Asko Sahlberg
Sivulta puuttuu Asko Sahlberg (s. 30. syyskuuta 1964 Heinola) on suomalainen kirjailija, joka asuu nykyään Ruotsin maaseudulla lähellä Göteborgia.[1]
Sisällysluettelo |
Elämäkerta [muokkaa]
Sahlberg kirjoitti ylioppilaaksi Vesannon lukiosta ja on asunut muun muassa Uudessakaupungissa.[2] Hän suunnitteli kirjailijan uraa jo nuoresta pitäen ja tuli huomatuksi vuoden 1980 Nuorison taidetapahtumassa 15-vuotiaana runoilijana.[3] Hän työskenteli Suomessa aiemmin toimittajana, mainostoimittajana ja lehdenkustantajana, mutta lähti sitten etsimään itseään ja omaa tietään ja hankki elantonsa hanttitöillä. Juurettomaksi itsensä kokeva Sahlberg ehti viettää ennen Ruotsiin muuttoa kiertolaiselämää Suomessa, jossa hänellä on takanaan lukuisia asuinpaikkakuntia. Esikoisteos toi viimein varmuuden, ja hän tunsi löytäneensä kutsumuksensa, uran ammattikirjailijana,[1][4] josta hän sanoo että haluaa olla ”omalta vähäiseltä osaltaan lenkki ketjussa, osa kirjallisuuden pitkää traditiota”.[5]
Sahlberg on kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä muun muassa Parnassoon, pakinoinut konkurssiin 2005 menneessä Ruotsin Sanomissa ja tehnyt kuunnelmia Ruotsin radion suomenkieliselle kanavalle Sisuradiolle.[6] Hän on vetänyt myös suomenkielistä luovan kirjoittamisen kurssia kesäisin Pohjoismaisessa kansanopistossa Kungälvissä. Kurssi on kypsyttänyt useita uusia ruotsinsuomalaisia kirjailijoita.[1] Hän työskentelee ruotsinsuomalaisen kulttuurijulkaisun Sheriffin kirjallisuudesta vastaavana toimittajana.[7]
Lukuisten palkintojen ohella Sahlberg on ollut Pohjoismaiden neuvoston palkinnon ehdokkaana 2006 ja kaksi kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana, 2001 ja 2004.[1] Ruotsinsuomalaisen Kaisa Vilhuinen -palkinnon hän on saanut kaksi kertaa.[8]
Tuotannosta [muokkaa]
Siirtolaissarjan aloittavassa esikoisteoksessaan Pimeän ääni Sahlberg kuvaa itsensä kaltaista oman tiensä etsijää. Hän sanoo ettei tarina ole hänen tarinansa, vaikka voisi olla: ”Ehkä se on tarina, joka minulta on jäänyt sattuman oikusta kokematta, mutta jota yhtä kaikki laahailen kuin todellista muistoa mukanani.”[9] Päähenkilö on suomalainen mies joka haluaa eroon menneisyydestään ja irti pikkuporvarillisen elämän kahleista. Päähenkilöä on verrattu Camus'n sivullisiin. Teoksen tumman estetiikan aineksia ovat mielen hämärät kellarit, betoniset takapihat ja haisevat syrjäkadut.[10]. Hämärän jäljet on jatkoa esikoisteokselle. Viisi vuotta myöhemmin sama henkilö samassa miljöössä on herännyt ja palannut ihmisten pariin. Esikoisteoksen vihan tilalle on tullut myötätunto.[11] Samaan teemaan Sahlberg palaa trilogian kolmannessa teoksessa Paluu pimeään. Viiden vuoden jaksoissa elävä miehen kertomus saa päätöksensä. Tarinan psykologinen draama romuttaa sen mitä aiempien teosten lukija on saatu odottamaan.[12]
Esikoisteoksen jälkeen ilmestynyt Eksyneet kertoo yhteiskunnan laitamilla liikuskelevista ihmisistä. Rankan aiheen vastapainona kieli on lyyrisen kaunista. Rujon ja kauniin sovittaminen yhteen on Sahlbergin käyttämä tehokeino, joka tehoaa lukijaan.[13]
Höyhen kertoo poikkeuksellisesta aiheesta, kehitysvammaisesta pojasta, joka on suljettu oman ruuminsa lisäksi myös hoitolaitokseen.[14] Sahlberg on työskennellyt Göteborgissa kehitysvammaisten hoitolaitoksissa, joissa aihe kypsyi.[15]
Pohjoismaiden neuvoston palkinnon ehdokkaana olleen teoksen Tammilehto taustalla on vuoden 1918 tapahtumia. Tässäkin kuten monissa Sahlbergin teoksissa on yhtenä teemana sivullisuus, mikä on saanut kriitikot luonnehtimaan häntä uuseksistentialismin ääneksi.[13] Teoksessa tapahtuu kerronnan siirtymä kohti eeppistä romaania.[15]. Teos ilmestyi ruotsiksi 2006, ja käännös sai runsaasti kiitosta. Teos palkittiin Ruotsissa ensimmäisellä ruotsinsuomalaisella Kaisa Vilhuinen -palkinnolla.[16]
Nimestään huolimatta Yhdyntä ei ole aikuisviihdettä. Vuosi on 1944, nainen ja mies kohtaavat, taustalla pommitusten äänet. Kriitikon mukaan kirja on pieni taideteos, jonka lauseita voisi kehystää seinälle.[17]
Ruotsissa palkittu Siunaus alkaa lukijaa ahdistavalla tavalla: päähenkilö Gustaf osoittautuu pedofiiliksi, mutta kirjailija ei ota kantaa vaikeaan aiheeseen vaan vie tämän kokemaan rangaistuksen toista kautta. Jälleen kirjailija palaa aiheessa vuoteen 1918, tällä kertaa ajallisesti takaperoisen kerronnan kautta.[8]
Vuonna 2010 ilmestynyt He on teos kaunasta, kiusaamisesta ja petoksesta. Teoksen keskustehenkilöinä ovat veljekset Erik ja Henrik, jotka alkuun näyttäytyvät toistensa vastakohtina, mutta saavat kertomuksen mittaan syvempiä ulottuvuuksia. Teos on muodoltaan historiallinen romaani, mutta sisällöltään yleisinhimillinen.[18]
Kerta toisensa jälkeen Sahlbergin kieltä kehutaan runolliseksi, tiiviiksi ja tarkkaan punnituksi.[12][19] Teoksia kuvataan myös pateettisiksi ja liioitteleviksi,[13], mutta silti hän kirjoittaa psykologista draamaa parhaimmillaan.[12] Teoksia on käännetty ruotsiksi, saksaksi ja tsekiksi.
Teokset [muokkaa]
- Pimeän ääni. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25011-2.
- Eksyneet. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25898-9.
- Höyhen. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26903-4.
- Hämärän jäljet. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27261-2.
- Tammilehto. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29641-4.
- Yhdyntä. Reunahuomautus sotahistoriaan. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30350-X.
- Paluu pimeään. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30788-2.
- Siunaus. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33308-2.
- He. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36170-2.
- Häväistyt. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38275-2.
Kuunnelmat [muokkaa]
- Naisen varjo
- 1809
Palkinnot ja tunnustukset [muokkaa]
- F. E. Sillanpää -palkinto vuonna 1988 (novellista ”Vanhan miehen paikka”)
- Kalevi Jäntin palkinto vuonna 2000 teoksesta Pimeän ääni
- Pekkas-palkinto 2002
- Savonia-palkinto 2003 teoksesta Höyhen
- Kaisa Vilhuinen -palkinto 2005, 2009
- Suomalais-ruotsalaisen Kulttuurirahaston palkinto 2005
- Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2008
Palkintoehdokkuuksia [muokkaa]
- Savonia-palkintoehdokas 2001
- Finlandia-palkintoehdokas 2001
- Savonia-palkintoehdokas 2002
- Olvi-palkintoehdokas 2004
- Finlandia-palkintoehdokas 2004
- Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas 2006 Tammilehto-romaanilla (WSOY 2004)
- Savonia-palkintoehdokas 2005
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d Asko Sahlberg WSOY. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Asko Sahlberg palkittiin taas (DOC) 3.1.2003. Vakkamedia. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Arnkil, Antti: Nuori voima 1973–2008 kaapeli.fi. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Kalevi Jäntin palkinto Asko Sahlbergille 15.11.2000. MTV3. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Suurta draamaa pienessä romaanissa Turun Sanomat. 12.2.2010. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Sisuradio esittää Sisuradio. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Pakina Sheriffi. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ a b Kaisa Vilhuinen -palkinto Asko Sahlbergille (web.archive.org) Liekki. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Omat sanat Sanojen aika – Suomalaisia nykykirjailijoita. 21.5.2007. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Tiirikkala, Aino: Syvä ääni pimeästä ajan ja yhteiskunnan syrjältä kiiltomato.net. 10.1.2001. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Hämärän jäljet WSOY. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ a b c Sillanpää, Joonas: Asko Sahlberg: Paluu pimeään kirjahylly.blogspot.com. 13.1.2007. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ a b c Puumala, Anne: Kuilun partaalla Ilkka. 23.11.2001. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Soikkeli, Markku: Kehoonsa vangittu lapsi (web.archive.org) Viitattu 17.9.2011.
- ↑ a b Vainikkala-Kejonen, Marja-Riitta: Asko Sahlberg testaa proosan eri alueita Kirjoittajapalvelu Vainikkala-Kejonen. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Asko Sahlbergille ensimmäinen Kaisa Vilhuinen-palkinto 10.4.2005. Sisuradio. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Kantola, Janne: Lause hyvin kaikki hyvin. Asko Sahlbergin uutuudessa yksinäisyyttä podetaan seurassa Helsingin Sanomat. 30.4.2005. Viitattu 17.9.2011.
- ↑ Aurén, Jussi: Ihminen on aina sama. Satakunnan Kansa, 1.2.2010, s. 14.
- ↑ Asko Sahlberg: He yle.fi. 11.2.2010. Viitattu 17.9.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Asko Sahlberg: Pimeän ääni -teoksen esittely. Vantaan kaupunginkirjasto.
