Alex Ojasti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alex Ojasti
Alex Ojasti.jpg
Syntynyt 13. heinäkuuta 1966 (ikä 47)
Taiteilijanimet Alex
Kotipaikka Costa Rican lippu San José, Costa Rica
Aktiivisena 1995
Tyylilajit Pop
Yhtyeet Aikakone
Levy-yhtiöt Sony BMG

Alex Ojasti (s. 13. heinäkuuta 1966) on Aikakone-yhtyeen miessolisti ja taustalaulaja. Hän on sanoittanut suomeksi ja englanniksi lukuisia Aikakoneen kappaleita.

Ojasti on syntynyt San Joséssa Costa Ricassa. Hänen äitinsä on uruguaylainen ja isänsä suomalainen. Ojasti on asunut Ranskassa, Brasiliassa ja Costa Ricassa. Hän osaa puhua taustansa ansiosta suomen lisäksi espanjaa, ranskaa, portugalia ja englantia. Ojasti on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.

Ojasti aloitti musiikkiharrastuksensa sellon soitolla Eckbolsheimissa, Strasbourgin liepeillä Ranskassa kuusivuotiaana. Hän jatkoi sellon opiskelua Suomessa Vantaan Musiikkiopistossa silloisen rehtorin ja arvostetun opettajan Teppo Tuomisen johdolla. Hän vaihtoi kymmenen vuoden sellon opiskelun jälkeen klassiseen kontrabassoon ja soitti sitä muun muassa Vantaan Musiikkiopiston orkesterissa. Hän oli kontrabasistina 1980-luvulla The Rockin' Cockets-, Roy Spade and the House Players (Clint Reno and The Blue Masters)- ja Blue Session -nimisissä rockabilly ja rock n' roll -yhtyeissä sekä 1990-luvulla Blue Bolt -nimisessä soul/rock/blues-kokoonpanossa.

Ojasti tekee edelleen yhteistyötä Sanin, Veran ja Makin kanssa muun muassa säveltämällä, sanoittamalla, sovittamalla ja tuottamalla lukuisille artisteille musiikkia. Lisäksi hän tekee tausta- ja tunnusmusiikkia televisio-ohjelmiin ja elokuviin. Hän tekee nykyisinkin edelleen musiikkia tilaustyönä.

Ojasti toimii myös elämäntaitovalmentajana, kouluttajana, luennoitsijana, konsulttina ja on NLP-master.