Aksu Hanttu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aksu Hanttu
Entwine - Kuopio Rockcock - Aksu Hanttu 02.jpg
Aksu Hanttu esiintymässä Entwinen kanssa Kuopio Rockcockissa vuonna 2008.
Syntynyt 19. maaliskuuta 1979 (ikä 35)
Lahti
Taiteilijanimet Aksu
Kotipaikka Suomi
Tyylilajit goottimetalli
goottirock
heavy metal
Laulukieli suomi
Ammatit muusikko
musiikkituottaja
televisiojuontaja
Soittimet rummut, laulu
Yhtyeet Entwine, Tuoni

Aki ”Aksu” Hanttu (s. 19. maaliskuuta 1979 Lahti)[1] on suomalainen muusikko, musiikkituottaja ja televisiojuontaja.

Hanttu tunnetaan Entwinen rumpalina ja perustajajäsenenä. Hän toimii myös Tuonen rumpalina ja laulajana. Hän vastaa yhtyeen puhtaasta laulusta toisen laulajan Jaakko Teittisen hoitaessa murinaosuudet. Live-esiintymisissään yhtye käyttää sessiorumpalia.

Hanttu on koulutukseltaan musiikkiteknologi,[2] ja soittamisen ohella hän työskentelee äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana lahtelaisessa Grooveland-studiossa.[3] Hän on tuottanut muun muassa Korpiklaanin, Clamourin, Häiriköiden, Misery Inc:n, Reflexionin, Soulrelicin ja Tuonen musiikkia.

Hanttu on juontanut metallimusiikkiin keskittyvää Rautaryhmä-keskusteluohjelmaa Subin myöhäisilloissa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Member profile Entwine. Viitattu 27.1.2008.
  2. Saurama, Anna: Vierivä kivi ei sammaloidu. Inferno, nro 53, s. 26–27. Helsinki: Pop Media Oy. ISSN 1796-7600.
  3. Yhteydenotto Grooveland. Viitattu 27.1.2008.
  4. Juontajat Rautaryhmä. Viitattu 27.1.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]