Yrjö Piitulainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yrjö Piitulainen
Yrjö Piitulainen ja INGO-palkinto vuonna 1963.
Yrjö Piitulainen ja INGO-palkinto vuonna 1963.
Henkilötiedot
Koko nimi Yrjö Olavi Piitulainen
Syntynyt 5. tammikuuta 1921
Viipuri
Kuollut 1987
Helsinki
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Nyrkkeilijä
Ammattilaistilastot
Ottelut 32
Voitot 25
– tyrmäysvoitot 13
Tappiot 3
Ratkaisemattomat 4
Ei tuomiota/
mitätöity
0

Yrjö Olavi Piitulainen (5. tammikuuta 1921 Viipuri[1]1987 Helsinki) oli suomalainen välisarjan nyrkkeilijä, joka teki ammattilaisdebyyttinsä vuonna 1945.[2][1] The Ring -lehti nimesi hänet 1940-luvulla Euroopan kuudenneksi parhaaksi välisarjan nyrkkeilijäksi.[2] Hän oli nyrkkeilijä Harri Piitulaisen isä ja toimi oman ammattilaisuransa jälkeen myös tämän valmentajana.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piitulainen syntyi Viipurissa vuonna 1921. Amatööriuransa aikana 1932–1945 Piitulainen tunsi Suomen ensimmäisen nyrkkeilyn olympiavoittajan, Sten Suvion, joka innoitti häntä aloittamaan nyrkkeilyn.[3]

Amatööriurallaan vuosina 1932–1945 Piitulainen otteli kaikkiaan 147 kertaa ja voitti niistä 139. Hän voitti Suomen mestaruuden Kevyessä sarjassa eli alle 61,2 kg vuonna 1940 sekä Välisarjassa eli alle 66,7 kg vuosina 1943 ja 1944 Viipurin Nyrkkeilijöitä. Vuonna 1941 hän hävisi Kevyen sarjan loppuottelun Ahti Lehtiselle vuonna 1941. Tällöin hän Talvisodan jälkeisen Välirauhan aikana edusti Helsingin Nyrkkeilyseuraa.[4]

Toisen maailmansodan aikana kansainvälinen kanssakäyminen oli normaalia vähäisempää. Tammikuussa 1942 Piitulainen yhdessä Aatos Lundellin kanssa edusti Suomea EM-kisoissa Breslaussa. Piitulainen voitti avausottelussa slovakin ja hävisi toisessa ottelussa saksalaiselle Horst Garzille. Maailmansodan jälkeen kisat menettivät EM-kisojen aseman.[5]

Ammattilaisura 1945–1950[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piitulaisen ensimmäinen ammattilaisottelu käytiin Göteborgissa Lennart Boqvistia vastaan 19. lokakuuta 1945,[1] ja se päättyi Piitulaisen voittoon. Seuraava ottelu käytiin Hans Drescheria vastaan Tukholmassa 8. tammikuuta 1946 ja sitä seuraava maaliskuussa 1946 Beb Diesseniä vastaan Göteborgissa, kuten myös seuraava ottelu Gerhard Pederseniä vastaan. Ensimmäisen tappionsa Piitulainen koki ottelussa Gwyn Williamsia vastaan 2. kesäkuuta 1946.

Piitulaisen ensimmäinen ottelu Pohjoismaiden ulkopuolella käytiin Sussexissa, Isossa-Britanniassa elokuussa 1946 Johnny Watersia vastaan. Piitulainen voitti tämänkin ottelun,[1] ja kyseessä oli jo hänen kuudes voittonsa.

Vuoden 1947 aikana Piitulainen otteli viidessä ottelussa, joista hän voitti kolme, hävisi yhden ja yksi oli ratkaisematon.[1] Vuonna 1948 hän oli mukana kuudessa ottelussa, joista voitti viisi ja hävisi yhden.[1]

Yrjö Piitulainen vastaan Jean Wanes Helsingin messuhallissa 30.9.1947

16. syyskuuta 1948 – 26. huhtikuuta 1949 Piitulainen voitti kahdeksan ottelua peräkkäin.[1] Vuoden 1950 alussa Piitulainen kohtasi Hollannin mestari Harry Bosin Helsingissä. Ottelun lopputulos oli ratkaisematon.[6][1] 14. toukokuuta 1950 Piitulainen otteli Egil Voldia vastaan Lappeenrannassa ja 3. syyskuuta Gino Menozzia vastaan ja voitti viimeisessä erässä.[7] Ottelu jäi Piitulaisen viimeiseksi.[1][7] Uransa jälkeen Piitulainen toimi nyrkkeilypromoottorina. Piitulainen valmensi myös poikaansa Harria, joka otteli vuosina 1966–1971.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]