Aarne Ankka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aarne Ankka (ruots. Arne Anka) on ruotsalainen sarjakuvahahmo, jonka on luonut Charlie Christensen.[1] Aarne on kirjallisuutta harrastava, keski-ikäistyvä tukholmalainen alkoholisti, jonka elämäntehtävänä on kritisoida sapekkaasti ruotsalaista yhteiskuntaa ja elämäntapaa, vipata kaveriltaan Krilleltä rahaa oluen ostoon sekä houkutella naisseuraa tekeytymällä väärinymmärretyksi runoilijasieluksi. Epäsympaattisista piirteistään huolimatta Aarnessa on myös idealistin ja romantikon vikaa, mikä ehkä selittää hänen huonon sopeutumisensa nyky-yhteiskuntaan.

Christensen piirsi sarjakuvaa ensimmäisen kerran vuosina 19831995. Sarjakuvan lopettamista Christensen perusteli sillä, että Espanjaan muutettuaan hän ei enää kyennyt arvostelemaan ruotsalaista yhteiskuntaa riittävän aidolla asenteella. Sarjakuvassa Aarne avioitui ja ryhtyi viettämään tavallista perhe-elämää ja jätti hyvästit lukijoille.

Joulukuussa 2004 Aarne ilmaantui yllättäen toiseen Christensenin sarjakuvaan Konrad K. sanomalehdessä Dagens Arbete. Aarne on ottanut avioeron ja on elämänasenteltaan jos mahdollista entistäkin kyynisempi. Pian Aarnesta tuli uudelleen sarjakuvan päähenkilö.

Aarne muistuttaa ulkonäöltään suuresti Aku Ankkaa, mistä syystä Disney uhkasi Christenseniä oikeustoimilla. Aarnen nokka muuttui joksikin aikaa teräväkärkiseksi, mutta sittemmin nokka palautui alkuperäiseen akuankkamaiseen muotoonsa. Tarinassa nokan samanmuotoisuus on selitetty sillä, että Aarne on käynyt ostamassa pilailupuodista Akun nokan. Silloin tällöin piirroksissa näkyykin Aarnen takaraivon yli kulkeva naru, jolla nokka on kiinnitetty kasvoille. Christensen myös käytti Carl Barksiin viittaavaa taiteilijanimeä Alexander Barks.

Aarne Ankka -sarjakuvien pohjalta on tehty myös näytelmä, joka on esitetty Suomessa Teater Viirusin, Suomen Kansallisteatterin ja Svenska Teaternin yhteistuotantona ruotsiksi.[2] Syyskuussa 2006 näytelmä kantaesitettiin suomeksi Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle Marika Vapaavuoren ohjaamana. Aarnea esitti näytelmässä Lari Halme.[3]

[muokkaa] Sarjakuva-albumit

  • Aarne Ankka1998 Kustannus Oy Jalava
    • mustavalkopainos, 47 sivua. Sisältää yhden sivun mittaisia sarjakuvia vuosilta 1983–1989
  • Aarne Ankka 2 – 1998 Jalava
    • mustavalkopainos, 46 sivua. Sarjakuvia vuosilta 1989–1991 sekä yksi vuodelta 1993
  • Aarne Ankka 31999 Jalava
    • mustavalkopainos, 38 sivua. Sarjakuvia vuosilta 1990–1993

[muokkaa] Lähteet

  1. Editions Library Thing
  2. Arne Anka till Helsingfors Nummer 2001
  3. Syksy 2006 Tampereen työväen teatteri
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä