Ai Iijima

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ai Iijima (jap. 飯島 愛; 31. lokakuuta 1972 – joulukuu 2008) oli japanilainen pornotähti. Hänen vuonna 2001 julkaisemansa muistelmateos sai osakseen laajaa huomiota. Siinä Iijima kertoo rankoista elämänkokemuksistaan, kuten raiskatuksi joutumisesta varhaisella teini-iällä sekä abortista. Kirjan pohjalta tehtiin televisiosarja ja elokuva.

Iijima debytoi aikuisviihdenäyttelijänä vuonna 1992 ja esiintyi urallaan kaikkiaan yli sadassa elokuvassa. Myöhemmin hänestä tuli tunnettu televisiokasvo. Hän vetäytyi keväällä 2007 ja löytyi kuolleena kotoaan Tokiosta jouluaattona 2008. Hän oli ollut kuolleena useita päiviä.[1] Hänen kuolinsyykseen vahvistui keuhkokuume. Hän oli kärsinyt munuais- ja muista vaivoista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.