3 Idiots

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
3 Idiots
3idiots.jpg
Ohjaaja Rajkumar Hirani
Käsikirjoittaja Abhijat Joshi
Rajkumar Hirani
Vidhu Vinod Chopra
Tuottaja Vidhu Vinod Chopra
Säveltäjä Shantanu Moitra
Kuvaaja C. K. Muraleedharan
Leikkaaja Ranjeet Bahadur
Rajkumar Hirani
Pääosat Aamir Khan
Kareena Kapoor
R. Madhavan
Sharman Joshi
Boman Irani
Omi Vaidya
Mona Singh
Parikshit Sahni
Valmistustiedot
Valmistusmaa Intia
Tuotantoyhtiö Vinod Chopra Productions
Ensi-ilta 25. joulukuuta 2009
Kesto 164 min
Alkuperäiskieli hindi
Aiheesta muualla
IMDb
Allmovie

3 Idiots (hindiksi थ्री इडीयट्स, suomeksi ”Kolme typerystä”) on Rajkumar Hiranin ohjaama intialainen komediaelokuva vuodelta 2009. Se perustuu löyhästi Chetan Bhagatin romaaniin Five Point Someone.[1]

3 Idiots oli vuoden menestynein intialainen elokuva Intiassa ja ulkomailla.[2][3] Siitä tuli tuottoisin Bollywood-elokuva yli 74 miljoonan dollarin tuotollaan.[3] Elokuva voitti monia palkintoja, kuten kolme Kansallista elokuvapalkintoa ja kuusi Filmfare-palkintoa.


Elokuvassa kaksi fysiikan oppilaitoksessa tutustunutta kaverusta etsivät kolmatta kaverusta ja muistelevat opistoaikojaan, samalla kun matkaavat ystävänsä häihin.

Sisällysluettelo

Näyttelijät [muokkaa]

 Aamir Khan  ... Rancho  
 Kareena Kapoor  ... Pia Sahastrabuddhe  
 R. Madhavan  ... Farhan Qureshi  
 Sharman Joshi  ... Raju Rastogi  
 Boman Irani  ... Viru Sahastrabuddhe  
 Omi Vaidya  ... Chatur Ramalingam  
 Rahul Kumar  ... Manmohan (”MM”)  
 Mona Singh  ... Mona Sahastrabuddhe  
 Sanjay Lafont  ... Suhas  
 Parikshit Sahni  ... Herra Qureshi  
 Farida Dadi  ... Rouva Qureshi  
 Amardeep Jha  ... Rouva Rastogi  
 Mukund Bhatt  ... Herra Rastogi  
 Javed Jaffrey  ... Ranchoddas Shamaldas Chanchad  
 Arun Bali  ... Shamaldas Chanchad  
 Ali Fazal  ... Joy Lobo  
 Harvinder Singh  ... Herra Dhillon  

Musiikki [muokkaa]

Elokuvan musiikin sävelsi Shantanu Moitra ja sanoitukset teki Swanand Kirkire.

Soundtrack [muokkaa]

Raita Kappale Laulaja(t) Kesto
1 "Aal Izz Well" Sonu Nigam, Shaan, Swanand Kirkire 4:36
2 "Zoobi Doobi" Sonu Nigam, Shreya Ghoshal 4:08
3 "Behti Hawa Sa Tha Woh" Shaan, Shantanu Moitra 5:01
4 "Give Me Some Sunshine" Suraj Jagan, Sharman Joshi 4:07
5 "Jaane Nahin Denge Tujhe" Sonu Nigam 3:32
6 "Aal Izz Well (Remix)" Sonu Nigam, Shaan, Swanand Kirkire 4:41
7 "Zoobi Doobi (Remix)" Sonu Nigam, Shreya Ghoshal 3:29

Kohu [muokkaa]

Five Point Someone -romaanin kirjoittaja Chetan Bhagatilla ja elokuvan tekijöillä oli erimielisyyksiä elokuvan julkaisun jälkeen. Bhagat hermostui, koska hänen nimensä näkyi vasta elokuvan lopussa ja väitti, että elokuva pohjautuu hänen kirjaansa enemmän kuin oli sovittu.[1] Elokuvan tekijät vastasivat, että he eivät ole rikkoneet mitään sopimuksia ja oikeustoimia harkittiin.[4] Kiistaa epäiltiin Bhagatin julkisuustempuksi ja hän pyysi myöhemmin anteeksi.[5]

Lähteet [muokkaa]

  1. a b Chetan Bhagat feeling cheated? 27.12.2009. Hindustan Times. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  2. Box Office 2009 Box Office India. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  3. a b Top Lifetime Grossers Worldwide (US $) Box Office India. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  4. 3 Idiots may sue Chetan Bhagat 4.1.2010. The Times of India. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)
  5. Fans, forgive Aamir: Chetan Bhagat 7.1.2010. The Times of India. Viitattu 19.11.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.