Aimarat
Aimarat eli aymarat on Andeilla elävä kansa. Boliviassa he muodostavat pääosan maan 3,6 miljoonasta alkuperäiskansojen edustajasta. [1] Lisäksi heitä elää Perussa, Pohjois-Chilessä ja Pohjois-Argentiinassa.[2] Bolivian aimaroista osa puhuu aimaraa, osa ketsuaa ja osa espanjaa.[1]
Aimarat ovat asuneet Andien alueella jo vuosisatoja ennen kuin inkat ja espanjalaiset tulivat hallitsemaan seutuja.[3]
Useimmat aimarat asuvat Titicaca-järven lähistöllä, varsinkin sen eteläpuolella. Aimara-alueen suurin väestökeskus on El Alto.[1] Aimaroiden alueella maaperä on köyhää ja ilmasto ankara. He laiduntavat laamoja ja alpakoita ja viljelevät perunaa, kvinoaa, maissia ja papuja sekä paikallisia viljelykasveja.[3]
Ennen inkojen valtakuntaa aimaroilla oli useita erillisiä valtioita, joista tärkeimmät olivat Colla ja Lupaca. Noin vuonna 1430 inkat alittivat alueen valloittamiseen. Lopulta suuri osa inkojen alamaisist aoli aimaroita, jotka kapinoivat säännöllisesti.[3]
Inkojen jälkeen aimarat joutuivat espanjalaisten vallan alle.[3]
Bolivian presidentti Evo Morales varttui aimarankielisessä kodissa.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d World Directory of Minorities and Indigenous Peoples - Bolivia : Highland Aymara and Quechua Refworld
- ↑ Ethnologue report Aymara
- ↑ a b c d Aymara (people) Encyclopedia Britannica
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aimarat Wikimedia Commonsissa
Sivulta puuttuu