Yrjö Haapanen (metsäneuvos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yrjö Aleksander Haapanen (18. heinäkuuta 1917 Helsinki1. syyskuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen metsänhoitaja ja yritys- ja järjestöjohtaja, joka sai metsäneuvoksen arvonimen.[1]

Haapasen vanhemmat olivat pankinjohtaja Lennart Aleksander Haapanen ja Irma Snellman ja puoliso vuodesta 1945 Judith Kaarina (Kaija) Säilä. Haapanen tuli ylioppilaaksi Turussa vuonna 1936. Sekä talvisotaan että jatkosotaan osallistunut Haapanen valmistui metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta vuonna 1943. Hän työskenteli sodan jälkeen Metsähallituksen palveluksessa Lieksassa, mutta siirtyi jo vuonna 1945 A. Ahlströmin apulaismetsänhoitajaksi Viitasaarelle. Aluemetsänhoitaja Varkauteen Haapasesta tuli vuonna 1953, minne hän palasi toimittuaan 1958–1959 ylimetsänhoitajana Karhulassa. Haapanen oli Ahlströmin ylimetsänhoitaja 1959–1968 ja sitten vasta perustetun Tehdaspuu-yhtiön ylimetsänhoitaja. Hän toimi viimeksi Tehdaspuulla ostopäällikkönä ja kehittämistehtävissä vuoteen 1972, ennen kuin siirtyi Teollisuuden Puuyhdistyksen sahapuuosaston päälliköksi Helsinkiin. Järjestön toimitusjohtaja hän oli 1979–1982. Haapasella oli useita alansa luottamus- ja asiantuntijatehtäviä. Hän sai ylimetsänhoitajan arvonimen vuonna 1977 ja metsäneuvoksen arvonimen vuonna 1986. Haapanen oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni.[1][2]

  1. a b Yrjö Haapanen Biografiasampo. Viitattu 15.5.2022.
  2. Ihmiset. Kuolleet. Metsäneuvos Yrjö Haapanen. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 29.9.1998. Viitattu 15.5.2022.