An Essay Concerning Human Understanding

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

An Essay Concerning Human Understanding ("Tutkielma inhimillisestä ymmärryksestä") on John Locken kirjoittama filosofinen tutkielma, joka julkaistiin vuonna 1689. Se käsittelee inhimillisen tietämyksen ja ymmärryksen perusteita. Teos on toinen Locken pääteoksista teoksen Two Treatises of Government ohella.

Locke kuvaa ihmismielen olevan syntyessään tyhjässä tilassa (tabula rasa) ja täyttyvän myöhemmin kokemuksen kautta. Tutkielma oli yksi uuden ajan filosofian empirismin päälähteistä ja vaikutti moniin valistusfilosofeihin, kuten David Humeen ja George Berkeleyhin.

Locke luonnosteli teoksen kahdeksantoista vuoden aikana. "Kirjeessä lukijalle" Locke kertoo, että teoksen ituna toimivat hänen ystäviensä kanssa käymänsä keskustelut. Kohdassa, jossa keskustelu vaikutti jumiutuvan, Locke huomautti, että se ei voinut jatkua ennen tarkkaa tutkimusta "omista kyvyistämme ja [...] mitä olioita ymmärryksemme olivat, tai eivät olleet, soveltuneita käsittelemään". Tämä keskustelu tapahtui noin vuonna 1671, ja samana vuonna Locke hahmotteli kaksi versiota tutkielmastaan. Hän jatkoi työtä sen parissa lähes kaksi vuosikymmentä, selventäen ja laajentaen perusnäkemystään.

Vaikka teos on päivätty vuodelle 1690, se julkaistiin jo edellisenä vuonna. Tällainen kirjojen päivääminen oli tuohon aikaan yleinen tapa.

Tutkielman II kirja esittelee Locken ideateorian, joka tekee eron passiivisesti saatuihin "yksinkertaisiin ideoihin", kuten 'punainen', 'makea', 'pyöreä' jne., ja aktiivisesti rakennetuihin "monimutkaisiin ideoihin", kuten luvut, syyt ja seuraukset, abstraktit ideat, ideat substansseista, yhtäläisyys sekä erilaisuus. Locke erottaa myös kappaleiden todella olemassa olevat "primaariset ominaisuudet", kuten muodon, liikkeen ja pienempien osien sijainnin, ja niiden "sekundaariset ominaisuudet", joilla on kyky saada meissä aikaan erilaisia aistimuksia, kuten 'punainen' ja 'makea'. Nämä toissijaiset ominaisuudet olivat Locken mukaan riippuvaisia ensisijaisista ominaisuuksista. Locke esittää myös teorian henkilökohtaisesta identiteetistä, tarjoten pääasiassa psykologisen perustelun.

Kirja III käsittelee kieltä, ja kirja IV tietoa, mukaan lukien intuitio, matematiikka, moraalifilosofia, luonnonfilosofia ("tiede", scientia), usko ja mielipide.

Leibniz suuntasi teoksensa Nouveaux essais sur l'entendement humain Locken tutkielmaa vastaan.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ayers, Michael: Locke: Ideat ja oliot. (Locke: Ideas and things, 1997.) Suomennos: Anssi Korhonen. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16177-6. Myös teoksessa Monk, Ray & Raphael, Frederic (toim.): Suuret filosofit II. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22308-5.
  • Salmela, Sauli: Vesitettyä skolastiikkaa? Varhaismodernin subjektikäsityksen aristoteelisesta perustasta: Tuomas Akvinolaisen ja John Locken kognitioteorioiden vertailua. Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Tampere: Tampere University Press, 2011. ISBN 978-951-44-8592-3. Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.