Bruno Lüdke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bruno Lüdke (3. huhtikuuta 190926. huhtikuuta 1944) oli oletettu saksalainen sarjamurhaaja, joka tappoi vähintään 51 ihmistä, lähinnä naisia, vuosina 1928-1943. Vanhemmat Otto ja Emma Lüdke. Syntyi neljäntenä perheen kuudesta lapsesta.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1914 - 1919 Bruno kävi paikallista koulua Köpenickissä jossa pian huomattiin hänellä olevan vaikeuksia pysyä muiden lasten mukana oppimisessa. Hän ei onnistunut pääsemään kuudennelle luokalle, joten hänet lähetettiin oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille tarkoitettuun kouluun. Tämän "apukoulun" jälkeen vuosina 1922 - 1939 Bruno työskenteli vanhempiensa omistamassa pesulassa. Hänen isänsä menehdyttyä kurkkusyöpään vuonna 1937, Bruno sai vastuukseen hevoskärryt, joilla hän jakoi pyykit asiakkaille. Eläinten kiduttaminen alkoi jo hyvin nuorella iällä. Brunoa syytettiin mm. hevosensa liiallisesta piiskaamisesta, jonka seurauksena hänelle tehtiin mielentilatutkimus, jotta saataisiin selville hänen soveltuvuutensa hevoskärryjen kuljettajaksi. Tutkimuksessa selvisi Brunon olevan fyysisesti terve, mutta psyykkisesti syntymästä saakka jälkeenjäänyt. Hän ei osannut kirjoittaa, laskea eikä suorittaa helppoja järkeilytehtäviä. Hänet todettiin kuitenkin soveltuvaksi hevoskärryjen kuljettajaksi.

Tutkijat eivät ole päässeet täyteen yhteisymmärrykseen siitä, minkä ikäisenä Lüdke aloitti sadistiset tekonsa naisia kohtaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vuoteen 1920 mennessä Lüdke oli murhannut jo useita ihmisiä. Bruno Lüdke steriloitiin Heinrich Himmlerin toimesta erään raiskaustapauksen jälkeen, mutta tämä toimenpide ei estänyt hänen suunnatonta haluaan teurastaa naisia.

Pidätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1943 Lüdke viimein pysäytettiin. Metsästä Berliinin ulkopuolelta oli löydetty nainen kuristettuna. Tämä nainen oli Frieda Rosner, 51 (joidenkin lähteiden mukaan 59). Rikosetsivä Franz aloitti tapauksen tutkimukset lähistöllä sijaitsevan Köpenickin kaupungin tunnetuista rikollisista. Yksi heistä oli Bruno Lüdke. Poliisin kysyessä Lüdkeltä, oliko hän vastuussa Frieda Rosnerin murhasta, hän hyökkäsi kuulustelijoidensa kimppuun. Poliisien taltuttaessaa Lüdkea, hän tunnusti murhan ilmoittaen samalla, että pykälän 51 (psyykkisesti vajaita koskeva laki) mukaan hän ei ollut vastuussa syytteistä. Kerran aloitettuaan puhumaan, hän tunnusti kaiken kaikkiaan 85 murhaa alkaen vuodesta 1928.

Osa Lüdken uhreista oli ryöstetty, mutta Lüdke väitti murhien pääsyyksi raiskausta. Brunon uhreista pääasiassa kaikki oli raiskattu joko ennen tai jälkeen murhan, yleensä jälkeen.

Rikosetsivä Franz tarkasti Lüdken tunnustamia murhia yli vuoden verran, vakuuttuen syytetyn olevan vastuussa useista murhista. Myöhemmin on osoitettu kritiikkiä siitä, kuinka helppoa poliisien oli heittää syyt monista selvittämättömistä rikoksista Lüdken niskaan ja näin ollen parantaa omaa mainettaan. Olihan sentään nöyryyttävää, että Lüdken tunnustamista murhista oli jo aiemmin pidätetty monia näin ollen syyttömiä miehiä.

Bruno Lüdke todettiin mielenvikaiseksi, ja koska lain 51 puitteissa häntä ei voitu tuomita rikkeistään vankilaan, hänet lähetettiin Wienin sairaalaan lääketieteellisiä kokeita varten. Vuonna 1944 Bruno kuoli erään lääketieteellisen kokeen yhteydessä.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Outoa oli, etteivät rikospaikat näyttäneet sisältävän mitään yhtäläisyyksiä toimintatavoissa, motiiveissa tai "allekirjoituksissa". Yhtään sormenjälkeä ei koskaan löydetty, eikä yhtään todistetta Lüdkea vaastaan koskaan esitetty. Useiden todistajien mukaan Lüdkessä näkyi myös pidätyksen jälkeen selviä merkkejä fyysisestä väkivallasta ja hänen kerrotaan sanoneen "he tappavat minut jos en tunnusta".

Hollantilainen entinen poliisipäällikkö nimeltään Blaauw kiinnostui tapauksesta ja alkoi tutkia alkuperäisiä poliisiraportteja. Hän koki raportit tuloksettomiksi, epäjohdonmukaisiksi ja epäselviksi. Hän myös osoitti epäuskoaan, että puoliksi lukutaidoton, joka kerran jäi kiinni varastaessaan kanaa, pystyisi välttelemään virkavaltaa lähes 20 vuotta, saatikka selviytymään murhasta.

Monet uskovat Lüdken joutuneen kunnianhimoisen rikosetsivä Franzin, raskaasti silmälläpidetyn rikospoliisin ja natsivaltuuston lavastamaksi, näillä tahoilla kun oli tunnetusti hyvin vähän kärsivällisyyttä henkisesti kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan.

Sodanjälkeinen elokuva, Nachts, wenn der Teufel kam, vakautti Lüdken maineen yhtenä Saksan pahimmista sarjamurhaajista. Saksan sisäisten toimien osaston jäsenten yritykset uudelleen aloitetuissa tutkimuksissa eivät paljastaneet uusia tuloksia. Totuus näistä murhista säilyy selvittämättömänä tähänkin päivään asti.