Buffalo Bill
Buffalo Bill (oik. William Frederick Cody, 26. helmikuuta 1846 Iowa – 10. tammikuuta 1917 Colorado) oli yksi villin lännen värikkäimmistä henkilöistä: biisoninmetsästäjä, sotilas, Pony Expressin ratsastaja ja sirkusjohtaja.
[muokkaa] Lempinimi ja elämäntyö
Lempinimen Buffalo Bill hän sai työskennellessään Kansas Pacific Railroad -yhtiön biisoninlihan toimittajana. Lempinimi kuului alun perin Bill Comstockille. Cody peri lempinimen Comstockilta voitettuaan biisonientappokisan vuonna 1868 tuloksella 69–48.
Cody työskenteli useissa tehtävissä toimien muun muassa turkismetsästäjänä, härkävankkurien ajajana, kullankaivajana Coloradossa, Pony Expressin ratsastajana vuonna 1860, vaununajajana, postivaununajajana, everstinä Amerikan sisällissodassa, sheriffinä ja hotellin pitäjänä. Kuuluisaksi hän tuli Wild West Show -ohjelmanumerostaan. Cody perusti myös sirkuksen nimeltä "Buffalo Billin sirkus." Sirkuksellaan hän ansaitsi rahaa ja kunniaa. Cody palkkasi sirkukseensa muun muassa Annie Oakleyn, intiaanipäällikkö Istuvan Härän ja Frank T. Hopkinsin. Buffalo Bill teki ainakin omien sanojensa mukaan elämänsä aikana monia urotekoja.
[muokkaa] Sukutausta
Robert A. Carterin kirjoittaman teoksen Buffalo Bill Cody: The Man behind the Legend mukaan Buffalo Billin äiti Mary Ann polveutui Josiah Buntingista, joka oli William Pennin ystävä. Buntingit muuttivat Yhdysvaltoihin Derbyshirestä, Englannista, vuonna 1690 ja asettuivat Derbyyn, joka sijaitsee Pennsylvaniassa. Mary Annin äiti, Hannah Taylor Laycock, kuoli vuonna 1830. Hänen isänsä Samuel Laycock oli ammatiltaan merikapteeni. Hän meni uusiin naimisiin ja lähti merille hieman tämän jälkeen, eikä palannut sieltä koskaan takaisin. Hän todennäköisesti hukkui. Uuden avioliiton jälkeen Mary muutti asumaan veljensä luo Cincinnatiin ja vietti siellä kolmisen vuotta ennen kuin tapasi Isaac Codyn, joka oli Buffalo Billin tuleva isä. Tiettävästi Mary Ann toimi opettajana ennen avioliittoa.
Codyjen suvun alkuperästä on olemassa varsin ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi Buffalo Billin sisar, Helen, väittää kirjassaan Last of the Great Scouts, että suku olisi tullut alun perin Irlannista. Näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että suku olisi ollut, ainakin osaksi, ranskalaisia hugenotteja, jotka muuttivat Ranskasta Massachusettsiin Channel Islandin kautta ennen vuotta 1698. Tällöin perheen sukunimenä oli LeClaude, jonka perhe muutti Codyksi. Yksi haara suvusta muutti tässä vaiheessa Kanadaan, Ontarion osavaltioon, jossa Buffalo Billin isä Isaac Cody syntyi 15. syyskuuta vuonna 1811 Toronto Townshipissa, Peel Countyssä, Kanadassa, ja kuoli vuonna 1857 Le Clairissa, Scott Countyssä, Iowassa. Vuonna 1972 Cody Family Association uskoi, että irlantilaiset ja hugenottipohjaiset sukulinjat olisivat yhdistyneet aikaisin, mutta Amerikkaan muuttaneita sukulinjoja pitäisi silti tarkastella erillisinä. Irlantilaisperäinen sukuhaara voi pitää sukuunsa kuuluvana ainakin yhtä sankaria. Australialaisen lainsuojattoman Ned Kellyn äiti oli nimittäin nimeltään Mary Cody, joka oli kotoisin Tipperarystä.
Isaac Cody oli orjuuden vastustaja ja katsoi kaikki ihmiset keskenään samanarvoisiksi. Hän oli kolmesti naimisissa ja solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1834 Martha Miranda O'Connorin kanssa Ohiossa. Toisen avioliitonsa hän solmi vuonna 1836 Rebecca Sumnerin kanssa Ohiossa. Kolmannen avioliittonsa hän solmi vuonna 1840 Mary Ann Laycockin kanssa Cincinnatissa, Hamilton Countyssä, samoin Ohiossa. Viimeisessä avioliitossaan hän sai pojan, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Buffalo Bill. Isaac Cody kuoli vuonna 1857 Le Clairissa, Scottin piirikunnassa, Iowassa.
Isaac Codystä tiedetään, että hän oli hyvä perheenisä, mutta sangen vaellushaluinen, eikä osannut (useimpien tuon ajan pioneerien tapaan) pysytellä kauan yhdessä paikassa. Pian avioliiton solmimisen jälkeen hän vei vaimonsa ja tyttärensä Davenportiin, joka sijaitsi Iowan territoriossa, ja vaelsi sieltä Ohioon ja siitä ylös Mississippiä. Siellä hän kävi kauppaa intiaanien kanssa ja osti talon LeClairen kaupungista. Sitä vastoin ei tiedetä hänen vaatineen kirjallisesti itselleen ainuttakaan maapalaa tuolta seudulta, mutta hän käytti sinne rakentamaansa nelihuoneista taloa eräänlaisena tukikohtana seuraavat neljätoista vuotta. Hänen poikansa William Frederick Cody, eli Buffalo Bill, syntyi 26. helmikuuta 1846.
Buffalo Bill avioitui 6. maaliskuuta 1866 Louise Fredericin kanssa. Vaimo oli kotoisin St. Louisista, Missourista. Buffalo Bill kuoli 10. tammikuuta 1917 Denverissä ja hänet haudattiin neljä päivää myöhemmin Look Mountainissa Jeffersonin piirikunnassa Coloradossa.
Buffalo Billin omaelämäkerta on julkaistu suomeksi Sorella Soverin käännöksenä Otavan nuortenkirjastossa vuonna 1957.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- buffalobill.org (englanninkielinen)
- Americanwest.com on Buffalo Bill (englanninkielinen)
Sivulta puuttuu