Barfi!

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barfi!
Barfi!.jpg
Ohjaaja Anurag Basu
Käsikirjoittaja Anurag Basu
Tuottaja Ronnie Screwvala
Siddharth Roy Kapur
Säveltäjä Pritam
Kuvaaja Ravi Varman
Leikkaaja Akiv Ali
Pääosat Ranbir Kapoor
Priyanka Chopra
Ileana D’Cruz
Valmistustiedot
Valmistusmaa Intia
Tuotantoyhtiö UTV Motion Pictures
Ensi-ilta 14. syyskuuta 2012
Kesto 151 min
Alkuperäiskieli hindi
Budjetti INR 300 milj.[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Allmovie

Barfi! on vuonna 2012 ilmestynyt intialainen hindinkielinen draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut Anurag Basu. 1970-luvulle sijoittuva elokuva kertoo kuuromykän Murphy ”Barfi” Johnsonin suhteesta kahteen naiseen, Shrutiin ja autistiseen Jhilmiliin. Pääosia näyttelevät Ranbir Kapoor, Priyanka Chopra ja Ileana D’Cruz.

Barfi! valittiin Intian ehdokkaaksi Oscar-gaalan 2013 parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan, mutta se ei lopulta selviytynyt kansainvälisistä esikarsinnoista palkintogaalaan asti. Se voitti monia palkintoja eri palkintogaaloissa Intiassa. Filmfare Awards -gaalassa se voitti seitsemän palkintoa, mukaan lukien parhaasta elokuvasta, miespääosasta ja musiikista. Barfi! esitettiin Suomessa Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ranbir Kapoor  … Murphy ”Barfi” Johnson  
 Priyanka Chopra  … Jhilmil Chatterjee  
 Ileana D’Cruz  … Shruti Ghosh/Sengupta  
 Saurabh Shukla  … Sudhanshu Dutta  
 Akash Khurana  … Jung Bahadur  
 Ashish Vidyarthi  … Herra Chatterjee  
 Roopa Ganguly  … Shrutin äiti  
 Haradhan Bandopadhyay  … Daju  
 Uday Tikekar  … Shrutin isä  
 Arun Bali  … Jhilmilin isoisä  
 Bholaraj Sapkota  … Barfin ystävä  
 Jisshu Sengupta  … Ranjit Sengupta  
 Sumona Chakravarti  … Shrutin ystävä  

Soundtrack[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. Pritam.

Nro Nimi Sanat Laulaja(t) Kesto
1. ”Ala Barfi”   Swanand Kirkire Mohit Chauhan 5:19
2. ”Main Kya Karoon”   Ashish Pandit Nikhil Paul George 4:30
3. ”Kyon”   Neelesh Misra Papon, Sunidhi Chauhan 4:26
4. ”Phir Le Aya Dil”   Sayeed Quadri Arijit Singh 5:05
5. ”Aashiyan”   Swanand Kirkire Shreya Ghoshal, Nikhil Paul George 3:56
6. ”Saawali Si Raat”   Swanand Kirkire Arijit Singh 5:08
7. ”Ala Barfi” (Reprise) Swanand Kirkire Swanand Kirkire 5:41
8. ”Phir Le Aya Dil” (Reprise) Sayeed Quadri Rekha Bhardwaj 4:45
9. ”Phir Le Aya Dil” (Redux) Sayeed Quadri Shafqat Amanat Ali 5:03
10. ”Aashiyan” (Solo) Swanand Kirkire Nikhil Paul George 4:08
11. ”Fataafati”   Amitabh Bhattacharya Pritam, Ranbir Kapoor 3:46

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thakkar, Mehul S: Directors who got their mojo back Hindustan Times. 22.9.2012. Viitattu 26.9.2013. (englanniksi)
  2. Onninen, Oskari: R&A 13: Barfi! Finnkino. Viitattu 26.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Barfi!.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.