Balinvuoristokoira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Balinvuoristokoira

Kintamani.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Indonesia
Määrä Suomessa ei yhtään
Rodun syntyaika vanha
Alkuperäinen käyttö vahtikoira
Nykyinen käyttö vahtikoira, seurakoira
Elinikä 10–12 vuotta
Muita nimityksiä kintamani, balinkoira, balindingo
FCI-luokitus ei;
AKU/Perkin: ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
alaryhmä 5.5 Aasialaiset pystykorvat
Ulkonäkö
Paino uros 15–17 kg
narttub 13-15 kg
Säkäkorkeus uros 45-55 cm
narttu 40-50 cm
Väritys virallisesti vain valkoinen

Balinvuoristokoira (anjing Kintamani) on vanha, alkukantainen indonesialainen pystykorva. FCI ei ole tunnustanut sitä, mutta Indonesian Kennelliitto The All Indonesia Kennel Club (Perkin) ja Aasian Kennelunioni (AKU) sitä vastoin ovat.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balinvuoristokoiran väri vaihtelee, mutta niistä tyypillisin on tricolour. Muita tavallisia värejä ovat kullanruskea, punainen ja musta. Myös kaksivärisiä esiintyy. Monista vaihtoehdoista huolimatta ainoa Indonesian Kennelliiton virallisessa rotumääritelmässä sallittu väritys on valkoinen (mieluiten keksinvärisin korvin)[1], ja täten muunväriset yksilöt karsitaan nykyisin pois puhdasrotuisten balinvuoristokoirien jalostuksesta. Uroksen keskimääräinen säkäkorkeus on 45–55 cm ja paino 15–17 kg, kun taas nartulla vastaavat mitat ovat 40-50 cm ja 13-15 kg.[1]

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkukantaisuus näkyy balinvuoristokoiran luonteessa. Se on vieraita kohtaan varautunut eikä vahtiessaan päästä tunkeilijoita vartioimalleen alueelle. Se on yleensä melko dominoiva muita koiria kohtaan. Se on arvostettu rotu.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balinvuoristokoira on kotoisin Kintamani-vuoristosta Balin saarelta. Kolean vuoristoilmaston takia sille on kehittynyt paksu karvapeite. On esitetty, että se polveutuu merimiesten mukana saarelle kulkeutuneesta chow chow'sta. Toisaalta sitä kuvaillaan myös alaskanmalamuutin ja samojedinkoiran välimuodoksi.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rodusta on tullut suosittu lemmikki eri puolilla Indonesiaa, ja se on levinnyt myös isoihin kaupunkeihin kuten Jakartaan jossa se on sopeutunut hyvin elämään urbaanissa ympäristössä.[1] Euroopassa se on kuitenkin edelleen erittäin harvinainen, ja mm. Saksasta löytyvät tapaukset ovat balilaiselta torilta halvalla ostettuja, taustaltaan todennäköisesti enemmän tai vähemmän sekarotuisia yksilöitä. Suomeen ei ole toistaiseksi tuotu ainuttakaan balinvuoristokoiraa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morris, Desmond: Dogs, The Ultimate Dictionary of Dog Breeds

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rotumääritelmä. Balendintov Kintamani. Viitattu 12.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Balinvuoristokoira.