Anneliese Michel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Anneliese Michel (21. syyskuuta 1952 Leibfling, Baijeri, Saksa1. heinäkuuta 1976) oli länsisaksalainen nainen, jonka lähipiiri uskoi joutuneen riivaajien vainoamaksi ja kuolleen manaamisyritysten takia.

Anneliese Michel syntyi Leibflingissä, Baijerissa, Saksassa katolilaiseen perheeseen. Vuonna 1968, Michelin ollessa 16-vuotias, hän alkoi saamaan kouristuskohtauksia. Lääkärien mukaan hän sai ensimmäisen epilepsiakohtauksensa vuonna 1969. Myöhemmin Michel alkoi rukoillessaan nähdä ilmestyksiä ja kuulla ääniä, jotka sanoivat hänen olevan kirottu. Michel alkoi repimään vaatteitaan, syömään hiiltä ja hämähäkkejä sekä juomaan omaa virtsaansa.

Vuonna 1975 perheen lähipiiriin kuulunut nainen alkoi etsimään eksorkistia auttamaan Micheliä. Nainen piti varmana että Michel oli demonien riivaama, koska tämä ei enää pystynyt kävelemään Jeesusta esittävän ikonin vierestä ja kieltäytyi juomasta pyhää vettä. Käytyään 10 kuukautta erilaisia hoitoja vuosina 1975-76 lääkärit luovuttivat Michelin suhteen. Useimmat katoliset papit halusivat palauttaa Michelin lääketieteelliseen hoitoon, mutta lopulta löytyi vikaari, joka suostui eksorkismiin. Michelin ääni oli alkanut muuttua matalammaksi ja hän kieltäytyi syömästä.

Vuonna 1976 Anneliese Michel kuoli nukkuessaan. Hän painoi kuollessaan vain 30 kiloa. Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi todettiin nälkiintyminen ja elimistön kuivuminen. Kuolemaa seuranneessa oikeusjutussa Michelin vanhemmat ja kaksi pappia saivat syytteet kuolemantuottamuksesta. Vanhemmat jätettiin tuomitsematta, mutta papit saivat sakkorangaistuksen.

[muokkaa] Kulttuurissa

Anneliese Michelin tapausta on käytetty vapaasti pohjana kahdelle elokuvalle:

[muokkaa] Aiheesta muualla

Käännös
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty vieraskielisen Wikipedian artikkelista, ja siitä puuttuvat lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä