Charlotte Corday

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charlotte Corday
Charlotte Corday. (Jean-Jacques Hauerin maalaus vuodelta 1793)
Charlotte Corday. (Jean-Jacques Hauerin maalaus vuodelta 1793)
Syntynyt 27. heinäkuuta 1768
Saint-Saturnin-des-Ligneries, Ranska
Kuollut 17. heinäkuuta 1793 (24 vuotta)
Pariisi, Ranska
Kansallisuus ranskalainen
Teko: Poliittinen murha
Uhri Jean-Paul Marat
Maa Ranskan lippu Ranska

Charlotte Corday (koko nimeltään Marie Anne Charlotte Corday d'Armont; 27. heinäkuuta 176817. heinäkuuta 1793) oli ranskalainen vallankumouksellinen, joka ihaili yhteiskunnallista vapautta ja paheksui jakobiinien hirmuvaltaa. Vuonna 1793 Corday surmasi jakobiinien johtajiin kuuluvan Jean-Paul Marat'n ja sai teostaan teloitustuomion.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavaltalaisuuden aate herää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Corday syntyi Saint-Saturnin-des-Ligneries'ssä Normandiassa ”vähävaraiseen” ylhäisöperheeseen. Hän polveutui menestyksekkään näytelmäkirjailija Pierre Corneillen sisaresta ja jo varhaisessa lapsuudessaan hän ihaili Corneillen murhenäytelmien sankareita.[1] Opiskellessaan Myöhemmin Caenin "Abbaye aux Dames"-luostarikoulussa Corday vetäytyi mieluummin yksinäisyyteen lukemaan klassista kirjallisuutta kuin seurusteli toveriensa kanssa. Hän kävi koulua vuoteen 1791 asti, jolloin luostari suljettiin.[2]

Corday herätti huomiota tasavaltalaisuudellaan jo kuningasvallan aikana: kun hänen rojalistikodissaan nostettiin malja kuninkaalle, Charlotte jätti viinilasinsa koskemattomaksi ja jäi istumaan muiden noustessa seisomaan lasinsa kohottaen. Kun Cordaylta tiedusteltiin oliko hän tasavaltalainen, tämä vastasi: "Kyllä olen, mikäli ranskalaiset olisivat tasavallan arvoisia!"[3]

Matka Pariisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonteenlujuus ja vapauden rakkaus nousivat Cordayn pääpiirteiksi, ja hän omistautui innokkaasti valistusajan aatteisiin liittymällä Girondisteihin.[1] Koulun jälkeen Cordau opiskeli tätinsä luona Caenissa, kun gidondistien pakolaiset saapuivat kaupunkiin kesäkuussa 1793. Lumoutuneena Corday kuunteli girondistien puheita jakobiinien rikoksista, ja näiden uhasta vapautta vastaan. Corday oli jo vuonna 1789 harkinnut Marat'n murhaamista, ja Ludvig XVI:n mestaus sekä girondisti Jacques Pierre Brissotin syytökset Marat'ta kohtaan saivat hänet toimimaan

Corday matkusti Pariisiin 9. heinäkuuta 1793. Saavuttuaan perille hän osti leipäveitsen, hankki hotellihuoneen ja kirjoitti ranskalaisille kirjeen, jossa hän selitti tulevaa tekoaan.[4] Hänen tarkoituksena oli surmata Marat Bastiljin valtauksen vuosipäivän juhlassa 14. heinäkuuta. Kuultuaan, että Marat oli liian huonossa kunnossa osallistuakseen juhlaan, Corday päätti toimia jo päivää aiemmin.[5] Hän kirjoitti Marat'ille kirjeen, jossa pyysi päästä tämän puheille voidakseen paljastaa yksityiskohtia girondistien suunnittelemasta kapinasta. Kun kirjeeseen ei vastattu, Corday pyrki sisälle Marat'n taloon, mutta joutui tämän rakastajattaren Simone Evrardin torjumaksi.[6] Cordayn lähetettyä uuden viestin, Marat suostui tapaamiseen.[7]

Marat'n murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-Joseph Weerts: Marat'n salamurha (1880)
Karikatyyri Cordayn oikeudenkäynnistä (1793)

Ihosairaudesta kärsivä Marat istui kylpyammeessa kirjoittamassa laudan päällä, kun Corday tuli hänen puheilleen. Corday kertoi asiansa ja ryhtyi luettelemaan salaliittolaisten nimiä. Marat'n tehdessä muistiinpanoja Corday veti veitsen esiin ja iski sen uhrinsa rintaan.[4] Murhan jälkeen Corday yritti paeta, mutta Marat'n huuto toi paikalle Simone Evrardin ja muita huoneistossa olleita, jotka pidättivät Cordayn. Cordayn henkilökohtaiset esineet vietiin, ja dantonisti nimeltä François Chabot väitti Cordayn kätkeneen tärkeän asiakirjan pukunsa alle; Chabot yritti riisua Cordayn väkisin, mutta tämä puolustautui tehokkaasti. Corday vietiin vankivaunulla ensin Abbayen vankilaan ja myöhemmin Conciergerieen.[8]

Oikeudenkäynnissä Corday todisti, että hän oli toteuttanut salamurhan yksin ja julisti, että hän oli surmannut yhden miehen pelastaakseen 100 000 muuta ihmistä.[9] Vankilasta Corday kirjoitti isälleen kirjeen, joka on säilynyt yksityiskokoelmassa. Kirjeessä Corday pyysi isältään anteeksi kohtaloaan murehtimatta sitä. Hän oli mielestään ansainnut kuoleman, joskaan hän ei tunnustanut tehneensä rikosta vaan ainoastaan velvollisuutensa.[10]

Oikeuden päätöksellä Corday tuomittiin yksimielisesti kuolemaan. Saksalainen taidemaalari Jean-Jacques Hauer piirsi Cordayn muotokuvan, ja kuvan valmistuttua virallinen pyöveli Henri Sanson toi Cordaylle isänmurhaajille tarkoitetun tulipunaisen paidan. Pyöveli leikkasi Cordayn hiukset niskasta, minkä jälkeen Corday saatettiin kädet sidottuina avoimille rattaille, joilla tämä vietiin teloituspaikalle. Vallankumouksen aukiolle kerääntyneen kansan ivahuutojen saattelemana Corday teloitettiin giljotiinilla.[11] Hänen päänsä vietiin korissa madame Tussaudsin verstaaseen, jossa siitä tehtiin kuolinnaamio; tämä naamio on edelleen nähtävillä vahakabinetissa Lontoossa.

Teloituksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teloituksen jälkeen jakobiinit tekivät Cordaylle ruumiinavauksen selvittääkseen oliko tämä ollut sukupuolisesti koskematon.[12] Mahdollisen rakastajan osuutta murhan suunnittelussa ei pystytty osoittamaan, mutta monet asianhaarat osoittavat, että Corday oli mukana girodistien salaliitossa.[13] Hänen asuinkaupunkinsa Caen oli yhdistyneiden Departmenttien liittoutuman keskuspaikka, ja girodistien suunnitelmiin oli kuulunut myös Robespierren ja Dantonin surmaaminen. He olivat tietoisia salajuonesta, sillä jo 11. heinäkuuta 1793 girodistien sanomalehti Chronique Paris vihjaili Marat'n kuolemasta. Saman lehden mukaan vuoripuolue ja jakobiinit olivat vain hiuskarvan mitan päässä haudasta. "Seuraavien päivien aikana me tulemme tanssimaan. Toivomme vain, että ainoastaan Marat'n, Dantonin, Robespierren ja kumppanien verta vuodatetaan!"[14]

Marat'n murha antoi vasenta ääriryhmittymää edustaneelle vuoripuolueelle tekosyyn aloittaa vainot, joiden kohteeksi joutuivat ensin girondistit. Tämä suuren terrorin aikakautena tunnettu ajanjakso ajoittui lähinnä kesään 1794, jolloin mestattiin 1400 ihmistä.[15] Lopullisesti jakso päättyi, kun terrorin johto, kärjessä triumviraatti Robespierre, Saint-Just ja Georges Couthon, joutui giljotiiniin.

Marat'n hahmon ympärille kehittyi hetkellinen palvonta ja hänelle rakennettiin pyramidi Place du Carouselliin. Palvonnan loppuessa muotokuvat ja muut Marat'sta muistuttavat esineet poistettiin. Hänen rakastajattarensa Simone Evrard jäi omilleen; kun Marat'n jäämistöä luetteloitiin, ainoa rahanarvoinen oli 25 soun eli neljännesfrangin assignaatti. Evrardilta evättiin vallankumoushallinnon myöntämä eläke, ja hän ryhtyi entiseen ammattiinsa kellon osoittimien leikkaajaksi. Hän ylpeili lopun ikäänsä "Marat'n lesken" arvonimellä.[16]

1800-luvun loppupuolella italialainen lääkäri Cesare Lombroso teki tarkan analyysin Cordayn haudasta otetusta pääkallosta ja kertoi tutkimustensa päätteeksi, että kysymyksessä oli "tyypillinen rikollisen kallo". Jälkeenpäin tehdyt tutkimukset osoittivat, että kallo ei kuulunut ollenkaan Cordaylle.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arnold, James R.: The Aftermath of the French Revolution. Lerner Books, 2010. ISBN 978-0822575986. (englanniksi)
  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous II. Werner Söderström Oy, 1964.
  • Barnes, George Rogers: Encyclopedia of the Age of Political Revolutions and New Ideologies, 1760-1815: Volume 1: A-L. Greenwood, 2007. ISBN 978-0313334467. (englanniksi)
  • Jensen, Vickie: Women Criminals: An Encyclopedia of People and Issues. ABC Clio, 2011. ISBN 978-0313337130. (englanniksi)
  • Kropotkin, Peter: The Great French Revolution, 1789-1793. Cosimo Classics, 2009. ISBN 978-1605206608. (englanniksi)
  • Liisberg, Bering: Ranskan vallankumous 1789-1799. Kustannusyhtiö Otava, 1906.
  • Nenonen, Kaisu-Maija ja Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Wsoy, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liisberg s. 352.
  2. Charlotte Corday blakeneymanor.com. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  3. Aubry s. 13.
  4. a b Arnold s. 46"
  5. Tieteen kuvalehti Historia 3/2014, s.13
  6. Liisberg s. 354.
  7. Jensen s. 333.
  8. Aubry s. 16.
  9. Barnes s. 172.
  10. Aubry s. 21.
  11. Aubry s. 20.
  12. a b Jensen s. 363.
  13. Kropotkin s. 449.
  14. Kropotkin s. 450.
  15. Nenonen s. 1119.
  16. Aubry s. 21-22.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotte Corday.