. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.
  2. Arthur Kemp: ”19”, Victory or Violence, the Story of the AWB of South Africa. Lulu.com, 2008. ISBN 1409201872. Teoksen verkkoversio (viitattu 29.5.2010).
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.