Ali Bei al-Kabir
| Ali Bei al-Kabir | |
|---|---|
 |
|
| Egyptin šaikh al-balad | |
|
1760–1773
|
|
| Seuraaja | Muhammad Bei Abu al-Dhahab |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1728 Abhasia |
| Kuollut | 8. toukokuuta 1773 Salihiyya[1] |
Ali Bei al-Kabir (1728 – 8. toukokuuta 1773) oli muodollisesti Osmanien valtakunnan alainen Egyptin šaikh al-balad eli "maan isäntä". Alun perin orjana Abhasiasta Egyptiin saapunut Ali Bei nousi maansa johtoon valtataistelujen jälkeen ja vakiinnutti asemansa käytännössä maan yksinvaltijaana. Hän toteutti hallinnollisia ja taloudellisia uudistuksia yrittäen lopulta myös sittemmin epäonnistunutta sotaretkeä Osmanien valtakuntaa vastaan. Ali Bei kuoli haavoituttuaan taistelussa kilpailijaansa ja seuraajansa Muhammad Bei Abu al-Dhahabin joukkoja vastaan. Suurisuuntaisista suunnitelmistaan Ali Bei sai lempinimen Bülüt kapan, eli "Pilviin kurkottaja"[2].
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ali Bei al-Kabir syntyi Abhasiassa vuonna 1728. Hänet annettiin nuorena orjuuteen lahjaksi[1] Egyptin šaikh al-balad (maan isäntä) Ibhrahim Katkhudalle. Ibhrahim Katkhuda oli Egyptin Osmanien valtakunnan alainen kuvernööri ja maan mamelukkien Qazdaglija-ryhmittymän johtohahmo. Kykyjensä avulla Ali Bei al-Kabir eteni nopeasti urallaan Egyptissä.[2] Lopulta Ibhrahim Katkhuda vapautti hänet orjuudesta[1] ja hän eteni edelleen beilikaattiin. Pian hän osallistui myös Qazdaglija-ryhmän sisäisiin monimutkaisiin valtataisteluihin. Vuonna 1760 hän nousi Eyptin šaikh al-baladin asemaan Abd al-Rahman Katkhudan tuella syrjäyttäen sitten myös tämän liittolaisensa ja karkottaen hänet Mekkaan vuonna 1765. Valtataistelujen ollessa vielä käynnissä Ali Bei al-Kabir joutui itse lyhyeksi aikaa maanpakoon palaten kuitenkin šaikh al-baladina vuonna 1767. Paluuta seurasi vallan vakiinnuttaminen. Ali Bei al-Kabir nimitti omia mamelukkejaan beilikaattiin ja surmasi tai karkotti vielä jäljellä olevat vastustajansa.[2]
Uudistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varmistettuaan asemansa vallassa Ali Bei al-Kabir alkoi keskittää valtaa itselleen heikentäen oman asemansa kanssa kilpailevia instituutioita, sekä luomaan osmaneista riippumatonta käytännössä itsenäistä valtakuntaansa. Hän nimitti Eyptin janitsaarirykmenttien johtoon omia tukijoitaan ja keskitti näiden aiemmin saamat tullitulot Aleksandriasta, Rosettasta, Damiettasta ja Suezista itselleen. Aiemmin maassa huomattavaa valtaa käyttäneistä janitsaareista tuli näin lähes merkityksettömiä. Janitsaarirykmenttien tilalle nostettiin mamelukkiarmeija, joka oli tulojensa puolesta riippuvainen hallitsijasta. Ali Bein armeijassa palveli myös eurooppalaisia palkkasotilaita, joita oli esimerkiksi erikoisosaamista vaatineessa tykistössä. Kairon ulkopuolella perintiesesti valtaa pitäneet arabiheimot nujerrettiin voimatoimin. Armeija alisti Ala-Egyptin heimot sotaretkellä vuonna 1768 ja vuonna 1769 tehtiin samaan tapaan onnistunut sotaretki Ylä-Egyptin heimoja vastaan. Koko Eypti oli nyt ensimmäistä kertaa keskusvallan kiinteässä kontrollissa. Edelleen Ali Bei karkotti Egyptin osamanikuvernöörin ja nimitti itsensä tämän tilalle pitäen myös aiemmin Istanbuliin lähetetyt verotulot. Osmanit eivät voineet puttua asiaan heidän sotiessaan samaan aikaan Venäjää vastaan.[2]
Talouden saralla Ali Bei alkoi käydä suoraa kauppaa maailmanmarkkinoilla Euroopassa. Aiemmin Egypti oli ollut vain osa Osmanien valtakunnan sisämarkkinoita. Eurooppalaisille valtioille annettiin purjehdusvapaus maan satamiin ja erityisen tuottoisaksi osoittautui Suezin avaaminen kansainväliselle kaupalle. Kaupankäynnin uusiksi voimatekijöiksi alkoivat kohota hallitsijan perustamat valtionmonopolit, sekä etenkin Syyrian ortodoksikristityt kauppiaat.[2]
Valloitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vallan vakiinnuttamisen ja uudistusten ohella Ali Bei alkoi myös levittää valtaansa Egyptin ulkopuolelle. Mekan pyhän kaupungin johtaja eli šarif oli ollut riippuvainen osmanien hyväksynnästä, joskaan ei suoraan näiden alainen. Vuonna 1769 osmanien tukema ehdokas kuitenkin syrjäytettiin ja osmanit pyysivät apua tilanteen suhteen Ali Beiltä. Ali Bei lähettikin Hidžaziin armeijansa oikean kätensä Muhammad Bei Abu al-Dhahabin johdolla. Mekkaan asetettiin Ali Bein ehdokas ja Punaisenmeren itäosat oli liitetty entistä tiukemmin Egyptiin. Ali Bein suhteet osmaneihin jatkoivat kiristymistään. Ali Bei oli jo jättänyt osmanien määräykset huomiotta, mutta nyt hän alkoi myös suunnitella sotatoimia valtakuntaa vastaan. Tätä tarkoitusta varten oli muodostettu osmanien vastainen liitto, johon kuuluivat Ali Bein lisäksi Venäjä ja samaan tapaan jo käytännössä itsenäinen Akkon kuvernööri Zahir al-Umar. Sotaretki osmanien Syyro-Palestiinaan alkoi marraskuussa 1770. Vastarinta oli paikallisten osmanijoukkojen vähäisyyden takia heikkoa. Muhammad Bei Abu al-Dhahabin johtamat joukot valloittivat Damaskoksen.[2]
Damaskoksen valtauksen jälkeen sotaretki koki kuitenkin huomattavan kolauksen. Epäselvästä syystä Ali Bein ja Muhammad Bein välit rikkoutuivat. Muhammad Bei syytti Ali beitä maan myymisestä kristityille ja hylkäsi Damaskoksen vain kahdeksan päivää sen valtaamisen jälkeen. Hän palasi Egyptiin alkaen koota oppositiovoimia Ylä-Egyptissä. Tukialueensa ollessa vaarassa sotatoimia Syyriassa ei voitu jatkaa ja Muhammad Beitä vastaan lähetetty armeija loikkasi vihollisen puolelle. Ali Bein asema oli näin nyt äärimmäisen tukala. Hän joutui pakenemaan Kairosta vuonna 1772 Akkon kuvernöörin luókse. Zahir al-Umarin ja venäläisten tukemana hän vahvisti jälleen omia joukkojaan yrittäen lopulta paluuta Egyptiin.[2] 8. toukokuuta 1773 Ali Bei kuoli taistelussa saamaansa haavaan.[1] Ali Bein kuoltua Muhammad Beistä tuli edeltäjänsä tapaan vain muodollisesti osmanien alainen Egyptin yksinvaltias.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
