Armando Guebuza
| Armando Guebuza | |
|---|---|
|
|
|
| Mosambikin kolmas presidentti | |
|
|
|
| Edeltäjä | Joaquim Chissano |
| Seuraaja | - |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 20. tammikuuta 1943 |
Armando Guebuza (s. 20. tammikuuta 1943) on mosambikilainen poliitikko ja maan tämänhetkinen presidentti. Hän oli joulukuun 2004 presidentinvaaleissa FRELIMO-puolueen ehdokas saaden lopulta 63,7 % äänistä. Hän astui virkaansa 2. helmikuuta 2005. Vaalien puolueettomuutta kuitenkin kritisoitiin jälkeenpäin ja väitettiin vallassaolleen FRELIMOn hyötyneen puutteista.
Lokakuussa 2009 Guebuza valittiin toiselle viisivuotiskaudelle. Hän sai 75% äänistä.[1]
Guebuza syntyi pohjoisessa Mosambikissa ja liittyi FRELIMO-puolueeseen 20-vuotiaana, pian sen aloitettua Mosambikin itsenäisyystaistelun Portugalia vastaan. Kun itsenäisyys lopulta saavutettiin vuonna 1975, Guebuzasta oli tullut puolueen merkittävä voimahahmo. Hän oli Samora Machelin hallituksen sisäministeri ja määräsi portugalilaiset siirtolaiset muuttamaan maasta. Guebuza oli myös neuvottelemassa rauhaa sissijärjestö RENAMOn kanssa ja lopulta se saatiin aikaan vuonna 1994.
Presidenttinä Guebuza on hylännyt edeltäjänsä Joaquim Chissanon sosialistisen talouspolitiikan ja on muun muassa yksityistänyt valtionyhtiöitä. Hänestä on tullut varakas liikemies rakennusteollisuuden, viennin ja kalatalouden avulla.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Guebuza wins Mozambique landslide BBC 8.11.2009
| Edeltäjä: Joaquim Chissano |
Mosambikin presidentti 2005– |
Seuraaja: – |
Sivulta puuttuu