Aitohunajakukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aitohunajakukka
Phacelia tanacetifolia phacelia.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Lemmikkikasvit Boraginaceae
Suku: Hunajakukat Phacelia
Laji: tanacetifolia
Kaksiosainen nimi
Phacelia tanacetifolia
Benth.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Aitohunajakukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aitohunajakukka Commonsissa

Aitohunajakukka (Phacelia tanacetifolia) on hunajakukkien sukuun kuuluva yksivuotinen ruohokasvi. Hunajakukat sijoittuvat lemmikkikasvien heimoon. Aiemmin aitohunajakukka on luettu sievikkikasvien (Hydrophyllaceae) heimoon, mutta uudemmassa luokittelussa sievikkikasvit on sisällytetty lemmikkikasveihin alaheimoksi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitohunajakukan lehdet muistuttavat pietaryrttiä.

Aitohunajakukka kasvaa 20–60 cm korkeaksi. Varsi on pysty ja hapsi- ja nystykarvainen. Kierteisesti sijaitsevat lehdet ovat kahteen kertaan parijakoiset tai pariosaiset, liuskat ovat hammaslaitaisia. Lehden lapa on kooltaan 2–8 cm pitkä. Kukinto on hyvin tiheä, toispuolinen latvakiehkura. Kukat ovat kaksineuvoisia, lyhytperäisiä ja väriltään yleensä sinisiä. Teriö on ratasmainen ja kooltaan 6–9 mm, heteet ovat hyvin pitkäpalhoisia. Aitohunajakukka kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Kasvin hedelmänä on kota.[1]

Lajin lehdet muistuttavat pietaryrtin lehtiä, minkä takia sen on saanut tieteellisen nimensä tanacetifolia, joka viittaa sukuun Tanacetum, pietaryrtit.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitohunajakukka on alun perin kotoisin läntisestä Pohjois-Amerikasta.[3] Eurooppaan laji on tuotu viljelykasviksi. Suomessa aitohunajakukkaa tavataan villiintyneenä satunnaisesti Kemin korkeudelle saakka.[1][4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa aitohunajakukka tavataan viljelyjäänteenä ja joskus myös tulokkaana kasvimailla ja pelloilla.[1] Villiintyneenä laji viihtyy muun muassa tienpientareilla ja joutomailla.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitohunajakukkapelto Saksassa.

Aitohunajakukka on erittäin hyvä mesikasvi. Sen vuoksi sitä viljellään mm. hunajantuotantoa varten.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Mossberg, B. & Stenberg, L. (suom. Vuokko, S. & Väre, H.): Suuri Pohjolan kasvio. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 348.
  2. a b c Den virtuella floran: Honungsfacelia (ruots.) Viitattu 28.3.2011.
  3. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 487.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Aitohunajakukan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 28.3.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]