Adalin sulttaanikunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Adalin sulttaanikunta
Adal.PNG
Adal vasalleineen vihreällä
Valtiomuoto sulttaanikunta
Pääkaupunki Dakar, Harar
Uskonnot islam

Adal (somaliksi Adaal, ge'eziksi አዳል ʾAdāl, arab. عدل‎) oli islamilainen sulttaanikunta 1300–1500-luvuilla nykyisen Etiopian itäosassa ja Somalian pohjoisosassa. Sen väestö koostui seemiläisiä ja kuušilaisia kieliä puhuvista argobbista, afareista, somaleista ja muista kansoista.[1]

Aluksi Adal oli yksi Ifatin vasalleista. Myöhemmin siitä tuli Walashma-dynastian keskusalue. Asukkaat harjoittivat maanviljelyä, karjanhoitoa ja kaupankäyntiä. Pääkaupunkina toimi Dakar ja vuodesta 1520 lähtien Harar.[2]

1400-1500-lukujen vaihteessa Adalin hallitsijat kävivät jatkuvia uskonsotia kristityn Etiopian kanssa. 1400-luvun lopusta lähtien maata hallitsivat Zeilan emiiri Muhfuz sekä Ahmad Gran, jonka onnistui valloittaa suurin osa Etiopiaa. Etiopialaiset valtasivat alueensa takaisin portugalilaisten avulla vuonna 1543. Oromot hävittivät Adalin lopullisesti 1500-luvun jälkipuoliskolla.[3] Sen perinteiden jatkajia olivat Hararin emiirikunta sekä afarien sulttanikunnat Aussa ja Tadjoura.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 218. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  2. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 218–219. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  3. Encyclopedia of African History and Culture, volume III, s. 3. New York: Facts on File, 2005. ISBN 0-8160-5271-9.
  4. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 219. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.