Benedict Arnold

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Benedict Arnold

Benedict Arnold (14. tammikuuta 1741 Norwich, Connecticut14. kesäkuuta 1801 Lontoo, Iso-Britannia)[1] oli amerikkalainen kenraali, joka oli yksi siirtokuntien armeijan komentajista Yhdysvaltain vapaussodassa, kunnes hän vuonna 1780 loikkasi brittien puolelle. Yhdysvalloissa hänen nimestään tuli petturin synonyymi.

Yhdysvaltain vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotatoimien puhjettua huhtikuussa 1775 Arnold liittyi vapaaehtoisena siirtokuntien armeijaan ja yhdessä Ethan Allenin kanssa hän valtasi toukokuussa brittien hallitseman Fort Ticonderogan linnoituksen New Yorkissa. Saman vuoden syksyllä ylipäällikkö George Washington nimitti Andersonin johtamaan 700 miehen joukkoa, joiden oli tarkoitus vallata Québec. Andersonin ja kenraali Richard Montgomeryn hyökkäys tätä vahvasti linnoitettua kaupunkia vastaan 31. joulukuuta 1775 kuitenkin epäonnistui. Montgomery kaatui ja Anderson haavoittui vakavasti. Hänet ylennettiin tämän jälkeen prikaatinkenraaliksi ja hän rakensi Champlainjärvelle oman laivueen, jolla hän onnistui tuottaman merkittäviä tappioita ylivoimaiselle vihollislaivastolla Valcour Islandin lähellä 11. lokakuuta 1776 käydyssä taistelussa.[1]

Arnoldia pidettiin nyt sankarina, mutta monet komentajat suhtautuivat epäillen hänen kärsimättömään innokkuuteensa. Kun siirtokuntien kongressi helmikuussa 1777 myönsi viidelle nuoremmalle upseerille ylennyksen kenraalimajureiksi, mutta ohitti Arnoldin, hän oli vähällä erota protestiksi armeijasta. Washington kuitenkin suostutteli hänet jatkamaan. Torjuttuaan kaksi kuukautta myöhemmin brittien hyökkäyksen Connecticutin Danburyssä Arnold sai ylennyksen kenraalimajuriksi, mutta jäi edelleen samanarvoiseksi itseään kokemattomampien komentajien kanssa, ja oli tästä katkera. Heinäkuussa 1777 Arnold sai määräyksen pysäyttää brittien eteneminen pohjoiseen New Yorkiin. Hän löi britit elokuussa Fort Stanwixin luona ja osallistui sen jälkeen – haavoittumisestaan huolimatta – keskeisessä roolissa Saratogan taisteluihin, jossa siirtokuntien armeija sai merkittävän voiton.[1]

Arnold rampautui Saratogassa tapahtuneen haavoittumisen seurauksena, ja joutui jättämään komentajantehävät. Sen sijaan hänet nimitettiin heinäkuussa 1778 Philadelphian komendantiksi. Hän eleli kaupungissa ylellisesti ja hankki itselleen rahaa kyseenalaisilla tavoilla, mikä alkoi herättää huomiota. Pennsylvanian hallitus esitti paheksuntansa tämän johdosta ja asia nousi esille myös kongressissa. Kenraali Washington joutui vastentahtoisesti antamaan hänelle nuhtelun. Arnold vaati asian käsittelyä sotaoikeudessa voidakseen puhdistaa maineensa. Philadelphiassa hän oli ystävystynyt lojalisteina pidettyjen henkilöiden kanssa, ja meni huhtikuussa 1779 naimisiin lojalistina tunnetun Margaret Shippenin kanssa. Tämän jälkeen Arnold alkoi tehdä salaisia yhteydenottoja brittien päämajaan.[1][2]

Keväällä 1780 Arnold varoitti brittejä suunnitellusta siirtokuntien armeijan hyökkäyksestä Kanadaan. Sen jälkeen hän haki nimitystä West Pointin linnoituksen komentajaksi, minkä myös sai elokuussa 1780. West Point sijaitsi avainkohdassa pohjoisten ja eteläisten siirtokuntien välissä ja siellä oli siirtokuntien armeijan tärkein ammusvarasto. Arnold alkoi käydä salaisia neuvotteluita brittikenraali Henry Clintonin kanssa kertoen odotettavissa olevasta nimityksestä ja tarjoutui vaihtamaan puolta sekä luovuttamaan linnoituksen briteille 20 000 punnan korvausta vastaan. Suunnitelma kuitenkin paljastui, kun Arnoldin yhteyshenkilönä toiminut brittimajuri John André jäi amerikkalaisten vangiksi. Arnold pakeni tällöin brittilaivaston turviin ja André hirtettiin vakoojana. Kenraalin loikkauksella ei ollut suurta vaikutusta sodan kulkuun. Arnold otettiin brittiarmeijaan prikaatinkenraalina, mutta kovin paljon häntä ei arvostettu. Amerikkalaisten puolella maanpetturin maine syveni kun hän syyskuussa 1781 johti brittiarmeijan hyökkäystä Connecticutin New Londoniin, lähelle entistä kotiseutuaan. Saman vuoden lopussa hän siirtyi Englantiin.[1][2]

Arnold ei saanut vakituista virkaa Britannian armeijassa ja pyrki myöhemmin elättämään itsensä erilaisilla liikeyrityksillä ja keinotteluilla. Hän asui välillä Kanadassa ja toimi 1790-luvulla kaapparilaivan kapteenina Länsi-Intiassa. Eläkepäiviään hän vetäytyi viettämään Lontooseen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Benedict Arnold (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 2.2.2014.
  2. a b Nordisk familjebok (1904), s. 55 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 2.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.