Łukasz Kruczek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Łukasz Kruczek
Łukasz Kruczek
Maa:  Puola
Miesten mäkihyppy
Universiadit
Kultaa Kultaa Muju 1997 normaalimäki
Kultaa Kultaa Poprad 1999 normaalimäki
Kultaa Kultaa Zakopane 2001 suurmäki
Kultaa Kultaa Zakopane 2001 normaalimäki
Pronssia Pronssia Tarvisio 2003 joukkuemäki

Łukasz Paweł Kruczek (s. 1. marraskuuta 1975 Buczkowice) on puolalainen uransa päättänyt mäkihyppääjä ja nykyinen mäkihyppyvalmentaja. Hän edusti uransa aikana AZS-AWF Katowicea ja LKS Klimczok Bystraa. Vuodesta 2008 alkaen Kruczek on toiminut Puolan mäkimaajoukkueen päävalmentajana.

Hyppääjänä Kruczek osallistui yksiin talviolympialaisiin, vuonna 1998. Hän oli suurmäen 45:s ja joukkuemäessä kahdeksas.[1] Kruczek kilpaili kaksissa MM-kilpailuissa, vuosina 1997 ja 1999.[2] Vuoden 1999 MM-kilpailuissa Ramsaussa hän oli suurmäessä 32:s.[2] Maailmancupissa Kruczek kilpaili vuosina 1996–2002 sijoittuen parhaimmillaan sijalle 14 Kuopiossa vuonna 1999.[2] Talviuniversiadeista Kruczek saavutti neljä kultamitalia ja yhden pronssimitalin. Hän lopetti uransa kauden 2002–2003 jälkeen.

Kruczekista tuli Puolan mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja maaliskuussa 2008.[3] Hänen aikanaan Puola on saavuttanut muun muassa normaalimäen MM-kultaa 2013 (Kamil Stoch) ja kultaa molemmista henkilökohtaisista kilpailuista vuoden 2014 talviolympialaisissa (Stoch).

Hän on naimisissa Agatan kanssa ja heillä on kolme lasta: pojat Michał ja Kacper sekä tyttö Anna. Hän puhuu englantia, saksaa ja venäjää.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/kr/lukasz-kruczek-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c Łukasz Kruczek Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. Łukasz Kruczek oficjalnie nowym trenerem kadry A skijumping.pl. 28.3.2008. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 29.12.2015. (puolaksi)
  4. Łukasz Kruczek, wódz naszych śnieżnych orłów gazetakrakowska.pl. 22.3.2013. Gazeta Krakowska. Viitattu 29.12.2015. (puolaksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.